Takaisin Kotimaisilla herkuilla joulun ruokajuhlaan  

Tiedote – Maatalous ja suomalainen ruoka

Kotimaisilla herkuilla joulun ruokajuhlaan  

13.12.2021

Perunoita, porkkanoita, punajuuria, kinkkua, kalaa, kasviksia, maitoa, juustoa, hilloja, lihaherkkuja, jauhoja, suurimoita, siirappia, sokeria, kermaa, kuusen tuoksua, villasukkia ja vaikka mitä. Supisuomalainen joulu on runsauden sarvi herkkusuille. Joulupöydän voi koota oman maun mukaan perinteitä kunnioittaen tai uusia ja jännittäviä makuja kokeillen. Kotimaiset raaka-aineet taipuvat moneen. Suomen pelloilla, puutarhoissa, eläinsuojissa ja metsissä kasvaa ainutlaatuisia makuja, joista voi valmistaa huippulaadukasta ja turvallista ruokaa. Suomalaisen ruuan takana on ihminen, jonka työ ja ammattitaito maistuvat lautasella.

Kotimainen joulu on vastuullinen, hyvänmielen valinta. Hyvää Suomesta -merkistä tunnistat kotimaisen elintarvikkeen, ja tuttu Sirkkalehti-merkki puolestaan koristaa kotimaisia kasviksia, vihanneksia sekä joulukukkia, kuten perinteistä joulutähteä, amaryllista ja hyasinttia. Kuusikaupoillakin on syytä muistaa kysyä joulupuun alkuperää. 

-    Kaupassa kannattaa tutkia pakkauksia, ja muistaa, että kotoisalta kuulostava nimi, kuten Maatilan tai Kartanon, ei takaa tuotteen kotimaisuutta, muistuttaa ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen.   

Joulupöytä on perinteinen - makumuistot kantavat vuosien taakse 

-    Välillä pöytään pujahtaa uutuuksia, ja jokin vanha jääkin kokkailematta. Perinteiset, miedot ja makeahkot laatikot maistuvat koko perheelle, samoin kinkku, kenties lihapullat tai kalaherkut. Perinteinen rosolli on ihana lisuke jouluruuille. Laatikoiden ja rosollin juurekset ovat edullisia, ja niitä on saatavilla viljelijöiden varastoissa kevääseen saakka. Myös oikaisu on sallittua: monet perinteiset herkut löytyvät myös valmisruokahyllystä, ja laatikot onnistuvat sutjakkaasti valmiista soseista, vinkkaa Siivonen.  

Jouluun kuuluu riisipuuro, jonka Siivonen vinkkaa hauduttamaan tänä jouluna kokonaisista kaura- tai ohrasuurimoista. Kotimaisista viljoista tehty puuro on maukasta ja riisiä ravintorikkaampaa. 

-    Kokeileva kokki tai kasvisruokien ystävä paistaa joulupöytään kinkun lisäksi tai tilalle kokonaisen sellerin. Arkinen juures jalostuu uunissa huikeaksi herkuksi. Makea mutta raikas jälkiruoka kruunaa juhla-aterian. 

Elävä ja palveleva maaseutu on oivallinen joululomakohde. Maatilamatkailukohteissa on vielä tilaa asiakkaille. Kirkkaan tähtitaivaan alla ja valmiissa ruokapöydässä syke laskee, joulu saa tulla. 

Pukinkonttiin kannattaa valita kotimainen lahja. Hänelle, jolla on jo kaikkea, maistuvat taatusti kotimaiset juustot, joiden makuun sopivat oman maan marjatuotteet ja hillot. Käsitöiden ystäviä lämmittävät kotimaiset villalangat. Saatavilla on myös valmiita tuotteita, kuten sukkia ja myssyjä. 

Kotimainen, kestävä ja näyttävä kuusi ja joulukukat pukevat kodin jouluun. 

Löydä herkullisen joulun reseptit ja vinkit jouluherkkujen valmistukseen

Perinteisen porkkanalaatikon porkkanasose hehkuu kuin aurinko keskellä pimeää alkutalvea. Katso resepti täällä. 

Perinteinen, hämäläinen imelletty perunalaatikko palkitsee tekijänsä.  
Lanttulaatikon samettisen pehmeä ja hivenen makea maku sopii yhteen muiden joulunajan herkkujen kanssa. Katso resepti täällä.

Herkulliseen pikkukinkkuun sopivat raikkaat, kotimaiset yrtit.  Omenainen, kirpeän kermainen kastike sopii täydellisesti kinkun makupariksi. Katso resepti täällä.

Kokonaisena, uunissa paahdettu selleri on jännittävä, näyttävä ja helppo ruoka. Katso resepti täällä.

Piparkakun makuisten uunijuuresten valmistus on helppoa. Katso resepti täällä.

Kuninkaallinen jälkiruoka Viktorian kiisseli kokkaillaan tänä jouluna riisin sijaan kaura- tai ohrasuurimoista. Katso resepti täällä.

Jouluiset pikkupavlovat maistuvat tuhdin jouluruuan päälle. Jälkkärille kun on aina tilaa. Katso resepti täällä

Reseptit: Heidi Siivonen.  

Katso myös: 

Joulun ja vuodenvaihteen viettoon sopivia maatilamatkailukohteita ja hyvin varusteltuja lomamökkejä löydät ympäri Suomen osoitteissa https://www.matkamaalle.fi/ ja  https://www.lomarengas.fi/


Heidi Siivonen

ruokamarkkina-asiantuntija, kuluttajatyö

+358 20 413 2925

+358 40 568 8802