Takaisin Kiitosta ei pitäisi kiirehtiä?

Blogi – Jäsenyys

Kiitosta ei pitäisi kiirehtiä?

24.11.2015

Tämä otsikko johtuu siitä, että ”huhu” kertoo, että MTK:n valiokuntauudistus ja sitä seuraava organisaation kalibrointi olisi pantu jäihin. Kyseessä olisi siis taas siirto ainakin vuodella eteenpäin. Olen huolissani koska nämä vuodet tulevat meille kalliiksi. Tulin jo kiitelleeksi uudistuksia, olen pahoillani.

Julkisuuteen ko. asiasta ei ole mitään tiedotettu, joten saatan ennakoida väärin mutta annanpa kuitenkin muutamia viitteitä asiaan.

On kaksi asiaa, joiden pitäisi vauhdittaa kaikkia organisaatiotason uudistuksia. Jäsenten talous ja järjestön talous.

Järjestön jäsenten talous ei ole kymmeniin vuosiin ollut niin huono kuin se on nyt. Tämän asian ratkaisu vaatii nyt vuosien johdonmukaista työtä. Itsenäiset ratkaisut alkavat omista päätöksistä. Ei ole varaa odottaa ulkopuolista apua. Organisaation uudistus ei ratkaise ongelmia, mutta se antaa suunnan päätöksenteolle ja uskoa tulevaisuuteen. Olen huolissani siitä, että kohta rahoittajammekin tekevät johtopäätöksiä.

Järjestön talouden osalta olen huolissani siksi, että jo nyt lähes 2/3 järjestön tuloista tulee muista tulonlähteistä kuin jäsenmaksut. Tätä sanotaan hyväksi talouden hoidoksi. Sitä se onkin niin kauan kun sisäisen rahoituksen rakenne on tasapainossa ja arvioidut riskitkin hallitaan. Nyt riskien osuus on vaarassa kasvaa, jos esim. mediamaailman alamäki alkaa heijastua myös omaan lehdistöömme. Näin saattaa käydä kun elinkeinomme kilpailukyky heikkenee.

Varmaankin – mikäli huhut organisaatiotason kehityksen pysäyttämisestä pitävät paikkansa – nyt olisi vakavan pohdinnan paikka oman johtajuutemme ja päätöksenteon osalta. Olen jo aikaisemmin varoittanut hallintohimmelistä ja nyt pelkään, että tauti on jo iskenyt. On syytä kysyä olemmeko nyt sak-tiellä, jossa organisaatiovalta johtaa väärälle uralle. Ja vieläpä lopulta kaikkien tappioksi.

Yritän sanoa asian kauniisti, mutta samalla rohkaisen avoimeen ajatteluun ja päätöksentekoon. Sitä tämä aika nyt tarvitsee.

MTK voi vaikuttaa omilla päätöksillään koko elintarvikeketjun tulevaisuuteen. Se voi tapahtua myös niin, että annetaan signaali oman uudistumisen kautta. Tästä on hyvä esimerkki MTK-metsän rohkeasta tekemisestä.

Tiedän hyvin, että organisaation kehittämisjäädytykseen on monta loistavaa perustetta. Olen kuitenkin varma, että tällä menolla ”aika loppuu” ja vaurioitamme itse loistavaa asiantuntija- organisaatiotamme.
 

Markku Vuorensola
mvuorens(at)welho.com

VETERAANIVÄRINÄÄ

Markku Vuorensola, eläkkeellä, MTK


agrologi
MTK-liiton toiminnanjohtaja 1980-91
kansanedustaja 1991-1999
MTK:n vastaava järjestökouluttaja 1999-2012