Takaisin Asiantuntijalausunto tilastotuotannon muutoksista (metsätalous)

Lausunto

Asiantuntijalausunto tilastotuotannon muutoksista (metsätalous)

20.09.2024

Luonnonvarakeskus

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry kiittää mahdollisuudesta lausuntoon ja esittää pyydettynä lausuntonaan seuraavaa:

MTKn mielestä olisi tärkeää, että metsä- ja biotaloustoimialaa kehitettäisiin pitkäjänteisesti, kestävästi ja vastuullisesti. Jotta toimintaa voidaan kehittää, sitä pitää myös mitata. Luotettavan ja kattavan julkisen tilastoinnin merkitys on oleellinen metsä- ja biotaloustoimialan kehittymisessä.

MTK ei hyväksy metsäsektorin tilastoinnin heikentämistä, vaan MTKn mielestä tilastointia pitäisi kehittää ja laajentaa lisääntyvän yhteiskunnallisen merkityksen ja tarpeen pohjalta.

Luken tuottamat tilastot ovat laajasti käytettyjä ja välttämättömiä niin alueellisesta, valtakunnallisesta kuin kansainvälisestäkin näkökulmasta.

MTK muistuttaa, että lainsäädäntö määrittelee Luonnonvarakeskuksen tehtävät. Luonnonvarakeskus toimii tilastolaissa (280/2004) tarkoitettuna tilastoviranomaisena. Laki Luonnonvarakeskuksesta, 27.6.2014/561 vaatii seuraavaa Luonnonvarakeskuksen toiminnasta. Toimiala: ”Uusiutuvien luonnonvarojen kestävään käyttöön perustuvan kilpailukykyisen elinkeinotoiminnan sekä hyvinvoinnin ja maaseudun elinvoimaisuuden edistämistä varten on Luonnonvarakeskus” (1 pykälä). Luonnonvarakeskuksen tehtävänä on toimialallaan (2 pykälä):

1) harjoittaa tieteellistä tutkimus- ja kehittämistoimintaa;
2) tuottaa tietoa ja asiantuntijapalveluita yhteiskunnallisen päätöksenteon sekä viranomaistoiminnan tueksi;
3) harjoittaa tiedon ja teknologian siirtoa;
4) tuottaa toimialaansa kuuluvia tilastoja, jollei tehtävä kuulu muulle viranomaiselle;
5) ylläpitää toiminnassaan tarvittavia rekistereitä;
6) hoitaa geenivarojen monimuotoisuuden säilyttämiseen liittyvät tehtävät;
7) edistää kansainvälistä yhteistyötä;
8) hoitaa muut sille laissa tai sen nojalla säädetyt tehtävät;
9) hoitaa maa- ja metsätalousministeriön sille erikseen määräämät tehtävät.

MTK huomauttaa, että Luonnonvarakeskuksen toimiala ja tehtävät ovat määritelty lainsäädännössä. Tilastoinnin heikennyksillä voidaan vaarantaa lainsäädännön asettama vaatimus. Mikäli lainsäädäntöön ei ole tulossa muutoksia, ei Luonnonvarakeskuksen ole oikeutta heikentää tilastointia.

Laki ruoka- ja luonnonvaratilastoinnista, 27.6.2014/562 sanoo seuraavaa metsätilastoinnin osalta. ”Luonnonvarakeskus tuottaa ja julkaisee tilastot, jotka koskevat metsien taloudellista hyödyntämistä, puumarkkinoiden toimintaa, metsien hoitoa ja metsien suojelua” (2 pykälä).

MTKn mielestä metsätilastoinnin ylläpitäjänä Luonnonvarakeskuksen vastuu on tuottaa ja julkaista kattavasti metsätilastointia. Tilastoinnin heikennyksillä voidaan vaarantaa lainsäädännön asettama vaatimus. Mikäli lainsäädäntöön ei ole tulossa muutoksia, ei Luonnonvarakeskuksen ole oikeutta heikentää tilastointia.

