Takaisin Näinköhän luotiin hallintohimmeli?

Blogi – Jäsenyys

Näinköhän luotiin hallintohimmeli?

03.02.2015

Huomasin, että Tampereella oli ruuhkaa. Huomasin, että ihan MTK:n toimesta. Tai siis ainakin uuden Torni-hotellimme liepeillä. Sanoivat, että yli 800 ihmistä. Siis toimihenkilöitä ja hallinnon ihmisiä koolla päättämässä isoista ja tärkeistä omista asioista.

Kyseessä oli varmaankin historiallinen kokous, jossa päätettiin ja sovittiin kahden jäsenryhmän, maanviljelijöiden ja metsänomistajien, asioista. Kolmannesta en tiedä? Näin ei saisi sanoa, mutta tämä johtopäätös onkin tehty vain tiedotuksen perusteella.

Olen aikaisemminkin puuttunut nyt ratkaistujen asioiden osalta kahteen ongelmaan, joita tuskin nytkään ratkaistiin. Hallintoon (johtamiseen) ja talouteen (rahaan).

Nyt jo uskaltaa ihmetellä, että Yhdistysrekisteri hyväksyy (ennakkohyväksyntä lienee saatu) päätetyn hallintomallin. Samassa organisaatiossa on sekä keskusjohtoinen, kaksitasoinen, että kolmitasoinen organisaatio. Hallintoon valitaan ihmisiä ns. sovitulla tavalla ja sovittu lukumäärä. Valinta ei siis tapahdu ”millään perusteella” esim. hehtaarien, jäsenmäärän pohjalta. Lisäksi jäsenen demokratiakohtelu on hieman kyseenalainen, syystä, että yksi keskeinen ja kasvava jäsenryhmä on kokonaan ulkona. Myös talouden tasapuolisuus (= jäsenmaksu) on puhtaasti laskennallinen.

Kaikki edellä mainittu on toki järjestön sisäistä asiaa, mutta sen muutoksien tulisi tapahtua kaikkia tasapuolisella tavalla kohtelevana. Itse koen asian ongelmalliseksi siksi, että em. asiat eivät tue keskinäistä yhteisyyttä, joka lienee yksi edunvalvonnan organisaation keskeisiä ominaisuuksia. Veikkaampa, että näistä asioista kasvaa ajan myötä ongelmia.

MTK vastustaa byrokratian kasvua. OK. Toimiiko järjestö myös omassa toiminnassaan johdonmukaisesti? Joskus aikanaan laskin, että pelkästään MTK- keskusliiton hallinnossa toimii yli 500 henkilöä; huomioiden valiokunnat, jaostot, työryhmät, johtokunnat, valtuuskunnat jne. Uusi hallintohimmeli lisää vielä hallinnon tasoja ja ihmisiä merkittävästi. Ikävä kyllä tässä ei demokratia lisäänny vaan etäisyys jäseneen kasvaa.

Tämä juttuni on melko kriittinen. Sitä vain siitä syystä että nyt todella paneuduttaisiin uuden himmelin ongelmiin ja korjataan ne. Toivon, että tämä oli vasta kehitysprosessin ensimmäinen askel. Siihen se juuri ja juuri kelpaa.

Markku Vuorensola
mvuorens(at)welho.com

VETERAANIVÄRINÄÄ

Markku Vuorensola, eläkkeellä, MTK


agrologi
MTK-liiton toiminnanjohtaja 1980-91
kansanedustaja 1991-1999
MTK:n vastaava järjestökouluttaja 1999-2012