Takaisin Rajansa kaikella

Blogi – Maaseudun edunvalvonta

Rajansa kaikella

21.12.2016

Olemme saaneet seurata Ylen viestintää ja siitä käytävää keskustelua. Ikään kuin se olisi jotain aivan uutta ja ihmeellistä. Kuitenkin aina silloin tällöin on jotain unohdettu, kun toteutetaan Ylen tehtävää ja sen erityistä luonnetta. Olen itse ollut Ylen hallintoneuvoston jäsen 8 vuoden ajan ja kokenut roolin ”eduskunnan radiona”.

Tunnistan kaksi hallinnollista virhettä, jotka vaikuttavat huomattavan paljon. Siirtyminen ns. ulkopuoliseen hallitukseen ja ns. Yle-veroon. Ulkopuolinen hallitus siirtää valtaa ja ohjausvaltaa hallitusammattilaisten ja toimitusjohtajan suuntaan. Yle-vero antaa liian helpon ja automaattisen tavan rahoitukselle.Toisaalta saattaa olla, että edellä mainitut nopeuttavat Ylen paloittelua toiminnallisiksi yksiköiksi. Sehän on edessä joka tapauksessa esim. BBC:n mallin mukaisesti?

Lähiajan pääministereistämme Sorsa, Holkeri, Lipponen, Vanhanen ja Sipilä ovat ottaneet nokkapokkaa Yleisradion kanssa. Se kertonee siitä, että jonkin tasoinen epäluottamus on valtioneuvoston suuntaan. Kyseessä ei ole vahinko.
Korostan vielä Ylen yhteiskunnallista merkitystä ja vastuuta. Pahiten kokonaisuutta murtaa toimituksellinen linjattomuus, rajatkin pitää olla.

100 vuotta on saavutus

MTK aloittaa 100 vuotisen toimintansa aivan pian. Perinteet ja toiminnan tulokset ovat valtavat. MTK osaa asioita hyvin, mistä kertoo joka vuosi etujärjestöjen ranking.

Tulevaisuus lupaa nyt hieman parempaa. Osaava organisaatio tuottaa ja saa asiantuntijaroolin. Suuri haaste on yhteistyötahojen positiivinen rooli – ihan joka suuntaan. Vastakkainasettelulla saa julkisuutta mutta ei luottamusta.
Toivotan Hyvää Joulua ja Menestystä 100 vuotiaalle järjestölle, jäsenille ja sen luottamus – ja toimihenkilöille

Markku Vuorensola
mvuorens(at)welho.com

VETERAANIVÄRINÄÄ

Markku Vuorensola, eläkkeellä, MTK


agrologi
MTK-liiton toiminnanjohtaja 1980-91
kansanedustaja 1991-1999
MTK:n vastaava järjestökouluttaja 1999-2012