Takaisin Kannattaa kuunnella

Blogi – Jäsenyys

Kannattaa kuunnella

27.09.2018

Viimeksi kirjoitin – hieman kärjistäenkin – maatalouden / elintarviketalouden kannattavuudesta ja edunvalvonnasta. Toimintatapamme eivät ole ihan ajan tasalla. Hyvänä esimerkkinä ns. halpuuttaminen; emme ymmärrä, että se on taistelua ”tuulimyllyjä vastaan”. Paneudutaan olennaiseen. Mutta mihin?

Kuuntelin – aivan sattumalta – Yle urheilun toimittaja Jussi Paasin keskusteluohjelmaa: ” Urheiluseuran johtaminen on Suomessa lähes mahdotonta”. Asiantuntijoina valmentaja Marianne Miettinen ja kehityspäällikkö Veli-Matti Yli- Rinne (ohjelma kuultavissa Yle-areena / urheilu). Kannattaa kuunnella. Se vaatii aikaa yli 30 min; intensiivisesti.

Kyseessä on kuunnelma, joka panee jokaisen järjestöihmisen miettimään tulevaisuuden haasteita; siinä omassa osaamisen sektorissa. Ohjelmassa kyse on urheilu/jalkapallojohtamisesta, mutta samalla se on pääosin sovellettavana lähes kaikkeen järjestöjohtamiseen. Asetelma muuttuu, vaikka toimimmekin yhä edelleen vanhakantisella tavalla. Suuri muutos tapahtuu asiakkaidemme – jäsentemme –  piirissä. Suhtautuminen vapaaehtoiseen luottamushenkilön talkootyöhön muuttuu.

Voimmeko vaikuttaa asiaan vapaaehtoistyön vaikealla kilpailukentällä? Ovatko palkkiot / palkitseminen ainoa keino edetä. Voitaisiinko esim. organisaatioiden painopisteillä vaikuttaa (= palkitaan perustasoa, jossa varsinainen työ tehdään). Voitaisiinko taloudellisesti kohentaa perustason asemaa (= suuntaamme toiminnan ja talouden painopisteen pois organisaatiotaloudesta).

Tuo mainitsemani ohjelma. Se sopii kuunneltavaksi erittäin hyvin mm. keskeisille johtaville luottamushenkilöille (kaikilla tasoilla) ja liittojen toiminnanjohtajille, edunvalvontajohtajalle, järjestöjohtajalle.

Turhaa puuhastelua? Ei suinkaan vaan perustehtävän – edunvalvonnan – kehittämistä. Olisikohan sen aika jo nyt, kun olemme saman katon alla maatalous, metsä ja yrittäjyys. Muistamme varmaan, että viimeinen suoritettu suuri organisaatiomuutos tuotti käytännössä vain pari virkaa lisää?
 

Markku Vuorensola
mvuorens(at)welho.com

VETERAANIVÄRINÄÄ

Markku Vuorensola, eläkkeellä, MTK


agrologi
MTK-liiton toiminnanjohtaja 1980-91
kansanedustaja 1991-1999
MTK:n vastaava järjestökouluttaja 1999-2012