null Suomalaiset elintarvikeyritykset vahvasti esillä Saksassa - Suomen tunnettuus ruokamaana vahvistuu

Uutinen

Suomalaiset elintarvikeyritykset vahvasti esillä Saksassa - Suomen tunnettuus ruokamaana vahvistuu

14.1.2020

Suomi tuo Berliinin Grüne Woche-kuluttajamessuille 17.-26.1.2020 nyhtökauraa, pienpanimoiden palkittuja oluita ja makuja puhtaasta pohjoisesta luonnosta. Ennuste Saksan elintarvikeviennin arvolle vuonna 2019 on 117 miljoonaa euroa, eli kasvua edelliseen vuoteen olisi odotettavissa peräti 34 prosenttia. Viime vuoden Villistä luonnosta - teemalla näkynyt kampanja lisäsi Suomen tunnettuutta ruoka- ja matkailumaana.

Suomi tuo Berliinin Grüne Woche-kuluttajamessuille 17.-26.1.2020 nyhtökauraa, pienpanimoiden palkittuja oluita ja makuja puhtaasta pohjoisesta luonnosta. Ennuste Saksan elintarvikeviennin arvolle vuonna 2019 on 117 miljoonaa euroa, eli kasvua edelliseen vuoteen olisi odotettavissa peräti 34 prosenttia. Viime vuoden Villistä luonnosta - teemalla näkynyt kampanja lisäsi Suomen tunnettuutta ruoka- ja matkailumaana.
Saksan markkinoilla menestyvät suomalaiset elintarvikkeet tunnetaan puhtaina, terveellisinä ja turvallisina tuotteina. Tuotteiden markkinointivaltteja ovat innovatiivisuus, luotettavuus sekä Suomen luonto. 

Suomalaiset elintarvike- ja matkailuyritykset ovat vahvasti esillä Berliinissä 17.-26.1.2020 pidettävillä Internationale Grüne Woche -kuluttajamessuilla. Suomen maaosaston järjestävät yhteistyössä Business Finlandin Food from Finland -ohjelma ja Visit Finland-yksikkö, Maa- ja metsätalousministeriö, Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK sekä Svenska  lantbruksproducenternas centralförbund SLC (ruotsinkielinen tuottajajärjestö SLC). Messuilla vierailee vuosittain yli 400 000 kävijää, ja 90 000 ruoka-alan ammattilaista ja se tarjoaa erinomaisen tilaisuuden testata suomalaisia tuotteita ja matkailualan palveluita Keski-Euroopan markkinoilla. 
 
•    Suomalaisten elintarvikkeiden vienti Saksaan on merkittävässä kasvussa. Erityisesti Pohjois-Saksassa on suurta kysyntää luomu- ja terveysvaikutteisille tuotteille. Pääosan viennistämme muodostavat kauratuotteet, alkoholijuomat, voi ja muut maitorasvat, leipomovalmisteet sekä tuore kala, toteaa Food from Finland-ohjelman johtaja Esa Wrang. 
 
•    Suomalaisten tuotteiden näkyvyys saksalaisissa myymälöissä ovat kovassa kasvussa. Yhteistyötä saksalaisten päivittäistavarakauppaketjujen kanssa tullaan entisestään laajentamaan tänä vuonna.  Messujen aikana suomalainen ruoka saa näkyvyyttä yhteistyökampanjassa Lieferello online-myymälän kanssa, jatkaa Saksan markkinoista vastaava asiantuntija Lili Lehtovuori Business Finlandista.
 
Suomalaisille tuotteille näkyvyyttä Saksan myymälöissä 
 
Vuoden 2020 aikana suomalaiset elintarvikkeet ja juomat ovat esillä EDEKA NORD -, GLOBUS - ja CITTI – myymälöissä sekäLIEFERELLO online –myymälässä.
 
Viime vuoden ponnistelut Saksassa tuottivat hedelmää:
•    Vuoden 2019 Suomen pääkumppanuus messuilla loivat saksalaisille kuluttajille myönteistä mielikuvaa suomalaisesta ruoasta. Kumppanimaaprojektin ansiosta Suomi ja suomalainen ruoka sai reippaasti näkyvyyttä, lisää viestintäjohtaja Klaus Hartikainen MTK:sta.
 
