Lausunto työ- ja elinkeinoministeriön virkapuheenvuorosta

Takaisin Lausunto työ- ja elinkeinoministeriön virkapuheenvuorosta

Lausunto

Lausunto työ- ja elinkeinoministeriön virkapuheenvuorosta

19.05.2026

Työ- ja elinkeinoministeriö

Elinkeinoelämä uudistuu ja alueiden elinvoima vahvistuu

1. Ongelma / haaste

1. Ratkaisut ongelmaan / haasteeseen

MTK pitää tärkeänä, että virkamiespuheenvuorossa tunnistetaan kasvun, alueellisen elinvoiman, työllisyyden, huoltovarmuuden, oikeusvarmuuden ja ilmastotavoitteiden olevan toisiaan vahvistavia tavoitteita. Maaseutu on Suomelle elinvoiman, talouskasvun ja kokonaisturvallisuuden perusta. Ruuan, puun ja energian arvoketjut alkavat maaseudulta, mutta niiden hyödyt näkyvät kaikkialla – yrityksissä, kunnissa, vientituloissa ja arjen varmuudessa. Siksi maaseudun elinvoimaisuus on nostettava vahvasti esiin: kun maaseutu menestyy, myös kaupungit menestyvät. Tarvitsemme vahvan symbioosin, jossa kaupunkien osaaminen, markkinat ja palvelut sekä maaseudun luonnonvarat, yrittäjyys ja tilaratkaisut vahvistavat toisiaan.

Alkutuotannossa tuotamme kasvua ja työtä vahvistamalla ruoan ja metsien arvoketjuja sekä maaseudun yrittäjyyden toimintaedellytyksiä. Turvaamme arjen turvallisuuden ja huoltovarmuuden varmistamalla kotimaisen tuotannon jatkuvuuden ja varautumalla muutoksiin yhdessä koko ketjun kanssa. Rakennamme energia-, ilmasto- ja luontoratkaisuja, jotka ovat toteuttamiskelpoisia ja reiluja: vähennämme fossiiliriippuvuutta, edistämme kestävää biotaloutta ja luomme uusia markkinoita esimerkiksi hiilen, datan ja monimuotoisuuden ratkaisuista niin, että hyödyistä syntyy myös oikeudenmukainen tuotto. Vahva yhteiskunnallinen vaikuttaminen tarkoittaa sitä, että suomalaiset olosuhteet, omistajan päätösvalta ja maaseudun elinkeinojen käytännön arki näkyvät päätöksenteossa ajoissa – niin kansallisesti kuin EU:ssa.

Yhteiskunnan tarvitsema talouskasvu edellyttää ylivaalikautisia ratkaisuja ja ennakoituvuutta erityisesti luonnonvara- ja teollisuuspolitiikassa, jossa investointien aikajänne on pitkä. Metsä- ja luonnonvarasektoreiden ollessa Suomelle äärimmäisen tärkeitä, on myös TEM:llä oltava selkeä ja vahva rooli metsäsektorin toimintaympäristön kehittämisessä.

1. Elinkeinoelämä uudistuu ja alueiden elinvoima vahvistuu – kannattavuuden, omistajuuden ja oikeusvarmuuden varassa

Elinkeinoelämän uudistuminen edellyttää ennen kaikkea sitä, että kasvun perustaa ei rapauteta julkisen talouden sopeutuksella, ylisääntelyllä tai epävarmalla toimintaympäristöllä. Alkutuotannon ja metsätalouden kannattavuus on tunnistettava huoltovarmuuden, omavaraisuuden ja alueellisen kasvun ytimeksi. Kun maatiloilla ja metsätiloilla on mahdollisuus investoida, kehittää tuotantoa ja tehdä pitkäjänteisiä päätöksiä, syntyy samalla työpaikkoja, verotuloja ja uutta yritystoimintaa koko maahan. Hallinnollisen taakan keventäminen, sujuvat lupamenettelyt, toimiva digitaalinen asiointi ja ennakoitava sääntely eivät ole vain teknisiä uudistuksia, vaan suoria elinkeinopoliittisia valintoja, jotka vapauttavat yritysten aikaa, pääomia ja kehittämiskykyä tuotantoon, vientiin ja uusiin ratkaisuihin.

