Takaisin Puumarkkinakatsaus: Korkeista puunmyyntiviikoista huolimatta puun tarve jatkuu syksylläkin

Uutinen – Metsätalous ja metsänomistaminen

Puumarkkinakatsaus: Korkeista puunmyyntiviikoista huolimatta puun tarve jatkuu syksylläkin

07.06.2023

Puukauppa on käynyt keväällä ja erityisesti kesän alussa kiivaasti. Puun hinnat ovat edelleen vahvistuneet. Puumarkkinat ovat toimineet markkinalähtöisesti hyvin. Luonnonvarakeskuksen (LUKE) tuoreen metsäennusteen mukaisesta kotimaisen puun vuositarpeesta ei ole täytetty vielä puoliakaan, vaikka puunmyyntiviikot ovat olleet jo pari kuukautta korkealla yli miljoonan kuutiometrin viikkomyynnin tasolla. Syyskaudella tarvitaan toinen mokoma lisää puuta. Lopputuotemarkkinoiden epävarmuus ei ole merkittävästi heijastunut kotimaisen puun kysyntään.

Puukauppamäärät ovat olleet korkealla tasolla jo pari kuukautta. Viikoittaista vaihtelua on ollut normaalia runsaammin, mutta Metsäteollisuus ry:n viikkotilastoinnin taso on ollut keskimäärin yli miljoona kuutiometriä. Myös puun hintatasot ovat vahvistuneet edelleen. Alkukesän kiivaimmat puukauppaviikot ovatkin nyt käsillä. Normaalisti puukauppa hiljenee juhannuksen jälkeen toimihenkilöiden siirtyessä kesälomille. Syyskaudelle odotukset puukaupasta ovat edelleen korkealla, sillä teollisuuden kotimaiselle puulle on kysyntää Venäjän puun tuonnin romahtamisen myötä.    

LUKE ennustaa kotimaisen puun kysynnän säilyvän korkealla tasolla ja hintojen vahvistuvan merkittävästi verrattuna viime vuoden keskihintaan. Tukkipuun keskihinnat vahvistuvat tänä vuonna 5-20 prosenttia ja kuitupuun vastaavasti 23-30 prosenttia.  Erityisesti kuitupuun kysyntä lisääntyy tänä vuonna edelleen. Puun tuonnin ennustetaankin edelleen tippuvan kymmenyksellä verrattuna viime vuoteen.

Metsänhoitoyhdistyksistä paras markkinatieto metsänomistajille

Kilpailuttamalla puukaupat  metsänomistaja varmistaa sen, että hän löytää puilleen parasta hintaa maksavan ostajan. Metsänhoitoyhdistyksen ammattiapu antaa parhaan turvan puukaupan kaikissa vaiheissa. Metsänhoitoyhdistyksien kehittyvät puukauppatilastoinnit antavat metsänomistajille parhaan markkinatiedon.

Kuukauden nosto:

Metsänhoitoyhdistyksien puukauppatilasto on uudistunut. Se sisältää metsänhoitoyhdistyksen kautta kilpailutettujen puukauppojen tiedot. Kuluvan vuoden aikana järjestelmään saadaan mukaan kaikki metsänhoitoyhdistykset. Ainutlaatuisuutta lisää se, että uutena Mhy puukauppatilastopalvelussa on myös korjuukelpoisuuden mukainen keskihinta- sekä runkohintatilastointi. Puukauppatilastot kehittyvät jatkuvasti ja niihin on lisätty vuoden sisällä useita automatiikkaa hyödyntäviä puumarkkinatilastoja joko omista, ostetuista tai avoimista tietokannoista.

Tiedote: https://www.mhy.fi/uutiset/puukaupan-hintatiedot-yha-paremmin-mhy-jasenten-hyodynnettavissa

Päivitettyjä tilastoja puumarkkinoilta ja metsäteollisuudesta, metsänhoitoyhdistysten valtakirjakauppojen hintatilastot sekä Luonnonvarakeskuksen puukaupan viikkotilastot löydät osoitteesta https://www.mtk.fi/puumarkkinat



Kalle Karttunen

tutkimuspäällikkö

+358 44 373 9377

aiheet: metsätalous, puumarkkinat, puumarkkinakatsaus