Luonnonvarakeskus kuuluu maa- ja metsätalousministeriön toimialaan (27.6.2014/561, pykälä 1). Maa- ja metsätalousministeriön tehtävä on ylläpitää kansallista metsästrategiaa. Kansallinen metsästrategia 2035 kuvaa metsäalan tärkeimmät tavoitteet, joihin julkinen valta keskittyy osana alan yhteistä kehittämistä. Kansallinen metsäneuvosto hyväksyi 14.12.2022 uudistuneen strategian, joka ulottuu vuoteen 2035. Kansallinen metsästrategia 2035 (KMS2035) tavoittelee kasvavaa hyvinvointia metsistä ja metsille. Tämä saavutetaan, kun
• Suomi on kilpailukykyinen toimintaympäristö uudistuvalle ja vastuulliselle metsäalalle
• metsät ovat aktiivisessa, kestävässä ja monipuolisessa käytössä
• vahvistamme metsien elinvoimaisuutta, monimuotoisuutta ja sopeutumiskykyä
• vahvistamme tiedolla johtamista ja osaamista metsäalalla.

MTK huomauttaa, että KMS2035 asettaa vaatimuksia Luonnonvarakeskukselle tiedon käytettävyyden parantamiseen ja tietopohjan jatkuvaan lisäämiseen. KMS2035 mukaan ”Tiedolla johtamisen ja osaamisen päämäärä perustuu tutkittuun tietoon, tiedon käytettävyyteen, hyvään tietopohjaan ja osaamisen jatkuvaan lisäämiseen sekä viestintään.”

MTK on vastuussa metsänomistajien edunvalvojana siitä, että yksityismetsänomistajien edunvalvontaan on käytössä tarvittavaa tieto vaativan asiantuntijatyön tueksi. Asiantuntijat ovat tottuneet käyttämään tilastoja, joihin kohdistuu nyt muutospaineita. Asiantuntijoiden tueksi on kehitetty rajapintojen kautta tietojen automaattista hakua, joiden avulla on rakennettu digitaalisia käyttöliittymiä. Kaikilla tilastomuutoksilla on vaikutus rajapintojen kautta haettujen tietojen hyödyntämiseen ja aiheuttaisi organisaatioille taloudellisia muutoksia. LUKE perustelee osaa tilastojen lakkauttamisia sillä, että jokin organisaatio tuottaa jo tietoa, mutta LUKEn merkitys on ollut tärkeä kootun tiedon, helpon käyttöliittymän ja rajapintateknologian kautta tiedon saatavuudelle.

MTKn mielestä tilastoinnin muutoksilla vaarannetaan asiantuntijoiden totuttuja tiedonhakukanavia ja uusia rajapintateknologiaa hyödyntäviä kanavia, joilla on taloudellista merkitystä toteutuessaan. Tällä on suuri merkitys tiedon jalkauttamiseen käytäntöön.

MTK on vastuussa metsänomistajien edunvalvojana siitä, että yksityismetsänomistajille on käytössä tarvittavaa tietoa heidän päätöksentekonsa tueksi harjoittaa kestävää metsätaloutta. Käytännön edunvalvonnan toteuttamiseksi yksityismetsänomistajat ovat järjestäytyneet metsänhoitoyhdistyksien jäsenyyden kautta. Valtaosa metsänomistajista on järjestön jäseniä.

MTK haluaa muistuttaa yksityismetsänomistajien roolista päätöksentekijöinä Suomen talouden kannalta tärkeällä toimialalla. Julkisella monipuolisella tilastotiedolla on tärkeä merkitys toteuttaa itsenäisiä päätöksiä käytännön metsänhoito- ja hakkuutoimille.

MTK haluaa esittää perustelunsa tilastojen lakkauttamisuhkaa ja tietosisällön supistamista kohtaan käymällä lävitse jokaisen metsätilaston erikseen ja arvioida niiden vaikutusta metsäsektorin ja yksityismetsätalouden käytännön toimintaan.

