Kun ympäristöhallinnon tahto ei riittänyt puolustamaan omiaan ja luonnonfaktoja
Blogi – Maaseudun edunvalvonta
Kun ympäristöhallinnon tahto ei riittänyt puolustamaan omiaan ja luonnonfaktoja
03.07.2016
EU:n komission ilmanlaatupaketti (2013) pyrki uudella lainsäädännöllä puhtaampaan ilmaan, mikä on tietenkin hyvä asia. Onnettomaksi ns. päästökatodirektiivin valmistelun ja päätösprosessin teki se, etteivät päästövähennysesitykset pohjautuneet tieteeseen vaan valtaan ja politiikkaan. Näin ainakin ammoniakkipäästöjen kohdalla, jossa Suomi pelasi huonosti.
Kärsijöiksi jäi Suomen maatalous ja karjatalous ja turhaan. Suomessa kun on maailman puhtain ilma - ja suhteellisen pienet ammoniakkipäästöt Euroopan mittakaavassa.
Suomi äänesti 29.6.2016 päästökattodirektiivin puolesta, vaikka olisi voinut yrittää kaataa esityksen. Tai vähintään vaatia ja saada tarkennuksia tavoitteisiin kevään 2016 aikana, kuten monet muut jäsenmaat saivat etenkin ammoniakin osalta. Oltiin hiljaa. Annettiin olla. Muodostunee klassiseksi tapaukseksi siitä, miten ympäristöhallinto kääntää omilleen selkänsä.
Ammoniakin päästöt olivat kipeä asia koko valmistelun ajan. Puolustajia ei juuri ollut. Asennetta kyllä. Päästöt kun tulevat kuulemma lähes yksiomaan maataloudesta ja siitä 2/3 karjataloudesta. Tutkimuskin oli yllättävän puutteellista ja kenttäkokeet haihdunnan todellisuudesta Suomen oloissa harvassa. Vaikka prosessin aikana tietopohjaa tarkennettiin mm. MTK:n vaatimuksesta, Suomen osalta välttämättömiä korjausliikkeitä kustannustehokkaiden vähennystavoitteiden päivittämiseksi ei saatu läpi. Muut jäsenmaat kyllä saivat.
Suomi lukeutui epäonnistujiin. Tahtoko ei riittänyt?
Tältä tuntui, kun 8.6.2016 komission kokouksessa kysyin, että mikä on komission resepti Suomelle saavuttaa esitetyt ammoniakin päästövähennystavoitteet: Vuoteen 2005 verrattuna 20 %. Komission edustaja oli juuri listannut toimenpiteiksi lannan sijoituksen, ureapohjaisten typpilannoitteiden välttämisen, ja puidenkin merkitys oli nostettu esiin.
Listasin, että meillä Suomessa on kaikki komission listaamat menetelmät käytössä: nitraattidirektiiviä sovelletaan koko maahan, lannan sijoitus ja multaus tyypillistä, typpilannoitteet ovat ammoniumnitraatti(AN) -pohjaisia ja puita riittää – peltoa vain 7 %. Lisäksi maa on hapanta (alkaalinen maa päästää ammoniakkia itsessäänkin ilmaan) ja ilmasto viileää (haihdunta lisääntyy lämmössä). Kysyin, pitääkö meidän vielä kattaa kaikki säiliöt betonikansilla, tietäen että betonin valmistuksella on haitalliset ympäristövaikutukset ja valmistua vaatii paljon energiaa.
En saanut reseptiä, mutta tiedon, ettei Suomi ole vähentänyt päästöjään kuin 3 % ja Suomen hallitus on hyväksynyt tavoitteet: Suomessa siis nähdään, että tavoitteeseen päästään. Mielenkiintoista, sillä olen kuulut Suomessa, ettei komissio kuitenkaan hyväksy tiedepohjaista tavoitetta 15 %.
Kyse ei ole yksin taakanjaon epätasaisuudesta jäsenmaiden suhteen ja kilpailuhaitasta tai -hyödystä EU:n sisämarkkinoilla, vaan luonnon oloista ja jo tehdystä työstä. Luonnonfaktoista.
Nyt päätettiin päästövähennyksistä 2020 ja 2030 mennessä, vuoden 2005 tasosta. EU-keskiarvoiksi tuli 6 % vuoteen 2020 ja 18 % vuoteen 2030 mennessä. Suomelle päätettiin 20 % sekä vuodelle 2020 että 2030.
Kun aika kuluu, 2030 tavoitteet nousevat varmasti uudelleen esiin. Suomen neuvottelema aikalisä 5 vuotta saavuttaa 20 %:n tavoite vuonna 2025 ei ole mikään Suomi-poikkeus, vaikka sellaisen nimen saikin. Kireydessään toki poikkeuksesta voidaan puhua.
Jää nähtäväksi, tunnistaako tuleva ympäristöhallintomme viljelijöiden työn ja luonnonfaktat, jos asiaa vielä puidaan. Ja näkeekö sen, että EU:ssa tulisi taistella omiensa puolesta - niin muutkin tekevät. Vai jääkö tapaus pysyväksi esimerkiksi epäonnistumisesta - käsittämättömästä välinpitämättömyydestä ja asenteesta, joka sulkee silmät maatalouden ympäristötyöltä?