Takaisin Myrskyn jälkeen

Artikkeli – Metsätalous ja metsänomistaminen

Myrskyn jälkeen

17.09.2020

Aila-myrsky on tehnyt tuhojaan Länsi- ja Etelä-Suomessa. Myrskyn jälkeen kannattaa käydä katsastamassa omat metsänsä tuulenkaatojen varalta. Tässä ohjeita ja muistilistaa.

Selvitä tuhon laajuus

Ensimmäiseksi on selvitettävä tuhon laajuus omissa metsissä. Tämä vaatii jalkatyötä, mutta toisaalta tämän voi jokainen metsänomistaja tehdä itsekin. Samalla selviää, onko metsissä yhtenäisempiä tuhoalueita vai onko kaatunut vain yksittäisiä puita laajalla alueella. Monesti kannattaa pyytää esim. metsänhoitoyhdistyksen asiantuntijaa tekemään arvio tuhosta tai sen laajuudesta, koska tällöin tulee tehtyä samalla myös arvio metsävakuutuskorvauksen hakemiseksi ja suunnitelma tuhoutuneen puuston mahdollisesta korjuusta.

Milloin myrskypuut pitää tai kannattaa korjata

Metsätuholaki vaatii korjaamaan tuhoutuneen puuston pois metsistä, jos määrä ylittää kuusella 10 tai männyllä 20 m3 hehtaarilla. Metsien terveyden ja seuraustuhojen välttämiseksi kannattaa korjata pienemmätkin määrät pois metsistä, mutta jos on kaatunut vain yksittäisiä runkoja, niin ne kannattaa jättää lisäämään luonnolle arvokkaan lahopuun määrää ja metsien monimuotoisuutta.

Nyrkkisääntönä voinee pitää sitä, että muutamaa mottia hehtaarilta ei kannata lähteä korjaamaan ja yhteensä tuhopuuta tulisi kertyä useita kymmeniä kuutiometrejä, että puiden korjaaminen olisi mielekästä metsänomistajan näkökulmasta.

Korjataanko tuhoutuneet puut vai koko kuvio

Puun ostajan näkökulmasta ei ole kiinnostavaa ostaa tai korjata pelkästään tuhoutunutta puustoa. Ostaja haluaa yleensä laajentaa kaupan koko kuviolle tai kuvioille ja terveisiinkin metsiin. Metsänomistajan näkökulmasta saattaa olla kuitenkin tarve korjata vain tuhoutunut puusto. Miten siis toimia?

Vinkkejä metsänomistajalle myrskytuhopuiden myyntiin ja korjuuseen

Myrskytuhojen korjuussa ja puunmyynneissä saattaa lähes huomaamatta aiheutua metsänomistajalle lisää taloudellisia menetyksiä, monellakin tavalla. Kannattaa siis huomioida, että