Toimintavarmuus ja kannattavuus on nostettava politiikan ytimeen. Alkutuotannon ja metsätalouden kannattavuuden paraneminen sekä riskinsietokyvyn vahvistuminen ovat huoltovarmuuden ja omavaraisuuden edellytyksiä. Tarvitaan toimivia kriisi- ja riskienhallintamekanismeja markkinahäiriöihin, eläintauteihin, sään ääri-ilmiöihin ja geopoliittisiin shokkeihin. Samalla on vahvistettava kotimaista ruuantuotantoa ja puun lisääntyvää käyttöä sekä saatavuutta purkamalla pullonkauloja logistiikasta työvoimaan ja energiasta verotuksen kilpailukykyyn. Metsien käytön rajoituksia ja harmaata suojelua on vältettävä kaikkien hallinnonalojen yhteistyössä. Kun riskit tunnistetaan ajoissa ja työkalut ovat kunnossa, maaseudun yritykset pystyvät turvaamaan tuotannon jatkuvuuden ja rakentamaan kilpailuetua myös muuttuvassa maailmassa.

Kilpailukyvystä huolehtiminen on välttämätöntä, heikentyvä kustannuskilpailukyky siirtää investoinnit muulle. Tästä seuraa myös hiilivuotoa ja taloudellista tappiota. Lyhytnäköisesti on jopa esitetty hakkuiden rajoittamista Suomessa ilmaston muutoksen hillitsemiseksi. Professori Maarit Kallion tulokset osoittavat, että tässä tilanteessa Suomelle jäisi vain maksajan asema. Hakkuut pääosin siirtyisivät muihin maihin, mikä olisi ilmastolle haitallista. Alueiden elinvoima rakentuu luonnonvaratalouden, jalostavan teollisuuden, paikallisen omistajuuden ja toimivien arvoketjujen varaan. Metsäsektorin kilpailukyky, puun saatavuus- ja käyttö, logistiikka, energia- ja TKI-ratkaisut sekä ruokaketjun reiluus ja kannattavuus on nostettava kansallisiksi kärkihankkeiksi. Ilman riittävää yrittäjätuloa ei synny investointeja, eikä ilman investointeja synny tuotannon uudistumista, uutta teknologiaa tai seuraavan sukupolven mukaantuloa elinkeinoihin. Siksi omistajanvaihdosten sujuvuus, toimiva rahoitus, ylisukupolvisuuden tukeminen sekä maaseudun yritysten riskienhallinta ovat koko alueellisen elinvoiman ydinkysymyksiä. Samalla on huolehdittava siitä, että sääntely on ennakoitavaa, läpinäkyvää, suhteellista ja laillisesti kestävää, jotta omistaja uskaltaa investoida, kehittää omaisuuttaan ja osallistua myös uusiin markkinaehtoisiin ympäristö- ja ilmastoratkaisuihin.

Alueiden elinvoima ei rakennu vain yksittäisten investointien varaan, vaan se edellyttää toimivia arjen rakenteita: liikenne- ja tietoliikenneyhteyksiä, tieverkon ja yksityisteiden kuntoa, energia- ja logistiikkaratkaisuja sekä yrittäjien hyvinvointia tukevia palveluja. Tarvitaan valtioneuvoston koordinoimaa, ministeriöiden rajat ylittävää logistiikan kehittämistä. Logistiikka ei saa muodostua TEM kasvutavoitteiden pullonkaulaksi. TEM:llä on oltava myös riittävä ymmärrys maaseudun väylien merkityksestä vientiteollisuudelle ja huoltovarmuudelle. Samalla tarvitaan vahvaa oikeusvarmuutta ja omaisuudensuojaa. Omistajan päätösvalta, vaurastumisen mahdollistavat korvausperiaatteet ja oikeusturva on toteutettava niin käyttörajoituksissa, lunastuksissa kuin infrastruktuuri-investoinneissakin. Luonnonsuojelu-, ennallistamis- ja ilmastotoimien tulee rakentua ensisijaisesti vapaaehtoisuudelle, kannustimille ja sopimuksellisuudelle. Kun velvoitteet ovat läpinäkyviä, laillisesti kestäviä ja suhteellisia ja kun korvauksissa huomioidaan myös syntyvät hyödyt eikä vain kustannuksia, omistaja uskaltaa investoida, kehittää omaisuuttaan ja osallistua uusiin ratkaisuihin.