Tänä vuonna Suomen osastolla Grüne Wochella on mukana yli 30 näytteilleasettajaa eri puolilta maata. Elintarvikealan yrityksistä mukana ovat Aten Marjat, Gold & Green, Kivikylän Kotipalvaamo, Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Lapin Gourmet Kokit, Mustan Virran Panimo, Party Bugs, Poikain Parhaat, Polar Spring, Real Snacks, Saimaan Marja, Savuhovi, Vaalan Juustola ja Vuokatin Viini. Samalla Suomea esitellään myös matkakohteena: mukana ovat sekä Visit Finland ja  maakuntien lisäksi Lomalaidun, Finnlines sekä joukko ruokamatkailuun panostavia maaseutumatkailuyrityksiä. 
 
Suomen osaston ravintolassa tarjoillaan osastolta löytyvien yritysten tuotteista valmistettuja erikoisuuksia, listalla on esimerkiksi Saimaan muikkuja, sieniä ja metsämarjoja. Messuvieraiden maisteltavana on myös monipuolinen kattaus suomalaisten pienpanimoiden ja tislaamojen tuotteita. Ravintolan toiminnasta vastaa mikkeliläisen lähiruokaravintola Vaihan ravintoloitsija Teemu Kaijanen ja baarin tarjonnasta Lammin Sahti ja Team Blue.
 
Suomen suurlähetystö ja Business Finland järjestävät 15.1.2020 Berliinissä verkostoitumistilaisuuden, jossa messuille osallistuvat suomalaisyritykset pääsevät tapaamaan saksalaisia vähittäiskaupan ja HoReCa-alan maahantuojia, sisäänostajia, mediaa ja bloggaajia. Tilaisuus pidetään suomalaisen huippukokki Sauli Kemppaisen Berliiniin avaamassa SAVU-ravintolassa, joka palkittiin vuoden 2019 alussa Michelin-tähdellä.
 
Grüne Woche 2020 Suomi paviljonki osallistujat 
1.    Aten Marja 
2.    Crickets Online Oy
3.    Finnlines
4.    FP-Kotaja 
5.    GoldandGreenFoods Oy
6.    Hyvölän talo  
7.    Järvi-Suomen Kalatuote 
8.    Kainuu Arctic Lakeland
9.    Kivikylän Kotipalvaamo Oy
10.    Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy
11.    Lammin Sahti
12.    Lapin Marjat Oy
13.    Lomalaidun ry / MTK
14.    Marjamarkkinointi Kauko Pesonen
15.    Mustan Virran Panimo 
16.    Männikkölän Pirtti
17.    Nilkko Brewery
18.    Ollinmäen Viinitila
19.    Pohjois-Suomi/Oamk
20.    Poikain Parhaat
21.    Polar Spring
22.    Puukarin Pysäkki, 
23.    Real Snacks Oy
24.    Saimaan Marja
25.    Savuhovi Oy
26.    Seenland Saimaa
27.    Sunspelt
28.    Team Blue
29.    Vaalan Juustola Oy
30.    Vaiha 
31.    Valkeisen Loma
32.    Vuokatin Viini
 
Lisätietoja: 

Esa Wrang, Head of Food Program, Food from Finland, Business Finland Oy
+358 400 243 076, esa.wrang(at)businessfinland.fi

Anna Salminen, viestintäasiantuntija, maa ja metsätalousministeriö,
+358 50 358 8793, anna.salminen(at)mmm.fi

Klaus Hartikainen, viestintäjohtaja, Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ry
+358 40 169 2060, klaus.hartikainen(at)mtk.fi



Klaus Hartikainen

viestintäjohtaja

+35820 413 2316

+35840 169 2060

aiheet: elintarvikevienti, grünewoche

Suositellut artikkelit

Suomalainen ruoka ja maaseutumatkailu olivat laajasti esillä Berliinin Grüne Woche -ruokamessuilla 17.-26.1.2020. Osastolla on mm. tarjolla nyhtökauraa, alkoholijuomia, marjavalmisteita kuten hilloja, mehuja ja...

Ruokavienti kasvuun -hankkeen (RuoKasvu) käynnistäminen ja merkittävä panostaminen Berliinin Grüne Woche -messuilla viime ja tänä vuonna ovat vahva osoitus siitä, että MTK haluaa satsata vientiin. Järjestö on...

3

16.12.2019

Ausderwildnis - Grüne Woche 2020

16.12.2019

Vuoden 2019 Grüne Woche -pääkumppanuus saa jatkoa tammikuussa 2020, kun Suomi on jälleen edustettuna messuilla. Suomalainen puhdas arktinen ruoka puhtaasta luonnosta ja Suomi rentouttavana elämys- ja...

Suomi on jälleen mukana tammikuussa 2020 Berliinin Grüne Woche- messuilla. Suomi oli menestyksekkäästi messujen pääkumppani MTK:n johdolla tammikuussa 2019 ja siitä on hyvä jatkaa. Tämän vuoden...