Takaisin KAA 12/2019 vp Kesäaika pysyväksi ajaksi

Lausunto

KAA 12/2019 vp Kesäaika pysyväksi ajaksi

11.03.2020

Liikenne- ja viestintävaliokunta

MTK kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto asiasta ja esittää kirjallisena näkemyksenään seuraavaa:

  1. MTK ei kannata kansalaisaloitteessa esitetty siirtymistä pysyvään kesäaikaan.
  2. MTK kannattaa kellonajan siirrosta luopumista, mutta pitää parempana siirtymistä pysyvästi talviaikaan (normaaliaikaan). 
  3. MTK pitää kuitenkin tärkeänä, että kellonajoista päätettäessä ne koordinoidaan EU-tasolla siten, että Suomen aikaero naapurimaihin ja keskeisiin muihin EU-maihin pysyy kohtuullisena ja samana koko vuoden ajan.

MTK pysyy siten johdonmukaisesti aikaisemmissa linjauksissaan, sillä järjestö on aikaisemminkin esittänyt vastaavia näkemyksiä liittyen vuoden 1942 kesäaikakokeiluun ja vuonna 1981 tapahtuneeseen pysyvään siirtymiseen kellonajan siirtelyyn sekä myös lausunnossaan liikenne- ja viestintävaliokunnalle 5.11.2018. Perustelemme näkemystämme seuraavasti:

Sinänsä kellonajan siirtelyllä ei ole vaikutusta pelloilla kasvavien kasvien eikä metsän puiden kasvuun. Talviaika sopii kuitenkin maatalouden tuotantorytmiin paremmin kuin kesäaika. Kun maatalous on tiiviisti kytköksissä luonnon kanssa, vaikuttaisi kesäaika esimerkiksi sadonkorjuuaikana siten, että kosteus poistuu maasta tunnin myöhemmin, ja illalla taas on tunnin myöhempään kuivaa. Siten em. aamukasteen takia sadonkorjuun voi aloittaa vasta tuntia myöhemmin kuin noudatettaisiin normaaliaikaa. Joitakin muitakin vastaavia töiden aloittamiseen ja lopettamiseen liittyviä vaikutuksia on.

Näitä em. vaikutuksia merkittävämmät vaikutukset aiheutuvat kuitenkin ihmisten hyvinvointiin ja sopeutumiskykyyn liittyvistä tekijöistä. Näiden em. hyvinvointi- ja turvallisuuteen liittyvien vaikutusten osalta MTK viittaa tunnettujen unitutkijoiden professorit Markku Partisen ja Tapio Partosen tutkimukseen perustuviin julkisuudessa esitettyihin kannanottoihin sekä Markku Partisen lausuntoon mainittuun kuulemiseen 5.11.2018 liittyen. Lisäksi Unitutkimusseuran kanta pysyvän talviajan paremmuudesta suhteessa kesäaikaan kävi selvästi ilmi Helsingin Sanomien yleisönosastokirjoituksesta 9.3.2020.

Mainittujen lähteiden mukaan ihmisten hyvinvoinnin kannalta kesäaikaan siirtymisestä ei ole voitu osoittaa hyötyjä, haittoja sen sijaan kyllä. Sen lisäksi esimerkiksi liikenneturvallisuuteen liittyvät seikat puoltavat pysyvään talviaikaan siirtymistä. MTK allekirjoittaa em. näkemykset ja korostaa että MTK:n jäsenten yritystoiminnan näkökulmasta kesäaikaan siirtymisellä voisi olla selkeästi enemmän haitallisia taloudellisia vaikutuksia työn laadun ja mm. tapaturmariskin lisääntymisen takia. Tutkimusten selkeä viesti näiltä osin on, että kellojen siirtelystä on syytä luopua ja valita pysyväksi ajaksi talviaika.

Jyrki Wallin
toiminnanjohtaja

Perttu Pyykkönen
edunvavalontajohtaja


Perttu Pyykkönen

järjestötoiminnan johtaja

vastuualueen yleisjohto

+358 20 413 2520

+358 40 075 4928