Lakkautettaviksi aiotut metsätilastot

Kantorahatulot
• Tilasto lakkautetaan. Julkistettu vuositilasto, ennakko ja lopullinen.
• Uusin julkistus: https://www.luke.fi/fi/tilastot/kantorahatulot/kantorahatulot-2023 

MTK perustelee tilastoa, koska yksityismetsätalouden kantorahatulojen julkinen tilastointi on ainut kanava, joka kokoaa kattavasti julkista tietoa puunmyyntitulojen kokonaisuudesta. Puunmyynneissä kantorahatulot vaikuttavat yksityismetsätalouden käytännön puunmyyntien päätöksentekoon. Tilasto tukee merkittävällä tavalla alueellisien metsäohjelmien (AMO) työtä perus- ja vertailutietojen saatavuuden osalta. Metsätalouden merkityksen esille tuomiseksi tilasto on välttämätön koko sektorin toimintaedellytysten turvaamiselle.

MTK ehdottaa, että tilastosta ei luovuttaisi missään nimessä. Julkista tilastointia olisi syytä kehittää ja laajentaa lakkauttamisen sijaan.

Yksityismetsätalouden liiketulos
• Tilasto lakkautetaan. Julkistettu vuositilasto, ennakko ja lopullinen.
• Uusin julkistus: https://www.luke.fi/fi/tilastot/yksityismetsatalouden-liiketulos/yksityismetsatalouden-liiketulos-2023-ennakko 

MTK perustelee tilastoa, koska yksityismetsätalouden liiketaloudellisen tuloksen julkinen tilastointi on ainut kanava, joka määrittelee yksityismetsänomistajien kannattavuutta markkinataloudessa. Taloudellinen kannattavuus on yksityismetsänomistajien käytännön päätöksenteon kannalta edelleen tärkeimpiä tekijöitä.

MTK ehdottaa, että tilastosta ei luovuttaisi missään nimessä. Julkista tilastointia olisi syytä kehittää ja laajentaa lakkauttamisen sijaan.

Metsä sijoituskohteena
• Tilasto lakkautetaan. Julkistettu vuositilasto, ennakko ja lopullinen.
• Uusin julkistus: https://www.luke.fi/fi/tilastot/metsa-sijoituskohteena/metsa-sijoituskohteena-2023-ennakko 

MTK perustelee tilastoa, koska metsän merkitys sijoittamisen portfoliona on kasvanut ja tilasto tarjoaa luotettavan kootun tiedon metsästä sijoituskohteena.

MTK ehdottaa, että tilastoa jatkettaisiin.

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa
• Tilasto lakkautetaan. Julkistettu kuukausittain ja vuositilasto.
• Uusin vuosijulkistus: https://www.luke.fi/fi/tilastot/metsateollisuuden-ulkomaankauppa/metsateollisuuden-ulkomaankauppa-maittain-2023-ennakko 

MTK perustelee tilastoa, koska tilastoa on totuttu käyttämään nopeaan koottuun tiedon hakuun. Ulkomaankauppatilastot ovat kattavaa perustietoa. MTK ehdottaa, että tilastoa jatkettaisiin.

Puun kulkuvirrat
• Tilasto lakkautetaan. Julkistettu vuositilasto.
• Uusin julkhttps://www.luke.fi/fi/tilastot/puun-kulkuvirrat/puun-kulkuvirrat-2022 

MTK perustelee tilastoa, koska tilastoa on totuttu käyttämään nopeaan tiedon hakuun. Metsätuotannon virrat kuuluvat LUKEn tutkimusalaan.

MTK ehdottaa, että tilastoa jatkettaisiin.

Metsävarat
• Lopetetaan VMIn tietojen julkaiseminen Luken tilastoportaalissa. Uusi julkaisukanava ei ole tiedossa.

•Uusin julkistus https://www.luke.fi/fi/tilastot/metsavarat/metsavarat-maakunnittain-6 

MTK perustelee tilastoa, koska koottu yksinkertaistettu riippumaton metsävaratieto on tarpeellinen hahmottamaan metsävarojen kehittymistä ja tarjoamaan nopeaa analyysia sen suunnasta. Nopeudella on merkitystä politiikan kannanotoissa ja yksityismetsänomistajien etujen puolustamisessa.

