MTK jatkaa Kokkaa kotimaista -koulukampanjaa nuorten ruokatietoisuuden parantamiseksi
Uutinen – Maatalous ja suomalainen ruoka
MTK jatkaa Kokkaa kotimaista -koulukampanjaa nuorten ruokatietoisuuden parantamiseksi
06.10.2023
MTK jatkaa menestyksekästä Kokkaa Kotimaista -kampanjaansa kolmantena syksynä peräkkäin. Kampanja on saavuttanut suuren suosion kouluissa, missä yli 30 000 kasiluokkalaista on kokkaillut herkullisia aterioita MTK-yhdistysten toimittamista raaka-aineista. Kampanjan maistiaislounas järjestettiin 19.9. MTK:ssa.
Ruokakasvatusmallin reseptin on kehitellyt keittiömestari Kati Laszka. MTK:n johtokunnan jäsenet, SLC:n edustajat sekä muutama kansanedustaja ja toimittaja osallistuivat kampanjan aloitustilaisuuteen ja saivat kunnian maistella Laszkan valmistamia, ruokakasvatusmallin raaka-aineista valmistettuja ruokia. Lounas- ja tiedotustilaisuus järjestettiin 19.9. MTK:n henkilöstökahvilassa Venlassa.
Kampanjan maistiaislounas tarjosi nautinnon jokaiselle. Tilaisuuteen osallistuvat eivät voineet olla ylistämättä tarjolla ollutta ruokaa, joka sai kiitosta aitoudestaan ja herkullisesta maustaan.
- Tämä on todellista suomalaista makumaailmaa parhaimmillaan, hehkutti lounasväki.
Ruoka ei ainoastaan ollut hieno esimerkki siitä, miten kotimaisista raaka-aineista voi loihtia herkullisia aterioita, vaan että se myös viestittää kampanjan tärkeää sanomaa: suomalainen ruoka on laadukasta ja monipuolista.
Keskustelut ruokapöydän ääressä kääntyivät nopeasti aiheisiin, kuten ruuan alkuperään, suomalaiseen ruokakulttuuriin ja ruokavalintoihin, jotka ovat juuri niitä asioita, joita Kokkaa kotimaista -kampanja haluaa nuorille opettaa ja korostaa.
Edessä vasemmalta toiminnanjohtaja Maria Munck-Pihlgren, SLC Nyland ja kansanedustaja Eerikki Viljanen. Takana kansanedustaja Vesa Kallio.
Raaka-aineet pää- ja jälkiruokiin
Kokkaa Kotimaista -malli tarjoaa kotimaiset raaka-aineet pää- ja jälkiruokiin, sähköisen oppimateriaalin ja oppilaille jaettavan reseptivihkosen. Pääraaka-aineina ovat kotimainen siipikarjanliha, tomaatit, yrtit, kasvikset, maitotuotteet, peruna, herne, pasta, omenat ja kaura.
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila painottaa nuorten ruokatietoisuuden tärkeyttä:
- Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Haluamme antaa nuorille mahdollisuuden ymmärtää suomalaisen ruuantuotannon arvo ja rikkaus, jotta he voivat tehdä tietoisempia ruokavalintoja ja vaalia suomalaista ruokakulttuuria myös tulevaisuudessa, muistuttaa Marttila.
Lue lisää MTK:n tiedotteesta. Pääset siihen tästä.
Etummaisessa pöydässä vasemmalta MTK:n johtokunnan jäsen Susanna Valtonen, kansanedustaja Laura Huhtasaari ja MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola.
SLC mukaan kampanjaan
Kampanja laajenee tänä vuonna ruotsinkielisiin yläkouluihin SLC-yhteistyön myötä ja jatkuu helmikuun loppuun asti. Kokkaa kotimaista -ruokakasvatusmalli on suunniteltu kotitalousopettajille helpoksi toteuttaa. Paikalliset tuottajayhdistykset toimittavat oppimateriaalin ja raaka-aineet kouluihin.
MTK-Säätiö ja Maaseudun Sivistysliitto ovat mahdollistaneet kampanjan toteutuksen.
Kampanjamateriaali löytyy MSL:n verkko-opistosta. Pääset sinne tästä.
Heidi Siivonen
ruokamarkkina-asiantuntija
kuluttajatyö
+358 20 413 2925
+358 40 568 8802
Kaija Stormbom
viestinnän asiantuntija
maatalous, elinkeinopolitiikka, maaseutuyrittäjyys, elintarvikkeet ja suomalainen ruoka
+358 20 413 2385
+358 40 848 9559
aiheet: suomalainenruoka, kokkaakotimaista