Energiapolitiikka tarvitsee nykyistä selkeämmän kokonaisnäkemyksen siitä, miten sähkölinjat, polttoaineet, huoltovarmuus ja alueellinen oikeudenmukaisuus sovitetaan yhteen. Suomen on laadittava yli hallituskausien ulottuva energiastrategia, joka tunnistaa kotimaisen energiantuotannon, siirtoverkon kehittämisen ja fossiilisista polttoaineista irtautumisen rinnalla myös sen, että maaseutu kantaa suurimman osan muutoksen fyysisistä vaikutuksista. Sähkölinjat, kaasuputket, siirtoreitit ja muu energia-infrastruktuuri eivät saa tarkoittaa maanomistajalle pysyvää rasitetta ilman täysipainoista ja oikeudenmukaista hyvitystä. Korvauksissa on huomioitava paitsi maa-alueen käyttö myös liiketoiminnan tuoton menetykset, omaisuuden käytön rajoitukset ja se lisäarvo, jota hankkeet tuottavat muille toimijoille ja koko energiajärjestelmälle. Samalla on huolehdittava siitä, että kotimaisen ruoantuotannon, metsätalouden ja kuljetusintensiivisten elinkeinojen tarvitsema polttoainehuoltovarmuus turvataan siirtymäkauden aikana realistisesti, kustannustehokkaasti ja alueelliset erot tunnistaen. Tässä kokonaisuudessa on tunnistettava myös turpeen merkitys ruuan ja taimituotannon huoltovarmuudelle ja alueelliselle energiataloudelle.

Politiikan tulee nykyistä johdonmukaisemmin suosia kotimaisuutta siten, että energian- ja lämmöntuotannossa käytetään ensisijaisesti kotimaisia raaka-aineita ja että Suomeen syntyvä lisäarvo, omistus ja päätösvalta pysyvät mahdollisimman vahvasti suomalaisissa käsissä. Tämä tarkoittaa sitä, että energia- ja teollisuuspolitiikassa on varmistettava yritysten pysyminen suomalaisina, kotimaisen omistuksen vahvistuminen sekä se, ettei kriittinen energia- ja tuotantoinfrastruktuuri karkaa ulkopuolisen määräysvallan alle. Huoltovarmuuden näkökulmasta tarvitaan investointisuunnitelma, joka turvaa kotimaisten polttoaineiden, lannoitteiden ja muiden tuotantopanosten saatavuuden myös kriisitilanteissa. Tässä kokonaisuudessa on tunnistettava myös vihreän ammoniakin merkitys: se voi vahvistaa sekä puhtaan energian ratkaisujen että kotimaisen lannoite- ja teollisuustuotannon huoltovarmuutta. Uusiutuvan energian kilpailukykyä ei saa heikentää esimerkiksi kiristämällä bioenergian verotusta. Tämä edistäisi fossiilienergian käyttöä ja sekoittaisin kotimaisia hyvin toimivia puumarkkinoita.

Suomen on toimittava myös EU:ssa ennakoivasti. Tarvitaan systemaattinen ennakkovaikuttamisen malli EU-säädöksiin ja rahoituskausiin, jotta suomalaiset olosuhteet, omistusoikeus ja maaseudun elinkeinojen käytännön tarpeet näkyvät päätöksenteossa riittävän varhain. Vaikuttamisen on kohdistuttava kokonaisuuksiin, ei vain yksittäisiin pykäliin. Kun tutkimusnäyttö, arjen ymmärrys ja vaikutusarviot kootaan yhdeksi selkeäksi ratkaisukokonaisuudeksi, päätöksenteko tukee paremmin investointeja, innovaatioita, kestävää kasvua ja alueiden elinvoimaa. Suomen on oltava riittävän itsekäs kansallisesti eikä toimeenpanna EU sääntelyä yhtään muita EU maita tiukemmin tai nopeammin, ellei nopeudesta ole selvää huolellisiin vaikutusarvioihin perustuvaa kilpailukykyhyötyä.

Suomen on huolehdittava, että suomalaiset metsätalous- ja biotalousinvestoinnit nähdään kestäviksi ja ilmastolle hyödyllisiksi. On oltava tarkkana, ettei EU rahoitussääntely totea, etteivät investoinnit ole ”vihreitä” rahoitusmarkkinoilla, jolloin ne eivät toteudu Suomessa. Riskinä on, että yksipuolinen EU rahoitussääntely määrittää markkinoita enemmän kuin kansalliset päätökset.

