Takaisin MTK:n valtuuskunnan kokous 26.-27.11.2019

Uutinen – Jäsenyys

MTK:n valtuuskunnan kokous 26.-27.11.2019

27.11.2019

MTK:n syysvaltuuskunta kokoontuu 26.-27.11.2019 Hanasaaressa Espoossa.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä vieraili MTK:n valtuuskunnan kokouksessa. Hän korosti puheenvuorossaan, että maa- ja metsätalous ovat ratkaisujen aloja. Maaseutuelinkeinojen tuominen laajemmin julkisuuteen on nyt tarpeen. Kritiikki kuuluu asiaan, mutta syyllistäminen ei.

-Ilmastoahdistus on tarpeetonta, sillä suuntamme on oikea. Ilmastosynnit on kopioitu globaaleista raporteista, jotka eivät kuvaa Suomea ja 80 % päästöistä tulee fossiilisen energian käytöstä. Meidän on saatava ratkaisukeskeisyydellemme näkyvyyttä, Leppä sanoi.

Leppä sanoi, että yhä useampi suomalainen haluaa syödä vastuullisesti ja kysyntä vastuulliselle ruualle kasvaa niin Suomessa kuin vientimarkkinoilla. Leppä korosti, että kestävä kehitys on saatava kokonaisuutenaan mukaan keskusteluun. Se kattaa koko näkökulman, ei vain hiiltä.

-Tuotannon standardit ovat Suomessa korkeat. Kun pidämme tuotannon omissa käsissämme, voimme ohjata sitä vastuullisempaan suuntaan. Meillä on vahvuudet vastuulliseen tuotantoon. Valttikortit tulee myös muuttaa rahaksi, Leppä evästi.

Leppä nosti esille hallituksen maataloudelle tekemät positiiviset teot. Ympäristökorvaukseen lisättiin 88 miljoonaa ja luonnonhaittakorvaukseen 44 miljoonaa. Lisäksi on pääomitettu Makeraa turvattu uusia luomusitoumuksia. Leppä nosti myös lisärahoituksen ympäristönsuojeluun ja maaseudun infraan. Leppä korosti, että maanomistajien oikeusturva on myös hallituksen agendalla.

Kokouksen yleiskeskustelussa nousi esille mm. lomitus, kiinteistövero, kaavoitusasiat, ilmastonmuutos ja hiilensidonta, tilatuet, viljan vienti, kuluttajatyö ja viestintä, biokaasu ja uusiutuva energia.

MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila toi omassa puheenvuorossaan esiin mm. ilmastonmuutoskeskustelun. Hän muistutti, että vuonna 2050 meidän on ruokittava 50 % enemmän ihmisiä. Myös keskustelua ympäristöjärjestöjen kanssa jatketaan. Hän viittasi myös Luken ruokafakta.fi-sivustoon, josta löytyy tutkimustietoa suomalaisesta ruuantuotannosta. Lisäksi Marttila kannusti maa- ja metsätaloustuottajia jatkamaan someviestintää ajoittaisesta ryöpytyksestä huolimatta. 

Toimintasuunnitelma vuodelle 2020 hyväksyttiin pienin muutoksin.

Järjestöuudistus etenee ja se edellyttää MTK- ja mhy-yhdistysten sääntömuutoksia vuoden 2020 aikana. Ensi vuonna on tulossa mm. jäsenhankintakampanja, koska maatalousyrittäjien ja metsänomistajien kattava järjestäyminen on  elinehto vaikuttavalle edunvalvonnalle. Myös MTK:n jäsenetukonsepti uudistetaan. Uusista jäseneduista kerrotaan tarkemmin alkuvuodesta. Jäsenpalvelualustan uudistuksella varmistamme kilpailukyvyn ja -edun. Uusi koulutusstrategia on valmistunut ja viestintästrategia valmistuu vuoden vaihteeseen mennessä.

Koko johtokunnan puheenjohtajisto oli erovuorossa ja valittiin uudelleen seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi 2020-2022: 

  • 1. puheenjohtaja Juha Marttila, Simo
  • 2. puheenjohtaja Mauno Ylinen, Kauhava
  • 3. puheenjohtaja Markus Eerola, Hyvinkää

Erovuorossa olleet johtokunnan jäsenet Jaakko Halkilahti ja Kati Partanen valittiin uudelleen seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi.

Uuden hevosverkoston puheenjohtajaksi valittiin Helena Halinen ja varapuheenjohtajaksi Timo Ryynänen

Suomen Hippos ry valittiin MTK:n yhteisöjäseneksi vuoden 2020 alusta lähtien.

Lisäksi tehtiin muita valiokuntiin ja työryhmiin liittyviä valintoja.

Valtuuskunta on MTK:n ylin päättävä elin. Valtuuskunnassa 14 tuottajaliitolla on yhteensä 55 edustajaa. Metsänomistajilla on 20 edustajaa. Yhteisöjäsenillä Pro Agrialla, Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitolla ja Suomen yhteismetsillä on yksi edustaja kullakin.



aiheet: mtkn valtuuskunta