Sisältöjulkaisija

null Suomi jälleen mukana Grüne Woche -messuilla

Uutinen

Suomi jälleen mukana Grüne Woche -messuilla

23.10.2019

Suomi on jälleen mukana tammikuussa 2020 Berliinin Grüne Woche- messuilla.

Suomi oli menestyksekkäästi messujen pääkumppani MTK:n johdolla tammikuussa 2019 ja siitä on hyvä jatkaa. Tämän vuoden pääkumppanuusteema "Aus der Wildnis" saa jatkoa ensi vuonna. Suomen osaston pääjärjestäjinä ovat Business Finland/Food From Finland, Visit Finland, MTK, SLC sekä Maa- ja Metsätalousministeriö.

Suomi esiintyy hallissa 8.2. yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa. Suomen maaosasto on yli 300m2 ja näytteilleasettajia on mukana noin 30. Viime vuoden tapaan maakuntaosastojen lisäksi messuilla nähdään niin ruoka-alan toimijoita kuten Kivikylän Kotipalvaamo, Savuhovi sekä juoma-alalta Polar Spring, Mustan Virran Panimo, Vuokatin Viini, Laitilan Wirvoitusjuomatehdas ja Poikain Parhaat. Uutuutena nähdään myös kaksi sirkka-alan yrittäjää. Marja-alaa edustaa Aten Marjat ja Saimaan Marja. Lisäksi mukana on matkailualan yrittäjiä, sillä Suomi mielletään vahvasti sekä ruoka-, että matkailumaana. Matkailupuolelta messuille osallistuvat mm. Finnlines, Lomalaidun sekä Visit Finland.  

Messuilla käy vuosittain yli 400 000 kävijää, 90 000 ruoka-alan ammattilaista sekä yli 400 median edustajaa. Tarjolla on siis runsaasti kansainvälisiä kontakteja. Koska nämä messut ovat pääsääntöisesti tarkoitettu kuluttajille, on tämä hyvä tilaisuus testata suomalaisia tuotteita ja matkailualan palveluita Keski-Euroopan markkinoilla.

Suomen osaston ravintolaa vetää kokki Teemu Kaijanen (Vaiha ravintola) ja baaria pitää yhteisvoimin Lammin Sahti ja Team Blue. Lammin Sahti huolehtii oluttarjoilusta Pienet panimot, Suuret oluet konseptilla ja Team Blue tarjoilee puolestaan väkeviä suomalaisia juomia.

Ravintola keskittyy paikallisten toimijoiden raaka-aineiden esilletuontiin ja menussa nähdään niin kalaa (erityisesti muikut), että sieniä ja marjoja.

Messuja edeltävänä iltana järjestetään myös oma tapahtuma saksalaisille ammattiostajille, tukku- ja vähittäiskaupan sekä HoReCa alan ammattilaisille. Suomalaiset messuille osallistuvat yritykset pääsevät esittelemään tuotteitaan saksalaisille ostajille uuden suomalaisen ravintolan Savun tiloissa. Muiden järjestäjien ohella tilaisuutta isännöi Michelin tähdellä palkittu keittiömestari Sauli Kemppainen, joka on jo vuosia toiminut menestyksellä Berliinin ravintolamaailmassa. Ostajille tarjotaan illan aikana näyttävä suomalainen illallinen

Lisätietoja: projektipäällikkö Maarit Kaasinen puh. +358 50 5004252 tai maarit@kaasinen.fi

 



Henrietta Dahlman

viestinnän suunnittelija

Some ja digi, graafinen ilme

+35820 413 2367

+35840 920 9877