Suomen tulee tunnistaa luonnonvaraelinkeinojen kilpailukyvyn pullonkaulat. Erilaiset etusijamenettelyt uhkaavat pitkittää perinteisten elinkeinojen luvitusta, jos ne jäävät etusijatoimintojen jalkoihin. Alueiden ja yritystoiminnan kehittymisen näkökulmasta, meiltä puuttuvat prosessit tarkastella toimintojen vaikutuksia paikalliseen tai alueelliseen elinvoimaan. Lupaprosessit pohjautuvat pitkälti ympäristövaikutusten arviointiin ja varovaisuusperiaate on johtanut siihen, että viranomaiset ovat ottaneet yrittäjille kuuluvia riskejä vastattavakseen. Suomen kilpailukyvyn, investointiympäristön ja kasvun näkökulmasta on välttämätöntä, että lupaprosesseissa huomioidaan myös hankkeiden elinvoimavaikutukset.

Metsä- ja luonnonvara-alat ovat harvoja toimialoja, joissa arvoketju on kokonaan Suomessa. Tästä syystä alueelliset, työllisyys- ja huoltovarmuusvaikutukset ovat huomattavia.

2. Ongelma / haaste

2. Ratkaisut ongelmaan / haasteeseen

3. Ongelma / haaste

3. Ratkaisu ongelmaan / haasteeseen

Työllisyys kasvaa ja osaavan työvoiman saatavuus paranee

1. Ongelma / haaste

1. Ratkaisut ongelmaan / haasteeseen

2. Työllisyys kasvaa ja osaavan työvoiman saatavuus paranee – kun maaseudun yritykset voivat uudistua

Työllisyyden kasvu ei synny irrallisena työmarkkinatoimena, vaan yritysten kannattavuudesta, investointikyvystä ja uskosta tulevaisuuteen. Maa- ja metsätalouden, ruokaketjun, biotalouden ja maaseudun yritysten toimintaedellytysten vahvistaminen on samalla työllisyyspolitiikkaa. Kun maatalouden kannattavuus käännetään pysyvästi nousevalle uralle, ruokaketjun pelisäännöt vastaavat todellista markkinarakennetta ja metsätalouden toimintaedellytykset turvataan, paranee yritysten kyky palkata, investoida ja käyttää palveluita. Työllisyyden näkökulmasta on keskeistä myös se, että politiikka ei luo uusia esteitä tuotannolle, vaan tukee sitä, että tuotantomääriä voidaan kasvattaa ja että tarvittavaa työvoimaa on sujuvasti ja turvallisesti saatavilla myös kausitöihin. Yllättävät shokit esimerkiksi viisumikäytäntöihin eivät luo ennakoitavuutta toimintaympäristöön.

Työllisyyden ja osaamisen näkökulmasta on tärkeää tunnistaa myös maaseudun hyvä elämä ja tulevaisuususko kilpailutekijänä. Yhteiskunta muuttuu, ja samalla muuttuvat arjen kokemukset, palvelujen saavutettavuus, liikkuminen, työn muodot ja nuorten mahdollisuudet rakentaa tulevaisuuttaan. Siksi tarvitaan käytännön ratkaisuja, jotka tekevät hyvän elämän mahdolliseksi eri puolilla Suomea ja vahvistavat luottamusta siihen, että suunta voidaan kääntää. Maaseudun elinkeinot ja yhteisöt eivät ainoastaan luo työpaikkoja, vaan pitävät yllä palvelujen kysyntää, synnyttävät uusia yrityksiä ja rakentavat toivoa, joka näkyy investointeina, uusina asukkaina ja vahvempana alueellisena elinvoimana.

