Takaisin Matkailutila Lahdelma Pertunmaalta on Maaseutumatkailun Kellokas 2021

Tiedote – Maaseudun edunvalvonta

Matkailutila Lahdelma Pertunmaalta on Maaseutumatkailun Kellokas 2021

22.04.2021

Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry:n myöntämän Vuoden Kellokas -tunnustuksen saa tänä vuonna pertunmaalainen Matkailutila Lahdelma. Ritva ja Pertti Lahdelma ovat
harjoittaneet maatilamatkailua vuodesta 1988 ja ovat siitä lähtien jatkuvasti kehittäneet oman yrityksensä lisäksi myös maaseutumatkailuelinkeinon ja -yrittäjien yhteistyötä.

Ritva ja Pertti Lahdelma
Ritva ja Pertti Lahdelma

Mittavia investointeja matkailuun

Etelä-Savon Pertunmaalla sijaitsevan karja- ja metsätilan matkailutoiminta alkoi ensimmäisen huvilan rakentamisella Peruveden rantaan talvella 1988. Ensimmäiset vieraat otettiin vastaan jo seuraavana kesänä.

- Siitä lähtien tämä on ollut jatkuvaa rakentamista ja remontointia. Rantahuviloita on nyt kolme. Tilan päärakennukseen on saneerattu ruokailu- ja kokoustilat. Pihapiirin vanhoihin aittoihin on kunnostettu neljä lomahuoneistoa, joiden asukkaiden käytössä on erillinen rantasauna. Vuonna 2010 valmistui kylpylähuvila Villa Keidas. Vuonna 2012 rakennettiin hakelämpölaitos, jonka kaukolämpöverkkoon liitettiin päätilan ja lomahuoneistojen lisäksi myös rantahuvilat, Lahdelmat kertovat.

Kaikki huvilat on peruskorjattu ja osittain laajennettu jo kolmeen kertaan. Koska majoitustilojen käyttö kovaa, niitä pyritään ajanmukaistamaan jatkuvasti. Tilat ovat hyvällä maulla sisustettuja ja tyylikkäitä kuin TV:n sisustusohjelman jäljiltä.

- Pyrimme siihen, että vieraamme eivät pety. Ilmeisesti he ovatkin olleet tyytyväisiä, koska tulevat takaisin yhä uudestaan, Lahdelmat toteavat.

Petipaikkoja Matkailutila Lahdelmalla on yhteensä 43 plus lisävuoteet. Lisäksi Lahdelmat vuokraavat tilan ulkopuolella kolmea lomamökkiä vuosisopimuksilla.

- Viikko-ohjelmassa työllistävin yksittäinen toimenpide on liinavaatehuolto. Olemme tehneet sen ratkaisun, että liinavaatteet kuuluvat aina majoituksen hintaan. Ulkopuolista työvoimaa meillä on kaksi siivoojaa.

Yrittäjäyhteistyötä paikallisesti ja valtakunnallisesti 

Esimerkiksi juhlien ja kokouksien ateriapalveluja järjestävät paikalliset pitopalveluyrittäjät. Muutenkin Lahdelmat pyrkivät ohjaamaan vieraitaan käyttämään paikallisia palveluja. Lahdelmat ovat osallistuneet yrittäjäyhteistyön kehittämiseen myös maakunnallisesti ja valtakunnallisesti.

Ritva Lahdelma on Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry:n perustajajäsen ja toimi jonkin aikaa sen hallituksen jäsenenä. Ennen Euroopan unioniin liittymistä hän edusti maatilamatkailuyrittäjiä MTK:n kehittämistoimikunnassa.  Opetushallituksessa hän oli kehittämässä matkailuyrittäjiksi opiskelevien näyttöjä. Lahdelmat ovat osallistuneet moniin matkailun kehittämishankkeisiin.

Ympäristövastuullisuus korostuu matkailutilan toiminnassa

Viime aikoina maatilamatkailussakin ovat korostuneet ympäristöasiat. Lahdelman tilaa on jo pitkään hoidettu luonnonmukaisesti. Maatilan sivuelinkeinona aloitetusta  atkailusta on vähitellen kehittynyt tilan pääelinkeino. Jokin aika sitten karja sai lähteä, mutta elävällä maatilalla on edelleen hevosia, koiria ja kissoja. 

Ammattinsa sitovuuden takia Lahdelmat ovat oppineet arvostamaan myös vapaa-aikaa. Pertti on ollut aktiivinen kilpahiihtäjä. Viime aikoina pariskunnan yhteiseksi  harrastukseksi on sukeutunut tanssi ja Ritva on innostunut hevosten myötä ratsastuksesta.

---------

Palkinnon kriteerit

Maaseutumatkailun Kellokas on Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry:n myöntämä korkein tunnustus yritykselle/henkilölle/henkilöille, jotka ovat toimineet erityisen ansiokkaasti maaseutumatkailun saralla. Vuoden Kellokas -palkinto jaetaan nyt 22. kerran. Valinnassa huomioidaan palkittavan toimiminen alueellisesti ja valtakunnallisesti maaseutumatkailun hyväksi, liiketoiminnan pitkäjänteisyys ja laatu sekä verkostoituminen muiden alueen yrittäjien kanssa.
----------
Lisätietoja: 
Pertti Lahdelma 040 7795 321, Ritva Lahdelma 0400 575 620, info@lahdelma.com https://lahdelma.com/fi/

Lisätietoa huomionosoituksesta:
Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry:n puheenjohtaja Kirsi Ilola-Ollikka, 
p. 040 596 8027.

Painokelpoisia kuvia saa MTK:n viestinnästä. 
---------
Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry on valtakunnallinen järjestö, joka toimii yrittäjiensä edunvalvojana ja elinkeinon kehittämisen moottorina yhteistyössä julkisen sektorin ja muiden alan toimijoiden kanssa. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki ja sen jäsenistö levittäytyy koko valtakuntaan aina Lappia myöten.
www.smmy.fi
www.matkamaalle.fi


Kimmo Aalto

asiantuntija, maaseutumatkailu ja palveluyrittäjyys

palveluyrittäjyys, maaseutumatkailu, Lomalaidun ry, Green care

+358 40 179 1618

Kaija Stormbom

viestinnän asiantuntija

maatalous, elinkeinopolitiikka, maaseutuyrittäjyys, elintarvikkeet ja suomalainen ruoka

+358 20 413 2385

+358 40 848 9559