Takaisin Miten sinä muistat lapsuutesi maaseudun? – Suomalaisten maaseutumuistoista kerätään muistitietoa

Uutinen – Maaseudun edunvalvonta

Miten sinä muistat lapsuutesi maaseudun? – Suomalaisten maaseutumuistoista kerätään muistitietoa

08.12.2020

Miten sinä muistat lapsuutesi ja nuoruutesi maaseutua? Mitä maaseutu merkitsee sinulle tänä päivänä? Kerro oma tarinasi!

Oulun yliopiston tutkimushanke Maalaisnuoruuden sukupolvet ja Suomen Maatalousmuseo Sarka keräävät yhteistyössä maaseutuun liittyviä muistoja, kokemuksia ja tarinoita.

Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimuksessa selvitetään, miten maalaisnuoruus on muuttunut 1940-luvulta 2020-luvulle, ja mitä maaseutu merkitsee ihmisille elämän eri vaiheissa, lapsuudesta vanhuuteen.

Keruu on avoin kaikille, jotka haluavat kertoa tarinansa. Hankkeessa kiinnostuneita sekä maalla asuvien, maaseudulta pois muuttaneiden, että maaseudulle jälleen palanneiden elämäntarinoista. Myös kaupungista kotoisin olevien maaseutumuistot ovat hyvin tervetulleita. Keruulla toivotaan saatavan runsaan aineiston, joka avaa henkilökohtaisen näkökulman maaseutuelämään Suomessa 1900–2000-luvuilla. Erityisen kiinnostuneita hankkeessa ollaan siitä, mitä maaseutu merkitsee ihmisille tänä päivänä.

Keruuseen osallistutaan osoitteessa https://www.sarka.fi/minun-maaseutuni/ joko ilmoittautumalla haastatteluun tai kirjoittamalla oman tarinansa. Myös valokuvia otetaan vastaan tietoineen. Keruuseen voi osallistua sekä omalla nimellä että kokonaan nimettömästi. Keruu päättyy 31.7.2021. Kaikkien vastanneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan kirjapalkintoja syksyllä 2021.

Tutkimuksen tulokset julkaistaan tieteellisissä ja yleistajuisissa julkaisuissa ja tilaisuuksissa niin kotimaassa kuin ulkomailla. Lisäksi muistitietoa voidaan hyödyntää Suomen Maatalousmuseo Sarkan toiminnassa. Yhteistyön tuloksena toteutetaan museonäyttely suomalaisten maaseutumuistoista. Muistitietoaineisto arkistoidaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon, valokuvat Suomen maatalousmuseo Sarkaan.

Lisätietoja
Akatemiatutkija Kaisa Vehkalahti
050 359 7292
kaisa.vehkalahti@oulu.fi

Museonjohtaja Sami Louekari
050 530 5887
iina.wahlstrom@sarka.fi

Listätietoja myös: Tiina Perho, Suomen maatalousmuseosäätiön hallituksen jäsen.
Yhteystiedot alla. 



Tiina Perho

johdon erityisavustaja

+358 20 413 2334

+358 50 074 1532

aiheet: maaseutu, maatalous, sarka, maatalousmuseo, maatalousmuseosäätiö, maalaisnuoruus