Osaavan työvoiman saatavuus paranee, kun koulutus, tutkimus, innovaatiorahoitus ja käytännön yritystarpeet kytketään nykyistä tiiviimmin yhteen. Luonnonvara-alojen koulutus- ja osaamistasoa tulee vahvistaa, rakentaa demonstraatio- ja pilotointiympäristöjä sekä suunnata kansallista ja EU-tason TKI-rahoitusta myös alkutuottajien ja maaseudun yritysten tarpeisiin. Tämä on tärkeää siksi, että vihreä siirtymä, digitaaliset ratkaisut, bioenergia, biokaasu, ravinnekierto, metsäbiotalous, dataan perustuvat palvelut sekä hiili- ja luontomarkkinat edellyttävät sekä käytännön ammattiosaamista että korkeatasoista asiantuntijuutta. Kun tutkimustieto, jäsenymmärrys ja vaikutusarviot kytkeytyvät käytännön kokeiluihin ja yritysten arkeen, syntyy myös uusia ansaintamahdollisuuksia ja houkuttelevampi tulevaisuus maaseudun elinkeinoihin. Samalla on varmistettava, että pilotit, kokeilut ja uudet sopimusmallit eivät jää yksittäisiksi hankkeiksi, vaan niitä käytetään aktiivisesti vaikuttamisen tukena osoittamaan, millaiset ratkaisut ovat sekä taloudellisesti järkeviä että kestäviä. Näin uusia ansaintamahdollisuuksia voidaan rakentaa hiilen, luonnonhoidon, datan ja muiden markkinaehtoisten ratkaisujen ympärille tavalla, joka on saavutettava myös pienemmille toimijoille.

Suomessa tuotettu laadukas kestävyystutkimus pitää pystyä kytkeä voimakkaammin yritysten kilpailukykyyn ja vientiin, ettei vastuullisuusteot ole ainoastaan kuluerä alkutuotannolle. Maakuvatyössä Suomen kannattaa nostaa kestävyysargumentti vahvaksi vientikärjeksi. Suomen matka kiertotalouden ja puurakentamisen kärkimaaksi on vielä aluillaan.

Matkailuelinkeinomme on kohdannut suuria, pitkäkestoisia taloudellisia ja geopoliittisia kriisejä viime vuosina. Uudistumiseen ja kasvu-uralle kääntämiseen tarvitaan elinkeinolähtöistä kehittämistä, innovaatioita ja investointeja. Matkailun kerrannaisvaikutukset alueiden kehitykseen ovat merkittäviä. On huomioitava myös, että kasvava matkailu pystyy tarjoamaan erityisesti nuorille kiinnostavia työmahdollisuuksia.

Matkailu on nähtävä nykyistä vahvemmin osana Suomen kasvustrategiaa sekä kotimaanmatkailun että kansainvälisen matkailun näkökulmasta. Luonto ja luontomatkailu ovat tutkimusten mukaan Suomen tärkein matkailun vetovoimatekijä. Tarvitaan määrätietoista otetta Suomen vahvuuksien esiin nostamiseen: luonto, puhdas ilma, viileä ilmasto, turvallisuus, väljyys ja vuodenkiertoon perustuvat elämykset ovat kilpailuetuja, joille kysyntä voi kasvaa entisestään muuttuvassa maailmassa. 95 % maamme pinta-alasta on maaseutua; monipuoliset ja ainutlaatuiset metsämme ja vesistömme ovat keskeisiä matkailun vahvuustekijöitämme. Maaseutumme tuottaa myös matkailijoille ruuan. Ruokamatkailun kehittämistoimia tuotetarjonnan ja palvelujen saatavuuden kehittämiseksi tulee terävöittää yhdessä mm. maatilojen kanssa. Vahvuuksiamme on hyödynnettävä johdonmukaisesti maakuvatyössä, vientiponnisteluissa ja matkailun kehittämisessä, jotta Suomi erottuu kansainvälisessä kilpailussa omilla vahvuuksillaan eikä vain seuraa muiden viestejä. Ministereiden vienninedistämismatkoilla matkailu on nostettava nykyistä näkyvämmin mukaan osaksi Suomen tarjontaa, sillä matkailun, ruuan, luonnonvara-alojen ja muiden vientialojen viestit tukevat toisiaan ja vahvistavat Suomen houkuttelevuutta investointi- ja matkailukohteena.

