Takaisin Suomi oli esillä laadukkaalla kattauksella Berliinissä

Uutinen

Suomi oli esillä laadukkaalla kattauksella Berliinissä

29.01.2020

Suomalainen ruoka ja maaseutumatkailu olivat laajasti esillä Berliinin Grüne Woche -ruokamessuilla 17.-26.1.2020. Osastolla on mm. tarjolla nyhtökauraa, alkoholijuomia, marjavalmisteita kuten hilloja, mehuja ja limonadeja sekä liha- ja maitovalmisteita. Elintarvikevientimme Saksaan on vahvassa kasvussa, sillä viime vuonna vienti kasvoi peräti 34 prosenttia. Villistä luonnosta - teemalla näkynyt kampanja on lisännyt Suomen tunnettuutta ruoka- ja matkailumaana.

Suomi näyttäytyi messuilla viime vuoden teemalla, mutta uudistetulla ilmeellä
Suomi näyttäytyi messuilla viime vuoden teemalla, mutta uudistetulla ilmeellä

Ennen messujen alkua järjestettiin suomalaisten messutuotteiden sisäänostajatapahtuma Berliinin ravintola Savussa, jonka omistaja on suomalainen tähtikokki Sauli Kemppainen. Saksalaisvieraille suomalaista ruoan vahvuuksia markkinoivat puheenvuoroissaan suurlähettiläs Anne Sipiläinen, Food from Finland -ruokavientiohjelman johtaja Esa Wrang sekä MTK:n viestintäjohtaja Klaus Hartikainen.


Saksan markkinoilla menestyvien suomalaistuotteiden markkinointivaltteja ovat innovatiivisuus, luotettavuus sekä Suomen puhdas ja kaunis luonto.

Ruokavienti ei ole pikajuoksu

MTK vastasi viime vuonna Grüne Woche -messujen kumppanimaajärjestelyistä yhdessä laajan kumppaniverkoston kanssa.


MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila nosti Suomen osaston avauspuheenvuorossaan esille ruokavientimme hyvän nosteen Saksassa. Siinä on auttanut viime vuonna saamamme iso näkyvyys. Marttila korosti kuitenkin jatkuvuutta ja pitkäjänteisyyttä.


- Ruokavienti on meille viljelijöille tärkeää. Se ei kuitenkaan ole pikajuoksu, vaan maraton. Esimerkkinä asiakassuhteiden luominen vaatii totista sitoutumista ja läsnäoloa kohdemaassa, ennen kuin kauppa alkaa käymään, Marttila sanoi.

Marttila korosti, että me suomalaiset osaamme tehdä yhteistyötä ja siinä on voimaa.

MTK tukee omalta osaltaan Ruokavienti kasvuun -hankkeen kautta suomalaisia elintarvikeyrityksiä kansainvälistymisessä ja meiltä saa apua mm. strategisen viennin ja yritysyhteistyön kehittämiseen.


Messuravintola kokosi yhteen suomalaiset herkut


Suomen osaston ravintolassa tarjoiltiin osastolta löytyvien yritysten tuotteista valmistettuja erikoisuuksia. Listalla oli esimerkiksi Saimaan muikkuja, possua, nautaa, sieniä, metsämarjoja ja jäätelöä.

Messuvieraiden maisteltavana oli myös kymmenittäin suomalaisten pienpanimoiden, viinitilojen ja tislaamojen tuotteita. Ravintolan toiminnasta vastasi mikkeliläisen lähiruokaravintola Vaihan ravintoloitsija Teemu Kaijanen ja baarin tarjonnasta Lammin Sahti ja Team Blue.

Ravintolan ohjelmalavalla esiintyivät sähkösellisti Magdalena Valkeus ja laulaja Anu Kivelä.

 

Laaja yhteistyöjoukko taustalla
 

Suomen maaosaston järjestivät yhteistyössä Business Finlandin Food from Finland -ohjelma ja Visit Finland-yksikkö, Maa- ja metsätalousministeriö, Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK sekä Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC (ruotsinkielinen tuottajajärjestö SLC).  Suomella on ollut osasto messuilla pitkän tauon jälkeen neljättä vuotta peräjälkeen.

Messuilla vierailee vuosittain yli 400 000 kävijää, ja 90 000 ruoka-alan ammattilaista ja se tarjoaa erinomaisen tilaisuuden testata suomalaisia tuotteita ja matkailualan palveluita Keski-Euroopan markkinoilla.  Messut ovat erinomainen paikka testata tuotteita ja saada niistä palautetta saksalaisilta kuluttajilta.
 



Klaus Hartikainen

jäsenviestintäpäällikkö

jäsenviestinnän koordinointi ja toteutus

+358 20 413 2316

+358 40 169 2060