MTK ehdottaa, että tilastosta ei luovuttaisi missään nimessä.

Metsämaan omistus
• Tilasto lakkautetaan. Vuositilasto julkistettu edellisen kerran vuonna 2019 viitevuodesta 2016.
• Uusin julkistus: https://www.luke.fi/fi/tilastot/metsamaan-omistus/metsamaan-omistus-2016 

MTK perustelee tilastoa, koska tilastoa on totuttu käyttämään nopeaan tiedon hakuun. Metsän omistussuhteet kuuluvat myös LUKEn tutkimusalaan.

MTK ehdottaa, että tilastoa jatkettaisiin ja totetetaan määrävälein. Omistajakunnan muutokset sekä niihin vaikuttaminen ovat myös polittiisesti tärkeitä teemoja.

Tietosisällön supistus tai julkistustiheyden muutos

Energiapuun kauppa
• Lopetetaan neljännesvuosittaiset julkistukset, tehdään ainoastaan vuositilasto kohdevuotta seuraavan vuoden keväällä.
• Uusin julkistus: https://www.luke.fi/fi/tilastot/energiapuun-kauppa/energiapuun-kauppa-2-vuosineljannes-2024 

MTK perustelee tilastoa, koska energiapuukaupan merkitys on kasvanut huomattavasti Venäjän puuntuonnin loppumisen ja energiasiirtymän vuoksi. Yksityismetsänomistajilla pitää olla kattavaa julkista informaatiota energiapuun hinnasta päätöksentekonsa tueksi.

MTK ehdottaa, että tilastoa ei heikennettäisi missään nimessä, vaan kehitettäisiin ja laajennettaisiin entistä kattavammaksi. Tilasto tarvittaisiin kuukausitasolla.

Lopetetaan kaikkien ennakollisten vuositilastojen julkistaminen
• Puun markkinahakkuut ja Hakkuukertymä ja puuston poistuma -tilastoista julkistetaan jatkossa vain lopulliset vuositilastot.
• Muut vuosikohtaiset ennakkotilastot loppuvat tilastojen lakkautusten myötä.

MTK ehdottaa, että ennakollisesta vuositilastoinnista voidaan tarvittaessa luopua.

Siemen- ja taimitilasto
• Lopetetaan tietojen julkaiseminen Luken tilastoportaalissa.

MTK perustelee tilastoa, koska tilastoa on totuttu käyttämään nopeaan tiedon hakuun. Siemen- ja taimitilasto kuuluu LUKEn tutkimusalaan.

MTK ehdottaa, että tilastoa jatkettaisiin.

Lopuksi MTK haluaa esittää huolensa yleisesti metsä- ja biotaloustoimialan tilastoheikennystä kohtaan. Metsä- ja maankäyttösektorilta vaaditaan yhteiskunnallisesti toimienpiteitä ilmastonmuutoksen ja luontokadon pysäyttämiseksi. Samalla Venäjän puuntuonnin loppumisen seurauksena puunhankinta on suurissa muutoksissa, joten puumarkkinoiden toimivuutta ei ole kannattavaa riskeerata tilastoinnin nopeilla muutoksilla. Mielestämme tilastointia pitäisi ennemmin kehittää ja laajentaa merkittävästi painottaen mm. seuraavia kohteita:
- Maankäyttösektorin hiilensidonnan tilastoinnin kehittäminen
- Monimuotoisuuskehityksen tilastoinnin kehittäminen
- Puukauppatapojen tilastoinnin kehittäminen erityisesti runkokauppahinnoittelun osalta
- Energiapuukaupan tilastoinnin kehittäminen

Ennenkuin päätöksiä tilastojen mahdollisista lakkauttamisesta tehdään, MTK esittää LUKElle keskustelutilaisuuden järjestämistä keskeisten tilastojen käyttäjien kanssa. Tilaisuus antaisi LUKElle myös eväitä tilastojen yleiseen kehittämiseen.

Helsingissä syyskuun 20. päivänä 2024

Kalle Karttunen
Tutkimuspäällikkö

Marko Mäki-Hakola
Metsäjohtaja

MTK ry