Samalla on vahvistettava kotimaanmatkailun edellytyksiä, jotta matkailutuloa syntyy laajasti eri puolille maata ja matkailu tukee myös maaseudun palveluita, työllisyyttä ja investointeja. Liikenneyhteyksin ja -palvelujen, väylien ja logistiikan osalta tulee huomioida, että maaseudun keskeisten elinkeinojen ja maaseudun asukkaiden lisäksi matkailijoiden ja vapaa-ajan asukkaiden sujuva liikkuminen edellyttää kunnossa olevia väyliä ja toimivia matkaketjuja. Kaupungit ja maaseutu - toisaalta suuret matkailuyritykset ja mikrokokoiset yritykset - eivät saa olla enää toistensa kilpailijoita matkailussa ja sen kehittämisessä, vaan parhaimmillaan toisiaan täydentäviä ja tukevia läheisessä, tuloksia tuovassa yhteistyössä.

Matkailupalvelut tuotetaan valtaosin matkailuyrityksissä. Tämän tulee huomioida nykyistä vahvemmin strategioissa ja toimeenpanossa. Julkisen sektorin rooli matkailussa on toimintaedellytyksiä luova, sujuvaa toimintaympäristöä edistävä sekä alan yrittäjyyttä kannustava ja tukeva. Julkisen sektorin – mm. Visit Finland, Visit-alueorganisaatiot ja kuntien matkailumarkkinointi - sekä matkailuelinkeinon ja -yritysten yhteistyön ja markkinoinnin tuloksellisuutta, tehokkuutta sekä vaikuttavuutta esimerkiksi maakuvatyössä sekä valtakunnallisessa ja alueellisessa matkailumarkkinoinnissa on parannettava. Yhteisiä toimenpiteitä on kyettävä resurssoimaan, toteuttamaan, seuraamaan ja arvioimaan nykyistä paremmin ja läpinäkyvästi, esimerkiksi riittävästi resurssoiduilla kampanjoilla. Resursseja tulee synkronoida, ja samalla ehkäistä päällekkäistä toimintaa ja resurssien hajaantumista. Yhteiskunnallisten tavoitteiden saavuttaminen edellyttää nykyistä vahvempaa hallinnonalojen välistä yhteistyötä ja yhteisen Suomi tavoitteen kirkastamista. Kasvu, huoltovarmuus, ilmastotavoitteet, alueellinen elinvoima, matkailu ja yritystoiminnan uudistuminen kytkeytyvät toisiinsa, mutta päätöksenteossa ne etenevät yhä liian usein siiloissa. Ministeriöiden väliset painopiste-erot, osin päällekkäiset tehtävät ja toisistaan irralliset ohjauskeinot heikentävät politiikan johdonmukaisuutta ja luovat epävarmuutta toimintaympäristöön. Tarvitaan määrätietoista kokonaisohjausta, jossa eri hallinnonalojen tavoitteet sovitetaan yhteen ja ristiriidat ratkaistaan ennakoivasti. Kun elinkeino-, energia , ilmasto , liikenne , matkailu , maa ja metsätalouspolitiikkaa sekä maakuvatyötä tarkastellaan yhtenä kokonaisuutena, päätöksenteko tukee paremmin investointeja, työllisyyttä, huoltovarmuutta ja alueiden elinvoimaa – ja vahvistaa Suomen kilpailukykyä kokonaisuutena.

2. Ongelma / haaste

2. Ratkaisut ongelmaan / haasteeseen

3. Ongelma / haaste

3. Ratkaisut ongelmaan / haasteeseen

Puhtaat investoinnit edistävät ilmastotavoitteiden saavuttamista

1. Ongelma / haaste

1. Ratkaisut ongelmaan / haasteeseen

3. Puhtaat investoinnit edistävät ilmastotavoitteiden saavuttamista – kun ratkaisut ovat toteuttamiskelpoisia ja reiluja

Ilmastotavoitteiden saavuttaminen ei saa perustua tuotannon alasajoon tai peltojen sekä metsien käytön rajoituksiin, vaan puhtaisiin investointeihin, teknologiseen uudistumiseen ja luonnonvarojen kestävään, aktiiviseen käyttöön. Ilmastopolitiikan tehtävänä on lisätä maatalouden ja metsätalouden kykyä sitoa hiiltä kasvua lisäämällä, korvata fossiilisia raaka-aineita ja vahvistaa huoltovarmuutta samalla, kun tuotantomääriä voidaan kasvattaa. Tämä tarkoittaa siirtymää politiikkaan, jossa kustannustehokkaat päästövähennykset, hiilensidonnan vahvistaminen, ravinnekierto, maan kasvukunnon parantaminen, uusiutuva energia ja bioenergia nähdään investointeina kilpailukykyyn eikä vain velvoitteina. Kun ilmasto-, energia-, biodiversiteetti- ja teollisuusstrategiat sovitetaan yhteen, voidaan luoda toimintaympäristö, joka kannustaa yrityksiä ja maanomistajia tekemään pitkäjänteisiä puhtaita investointeja. Eri politiikan lohkojen ristiriitaiset tavoitteet täytyy selkeyttää ja tavoitella monihyötyisiä ratkaisuja.

