null Maaseutumatkailun markkinointi tehostuu kesää kohti

Uutinen – Maaseutuympäristö

Maaseutumatkailun markkinointi tehostuu kesää kohti

27.4.2022

Maaseutumatkailun kesäsesonki lähestyy. Odotukset maaseutumatkailun kasvun jatkumiseen ovat korkealla pari vuotta jatkuneen kotimaan matkailun suosion myötä. Ulkomailta Suomeen suuntautuva matkailu on piristymässä mm. vilkastuneiden lento- ja laivayhteyksien ansiosta. Helpottuvan koronatilanteen myötä myös ryhmämatkailu sekä erilaisten perhejuhlien järjestäminen maaseutumatkailuyrityksissä on vilkastumassa.

100 syytä matkailla Suomessa on kotimaanmatkailun kärkibrändi. Kampanjan viestit tavoittivat viime vuonna yli puoli miljoonaa suomalaista verkkosivustolla, lähes 2 miljoonaa suomalaista somessa ja yli 100 mediaosumalla lisäksi paljon muita. Kampanja-aika on tänä vuonna on 2.5.–30.9.2022, ja uudistunut https://100syyta.fi/ sivusto julkaistaan 2.5. Tavoitteena on tehdä kotimaanmatkailusta entistä vahvempi brändi ja entistä isompi ilmiö. Kampanjassa tuodaan esille uusia löytöjä, inspiraatiota lähteä matkalle, yllätyksellisiäkin helmiä sekä vastustamatonta Suomi-fiilistä. Myös yhteiskunnalliset ja vastuullisuusnäkökulmat ovat mukana viestinnässä – kotimaanmatkailu on monelle myös arvovalinta.

Maaseutumatkailua on koottu 100syytä -sivustolle Matkamaalle.fi -teeman ympärille mm. teemallisin artikkelein ja kohdekortein. Niissä tuodaan esille maaseutu- ja luontoaktiviteetteja ympäri Suomen, mukavimpia majoituspaikkoja maalla sekä lähiruokaelämyksiä. Näistä tulee myös nostoja kampanjan Instagram- ja Facebook-kanaviin.

Maaseutumatkailun kesää kohti tehostuva markkinointi on aloitettu ”Mikä on parasta maalla” -kilpailun myötä. Kilpailu oli esillä Matkamaalle.fi -Facebook-sivuilla https://www.facebook.com/matkamaalle.fi/ ja Kotimaan Matkailumessuilla 22.4.-24.4. Tampereella. Maaseutumatkailun somemarkkinointia ja hakusanamainontaa tehostetaan toukokuun alusta lähtien.



Kimmo Aalto

asiantuntija

palveluyrittäjyys, maaseutumatkailu, Lomalaidun ry, Green care

+35840 179 1618

aiheet: mtk, maaseutumatkailu, kimmo aalto