  1. Puita ja varsinkaan tukkeja ei tule korjata ja katkoa ilman etukäteen tehtyä kauppaa. Kesäkaudella katkottujen pölkkyjen laatu heikkenee nopeasti, jolloin sinistyneet ja kuivuneet tukit eivät kelpaa enää sahaukseen. Lisäksi useimmat sahat eivät ota tällä hetkellä puuta vastaan lainkaan, koska heinäkuussa sahat pitävät lomaa ja huoltoseisokkeja. Juurineen kaatuneet rungot säilyvät parhaiten, jopa ensi vuoteen, kun niitä ei irroteta kannosta.
  2. Tuhoutuneilla puilla on monesti alempi yksikköhinta. Jo senkin vuoksi huonommalla hinnalla ei kannata korjata ja myydä kuin ainoastaan tuhoutuneet puut. Taloudellista menetystä ei siis kannata itse omilla toimillaan lisätä. Korjuussa toki joudutaan aina kaatamaan esim. kuljetusurilta terveitäkin puita, mutta tuhopuiden kauppaan ja tuhopuiden hinnalla tulisi myydä siis mahdollisimman vähän ehjää ja tuhoutumatonta puustoa.
  3. Jos tuhoutuneet puut myydään kuitenkin osana muuta puukauppaa, niin kannattaa huomioida tuhopuun osuus. Monesti käy niin, että tuho ja tuhoutunut puu alentaa koko myyntierän hintaa ja taloudellista tulosta, vaikka se pitäisi vaikuttaa vain tuhopuiden korjuuseen ja myyntiin.
  4. Kokonaan ja juurineen myrskyssä kaatuneista rungoista pitää tehdään niitä puutavaralajeja, mitä niistä voidaan mitta- ja laatuvaatimusten mukaan tehdä. Yleensä kokonaan kaatuneet rungot ovat ehjiä ja tukiksi kelpaavia. Ostajilla sen sijaan saattaa olla korjuussa vaatimuksena pahimmillaan, että tuhoutuneista puista ei saa tehdä lainkaan tukkia! Tällaiselle toiminnalle ei ole perusteita kuin silloin, jos puut ovat katkeilleet keskeltä ja repeilleet niin, ettei koko rungosta voida tehdä tukkia. Aiempien kokemusten mukaan, tuhopuustojen hakkuissa tukkiosuudet vaihtelevat järkyttävän paljon ostajittain eli nollasta lähes terveiden puustojen tukkikertymiin!
  5. Selvitä etukäteen ostajan mitta- ja laatuvaatimukset. Ainakin yhdellä isolla itäiseen Suomeen painottuvalla ostajalla on tukin minimilatvaläpimitta ollut 18cm ja muilla ostajilla pääosin 15 tai 16cm. Tämä 2-3cm ero merkitsee jopa 20% pienempää puukauppatiliä metsänomistajalle. Tuhopuustojen korjuussa mitta- ja laatuvaatimusten merkitys vain korostuu, jolloin metsäomistajan taloudelliset menetykset voivat olla jopa useita kymmeniä prosentteja pelkästään erilaisista tukin latvaläpimitoista johtuen!
  6. Metsävakuutuksilla on tarkoitus kattaa myrskyn tai muiden metsätuhojen aiheuttamat vahingot. Vakuutuksilla sen sijaan ei ole tarkoitus kattaa hakkuussa ja korjuussa tapahtuvia lisämenetyksiä. Ei siis pidä tuudittautua ajatukseen, että vakuutus kyllä korvaa. Todellisuudessa vakuutus ei juuri milloinkaan kata kaikkia taloudellisia menetyksiä, varsinkaan jos tuhopuiden myynnissä ja korjuussa on aiheutunut metsänomistajalle lisää taloudellisia tappioita omasta tai ostajan toiminnasta johtuen.

Harkitse kaksi kertaa omatoimista puunkorjuuta

Myrskytuhopuiden korjuu on vaarallista. Puissa on erilaisia jännityksiä, jotka laukeavat karsittaessa ja katkottaessa runkoa. Jo ison yksittäisen oksan hallitsematon vapauttaminen pingotuksista voi aiheuttaa vammauttavan iskun. Puhumattakaan siitä, kun runkoa irrotetaan juurakosta ja juurakko mahdollisesti pölkkyineen nousee takaisin pystyyn. Kannattaakin harkita tuhopuiden korjuun jättämistä koneilla tehtäväksi.

Nyt patikkaretkelle omaan metsään

Nyt jos joskus on syytä tehdä tutustumisretki omaan metsään. Kiertele ainakin puustoiset kuviot. Jos metsistäsi löytyy yksittäisiä runkoja laajempia tuhoalueita tai kokonaisuutena useampia kymmeniä kuutiometrejä tai useita satoja runkoja korjattavaa tuhopuuta, ota yhteyttä omaan metsänhoitoyhdistykseesi.

 

 


Pauli Rintala

kenttäpäällikkö, metsäasiantuntija

Keski-Suomi, puukauppa, uusiutuva ja metsäenergia, puutavaranmittaus, katkonta ja korjuun valvonta

+358 40 838 1662

aiheet: myrskytuhot