Puhtaat investoinnit voivat rakentua erityisesti bioenergian, biokaasun, biometaanin, ravinnekierron, puurakentamisen, metsäbiotalouden ja kotimaisen uusiutuvan energian varaan. Samalla on edistettävä markkina- ja kannustepohjaisia ratkaisuja, joissa omistaja saa oikeudenmukaisen korvauksen luonnonhoidosta, hiilensidonnasta, monimuotoisuudesta ja datan käytöstä. Kun mittaaminen on luotettavaa, sopimusehdot selkeitä ja hyötyjen jako reilua, syntyy toimiva pohja investoinneille, uudenlaisille yhteistyömalleille ja maaseudun uusille ansaintamahdollisuuksille. Vaikuttavan ilmasto- ja ympäristöpolitiikan on tunnistettava maanomistaja aktiivisena ratkaisujen toteuttajana eikä pelkkänä sääntelyn kohteena. Puhtaiden investointien rinnalla on määrätietoisesti edistettävä markkina- ja kannustepohjaisia ratkaisuja, jotka tuovat uusia ansaintamahdollisuuksia maaseudulle. Luonnon monimuotoisuuden, hiilen ja datan markkinoita on kehitettävä niin, että omistaja saa markkinalähtöisen korvauksen, riskit ja velvoitteet ovat hallittuja ja mittaaminen sekä todentaminen luotettavia. Samalla on rakennettava selkeitä sopimus- ja toimintamalleja yhdessä yritysten ja rahoittajien kanssa, jotta uusista markkinoista tulee aidosti saavutettavia myös pienemmille toimijoille. Tämä vahvistaa maaseudun roolia ratkaisujen rakentajana ja kestävän kasvun suunnannäyttäjänä.

Puhtaat investoinnit toteutuvat tehokkaimmin silloin, kun politiikan keinot perustuvat vapaaehtoisuuteen, kannustimiin ja markkinaehtoisuuteen. Tämä koskee niin luonnon monimuotoisuuden turvaamista, hiilensidonnan vahvistamista kuin peltojen ja metsien ilmasto- ja ympäristötoimia. Jos maanomistajan oikeudet, omaisuudensuoja ja oikeusturva ovat kunnossa, syntyy luottamusta, joka kannustaa osallistumaan myös uusiin luonto- ja hiilimarkkinoihin. Sen sijaan harmaa suojelu, epäselvä sääntely, puutteellinen kompensaatio tai tietojen hallintaan liittyvä epävarmuus heikentävät investointihalukkuutta. Siksi vaikuttavan ilmastopolitiikan on tunnistettava, että reiluus on edellytys sille, että ympäristöhyötyjen tuottamisesta voi tulla osa kestävää taloudellista toimintaa.

Erityisen tärkeä kokonaisuus puhtaiden investointien näkökulmasta on peltojen kehittämisohjelma, joka on ilmasto- ja vesipolitiikan keskeinen väline. Maan kasvukunnon parantaminen, vesienhallinta, ravinnekierron ratkaisut ja tuloksiin sidotut ympäristö- ja ilmastokorvaukset voivat tuottaa yhtä aikaa hyötyä sadolle, vesistöille, hiilensidonnalle ja maatilojen kannattavuudelle. Tämä lähestymistapa siirtää huomion rajoituksista tuloksiin: viljelijälle jätetään mahdollisuus valita tilalle sopivimmat keinot, mutta yhteiskunta palkitsee saavutetuista vaikutuksista. Turvepeltojen osalta MTK korostaa reilua siirtymää ilman pakkoratkaisuja tai huoltovarmuutta heikentäviä toimia. Tämä on olennainen periaate myös laajemmin vihreässä siirtymässä: puhtaat investoinnit onnistuvat vain, jos muutos on taloudellisesti, sosiaalisesti ja alueellisesti oikeudenmukainen. Oikein toteutettuna ne vahvistavat sekä ilmastotavoitteiden saavuttamista että kotimaisen tuotannon jatkuvuutta. Valtiovallan tulee tunnistaa myös ne markkinariskit, joita alkutuotanto voi kohdata ympäristöpolitiikan myötä.

