Takaisin Hyvän parisuhteen resepti

Blogi – Maaseudun edunvalvonta

Hyvän parisuhteen resepti

13.08.2018

Olen kevään kuluessa pitänyt maatalousyrittäjille useita Hyvinvoinnin ABC/Mielenterveyden ensiapu 1 -kursseja, joilla on käsitelty omaan hyvinvointiin liittyviä asioita, kuten ihmis- ja parisuhdeasioita. Olemme usein kurssilaisten kanssa tehneet päivän päätteeksi myös "Hyvän parisuhteen resepti" -harjoituksen. Harjoituksessa kurssilaiset ovat miettineet kolme asiaa, jotka he kokevat tärkeimmäksi hyvän parisuhteen kannalta. Yleensä kurssilaisten resepteillä on syntynyt keitos, jonka ainesosina ovat olleet mm.  kuuntelu ja keskustelu, luottamus ja tahto, kunnioitus, anteeksianto, huumori, läheisyys, huomioiminen ja hyväksyminen omana itsenään.

Pieni suu, isot korvat

Sanotaan, että ihmissuhteissa tärkeintä on, että omistaa pienen suun, mutta suuret korvat. Avoin vuorovaikutus, jossa molemmat sekä puhuvat että kuuntelevat aidosti ja rehellisesti, on tärkeää. On hyvä muistaa, että kumppanisi ei ole ajatustenlukija. Sekään, että olette jakaneet saman sängyn parikymmentä vuotta, ei tee hänestä ajatustenlukijaa. Yhteinen pitkä taival ei tarkoita automaattisesti sitä, että puoliso kyllä tietää, mitä itse haluaa. Omat toiveet ja tarpeet voivat muuttua ajan saatossa; se, mikä minulle oli tärkeää kymmenen vuotta sitten, voi tänä päivänä olla jotain ihan muuta. Pahimmassa tapauksessa voimme jopa syyttää kumppaniamme oman onnen puuttumisesta, jos emme kykene ääneen sanomaan, mitä toivomme, mitkä ovat tarpeemme.

Myös vuorovaikutus on asennetta...

Yksi tärkeä kysymys on, miten suhtaudut ja asennoidut puolisoosi? Millaisia asioita sanot hänelle ääneen? Toimiva vuorovaikutus parisuhteessa on tärkeää ja siksi vuorovaikutustakin on hyvä miettiä siltä kannalta, mitä lopulta haluat? Haluatko riidellä vai ratkaista? Usein me kyllä tunnistamme helposti sen, mikä on pielessä ja muistamme pettymykset, mutta tunnistammeko sen, mikä olisi hyvä tilanne ja mitä kohti tulisi pyrkiä? Sanommeko ääneen vain huonosti olevat asiat? Ehkä arjen kiemuroissakin olisi hyvä miettiä sitä, kumpi lopulta tuottaa paremman lopputuloksen: kehu vai moite? Halaus ja anteeksipyyntö vai selän kääntäminen?

...samoin kuin rakastaminen

Sekin on hyvä muistaa, että rakastuminen on tunne. Näin ollen se käyttäytyy samalla tavalla kuin muutkin tunteet eli tulee ja menee omia aikojaan, on välillä todella pinnassa ja välillä laantuu. Siksi on hyvä erottaa rakastuminen ja rakastaminen ja opetella jälkimmäistä. Rakastaminen on tunteiden lisäksi paljolti asennetta: tahtoa ja siitä johdettua toimintaa. Tärkeä kysymys on, haluanko saada tämän suhteen pysymään ja toiminko niin, että oma käyttäytymiseni tukee sitä?

Parisuhdettakin täytyy hoitaa

Arkielämän rytäkässä parisuhdetta, kuten muitakin ihmissuhteita, aletaan helposti pitää itsestään selvinä. Niiden eteen ei nähdä vaivaa eikä niitä hoideta. Siinähän se puoliso sivussa menee, kun on tähänkin asti mennyt, ajatellaan.  Sitä paitsi kiirekin on ja tärkeämpiä asioita hoidettavana kuin puolison viihdyttäminen.

Mutta parisuhde kaipaa hoitamista siinä, missä muutkin ihmissuhteet. Etenkin maatalousyrityksissä, jossa aikaa ei yleensä ole, saattaa puolisosta vieraantua helposti. Näin syntyy turhia väärinkäsityksiä ja pettymyksiä, jotka kenties olisivat olleet ehkäistävissä sillä, että asioista oltaisi puhuttu ajoissa.

Törmäsin taannoin nuoreen pariskuntaan, jotka kertoivat, että käyvät parisuhdeterapiassa. He kertoivat kuulevansa varsin usein kysymyksen, että miksi ihmeessä he siellä käyvät, kun eihän heillä ole mitään ongelmia.
"Juuri tästä syystä meillä ei ole ongelmia. Kun asioista puhutaan ajoissa, ei niistä pääse syntymäänkään ongelmia", totesi pariskunta. Fiksua!

Muistathan, että esimerkiksi Melan ostopalvelusitoumusten kautta voit saada maksutonta apua parisuhdekiemuroihin.

- Lisätietoa ostopalvelusitoumuksista


Pirjo Saari
Kirjoittaja on Melan työhyvinvointitiimin vetäjä, joka myös vetää koulutuksia omaan hyvinvointiin liittyen. Vapaa-ajalla hän opiskelee tai urheilee, uppoutuu kirjan pariin tai kitkee siirtolapalstaansa.

ONNEA KYLVÄMÄSSÄ

vieraileva asiantuntija


Blogi ihmissuhteiden voimasta ja hyvinvoinnista, sinkkuuden iloista ja suruista, parisuhteen hoitamisesta maatilalla. Blogissa vierailee hyvinvoinnin asiantuntijoita useasta organisaatiosta.