Maaseutumatkailuyritykset hakevat kasvua yli kolminkertaisesti muihin pk-yrityksiin verrattuna
Tiedote – Maaseudun edunvalvonta
Maaseutumatkailuyritykset hakevat kasvua yli kolminkertaisesti muihin pk-yrityksiin verrattuna
14.01.2026
MTK:n ja Lomalaidun ry:n kyselyn mukaan joka viides maaseutumatkailuyritys tavoittelee voimakasta kasvua, vaikka yleinen taloustilanne on epävarma. Alan kasvuhalu erottuu selvästi muusta suomalaisesta yrityskentästä. Lisäksi yli puolet vastaajista kertoo hakevansa kasvua mahdollisuuksien mukaan. Tulokset julkistettiin Matkalla kasvuun -tapahtumassa 14.1.2026 Lopella.
Kyselyn tuloksia verrattiin Suomen Yrittäjien, Finnveran ja työ- ja elinkeinoministeriön kahdesti vuodessa julkaisemaan Pk-yritysbarometriin. Barometrin mukaan vain kuusi prosenttia pk-yrityksistä hakee voimakasta kasvua.
Tulokset osoittavat, että maaseutumatkailualalla on Suomessa paljon kasvupotentiaalia, sanoo Lomalaidun ry:n toiminnanjohtaja Kimmo Aalto.
Yli puolet vastaajista arvioi, että alan yritysten liikevaihto kasvaa yli 10 prosenttia vuodessa seuraavan kolmen vuoden aikana.
Maaseutumatkailuyrittäjät näkevät tärkeimpinä kasvun keinoina digitaalisten kanavien hyödyntämisen markkinoinnissa, aktiivisen myyntityön ja sesongin pidentämisen. Eniten tukea kaivataan myyntiin ja markkinointiin, alueellisen yhteistyön kehittämiseen sekä rahoitukseen ja investointeihin. Suurimmaksi kasvun esteeksi kyselyssä nousivat kysynnän epävarmuus ja yleinen taloudellinen tilanne.
Maaseutumatkailuyrittäjät koolla Lopella
Yli sata maaseutumatkailualan yrittäjää kokoontuu tänään 14.1.2026 Matkalla kasvuun -tapahtumaan, joka tarjoaa käytännön työkaluja myyntiin, digitaaliseen markkinointiin ja liiketoiminnan kehittämiseen.
Suurin osa alan yrityksistä on vielä liikevaihdoltaan pieniä, eikä niillä ole mahdollisuuksia hankkia lisäresursseja esimerkiksi markkinointiin. Näin ollen kaikki vinkit ovat erittäin tärkeitä kasvun toteuttamiseksi, Aalto kertoo.
Mahdollisuuksia kasvuun on sekä kotimaisilla että ulkomaisilla matkailumarkkinoilla. Kyselyyn vastanneista lähes 60 prosenttia kertoo, että ulkomaisten matkailijoiden osuus yrityksen liikevaihdosta jää alle kymmenesosaan.
Matkailualan kokonaismyynti Suomessa on lähes 17 miljardia euroa, joten maaseutumatkailun pääsy mukaan kasvu-uralle olisi merkittävä piristys maakunnille.
Suomi kiinnostaa tällä hetkellä ulkomaisia matkailijoita, mutta maaseutumatkailuyritysten on oltava aiempaa aktiivisempia palvelujensa markkinoinnissa. Kysynnän kasvu perustuu erityisesti laatuun ja koko alueen vetovoiman kehittämiseen.
Matkailu ei ole vain yksittäisten yritysten toimintaa, vaan sillä on laaja vaikutus koko alueen elinvoimaan. Kun matkailu kasvaa, se näkyy vähittäiskaupassa, rakentamisessa ja palveluissa sekä työpaikkoina eri puolilla maakuntia. Maaseutumatkailun kasvu hyödyttää koko aluetta, elinvoimajohtaja Leena Kristeri MTK:sta painottaa.
Matkailualalla toimii Suomessa noin 45 000 yritystä, joista maaseutumatkailuyrityksiä on noin 5 000. Suurin osa yrityksistä tarjoaa majoituspalveluja, kuten mökki- ja hotellitasoista majoitusta. Lisäksi eri puolilla Suomea on runsaasti ruoka- ja aktiviteettipalveluja.
MTK:n ja Lomalaidun ry:n verkkokyselyyn vastasi 236 maaseutumatkailuyritystä.
Lisätiedot:
Kimmo Aalto, toiminnanjohtaja, Lomalaidun ry / maaseutumatkailun asiantuntija, MTK, kimmo.aalto (at) lomalaidun.fi, 040 179 1618
Leena Kristeri, elinvoimajohtaja, leena.kristeri (at) mtk.fi, 040 507 4088
Anne Mikkola, projektipäällikkö, Lomalaidun ry, anne.mikkola (at) lomalaidun.fi, puh. 040 576 8982
Tutustu myös Matka maalle -sivustoon: https://matkamaalle.fi/
Kimmo Aalto
asiantuntija, maaseutumatkailu ja palveluyrittäjyys
palveluyrittäjyys, maaseutumatkailu, Lomalaidun ry, Green care
+358 40 179 1618
Leena Kristeri
elinvoimajohtaja
+358 40 507 4088
aiheet: matkailu, maaseutumatkailu, mtk mobiili