Puhtaiden investointien ja vihreän siirtymän onnistuminen edellyttää myös hyväksyttävyyden ja luottamuksen vahvistamista. Tarvitaan faktapohjaista, ennakoivaa ja vaikuttavaa viestintää, joka tekee näkyväksi ruuan, metsien ja maaseudun merkityksen hyvinvoinnille, työllisyydelle ja arjen turvallisuudelle. Samalla on kyettävä vähentämään vastakkainasettelua ja rakentamaan dialogia kaupunkiympäristöjen, kuluttajien, elinkeinoelämän ja järjestöjen kanssa. Kun maaseutu nähdään ratkaisujen tekijänä eikä ongelmana, vahvistuu myös investointien, uudistumisen ja yhteisten ilmasto- ja luontotavoitteiden hyväksyttävyys.

Puurakentaminen on Suomelle teollinen kasvumahdollisuus, joka nostaa kotimaisen puuraaka-aineen jalostusastetta ja vahvistaa alueellista elinvoimaa. Se kytkee metsätalouden, jalostavan teollisuuden, rakentamisen ja viennin yhdeksi arvoketjuksi, jossa syntyvä lisäarvo, työpaikat ja investoinnit jäävät Suomeen. TEM‑strategiassa puurakentaminen tulee nähdä osana puhtaita investointeja ja teollisuuspoliittista uudistumista. Sen kasvupotentiaali realisoituu vain, jos sääntely, standardit, TKI‑rahoitus ja investointiympäristö tukevat markkinoiden syntyä ja ratkaisujen skaalaamista myös vientiin. Kotimaa voi toimia hyvänä ponnahduslautana, mikäli kotimaan puurakentaminen saadaan aidosti kasvuun. Kotimaassa puurakentamista voidaan edistää käyttövelvoitteella siten että 50 % kaikesta julkisesta uudisrakentamisesta toteutetaan puulla, Lisäksi puulle säädetään käyttövelvoite

rakennusluville (hiilijalanjälki kiristyy raja-arvoltaan) sekä kunnille velvoite ohjata kaavoihin osuus puurakentamista varten. Myös korjausrakentamista voidaan ohjata ilmaston kannalta hyödylliseen puurakentamiseen ja massiivipuusta rakentaminen yhdessä uusien teknologioiden kanssa voidaan huomioida nykyistä paremmin energiatehokkuutta koskevissa määräyksissä.

Elinkeinoelämän uudistuminen, työllisyyden vahvistuminen ja puhtaiden investointien lisääntyminen ovat saman strategian eri ulottuvuuksia. Kun Suomi turvaa omistajuuden jatkuvuuden, vahvistaa maa- ja metsätalouden kannattavuutta, huolehtii oikeusvarmuudesta, purkaa kasvua hidastavaa byrokratiaa, investoi osaamiseen ja tutkimukseen sekä rakentaa ilmasto- ja luontopolitiikan kannustavaksi ja reiluksi, se vahvistaa samanaikaisesti alueiden elinvoimaa, työpaikkojen syntyä, huoltovarmuutta ja ilmastotavoitteiden saavuttamista. Samalla on huolehdittava siitä, että maaseudun ja kaupunkien symbioosi tunnistetaan nykyistä vahvemmin: sama arvoketju, sama turvallisuus ja yhteinen kasvu tarvitsevat molempia. Menestyvä Suomi rakentuu aktiivisesta tuotannosta, kestävästä luonnonvarojen käytöstä, oikeudenmukaisista pelisäännöistä ja siitä, että vihreä siirtymä nähdään mahdollisuutena kasvattaa kotimaista arvonlisää, vientiä ja hyvinvointia koko maassa.

2. Ongelma / haaste

2. Ratkaisut ongelmaan / haasteeseen

3. Ongelma / haaste

3. Ratkaisut ongelmaan / haasteeseen

Kristeri Leena
Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK r.y.

aiheet: lausunto