4H:n Ruokakoulu täyttää 10 vuotta – leirien määrä ennätyksellinen
Tiedote
4H:n Ruokakoulu täyttää 10 vuotta – leirien määrä ennätyksellinen
31.05.2022
4H:n lasten ruokakasvatukseen keskittyvä päiväleiri Ruokakoulu – Matskolan juhlii 10:ttä toimintavuottaan. Samalla järjestetään ennätysmäärä eli 75 Ruokakoulua ympäri Suomea. Vuoden 2022 teemana on lähellä tuotettu ruoka.
Ruokakoulu – Matskolan on lasten päiväleiri, jota järjestävät suomen- ja ruotsinkieliset 4H-yhdistykset ympäri Suomea. Ruokakouluissa toteutetaan kokkauksen lisäksi maatilavierailuja ja tutustutaan tänä vuonna erityisesti lähiruokaan.
Ruokakouluja järjestetään koulujen loma-ajalla, kesäkuusta elokuuhun eri puolella Suomea. Ruokakoulut on suunnattu 8–12-vuotiaille lapsille. Ruokakoulussa lapset oppivat valmistamaan terveellistä, lähellä tuotettua ruokaa ja ymmärtävät, mistä ruoka tulee. Ohjelmaan kuuluu maatilavierailu, leikkiä ja liikuntaa sekä yhteinen perhepäivällinen. Kunnissa toteutetun harrastekyselyn mukaan ruuan valmistus on yksi lasten suosituimmista toiveharrastuksista.
Tekemällä oppimiseen pohjautuvaa ruokakasvatusta
10-vuotisjuhlavuoden aikana järjestetään ennätysmäärä eli 75 Ruokakoulua.
- Vuonna 2022 suomenkielisiä Ruokakouluja järjestetään 55 ja ruotsinkielisiä 20. Se, että ruuan laitto on yksi lasten kestosuosikki harrastusten joukossa, heijastuu myös meillä 4H:ssa Ruokakoulujen määrään. Leireillä sadat lapset oppivat paljon ruoasta itse tekemällä ja kokemalla. Suosituilla maatilavierailuilla lapset näkevät, mistä ruoka tulee ja erityistä innostusta on herättänyt lasten vanhemmille kokkailtava perhepäivällinen. Tekemisen ilon ohella lapset oppivat hyödyllisiä arjen taitoja, kertoo Suomen 4H-liiton kasvatuspäällikkö Marika Taskinen.
Sen lisäksi, että Ruokakoulu on konkreettista ruokakasvatusta lapsille, se on nuorisotyötä myös työllistämisen kautta: leiri mahdollistaa monien nuorten ensimmäiset työkokemukset apuohjaajana toimisen kautta.
Lapset näkevät ruuan reitin pelloilta ja navetoista lautaselle
Ruokakoulujen teema on lähiruoka. Päiväleirin toteutus vaihtelee sen mukaan, mitä lähiruokaa kunkin Ruokakoulun alueella tuotetaan.
Lähiruuan hyödyntäminen tarkoittaa sitä, että paikalliset yrittäjät saavat toimeentuloa. Lisäksi lähiruoka edistää paikallista ruokakulttuuria. Kun lapset vierailevat Ruokakouluissa maatiloilla, he näkevät konkreettisesti ruuan reitin pellolta ja navetoista ruokalautasille, oppivat maataloudesta ja tutustuvat suomalaisen ruuantuottajiin eli maanviljelijöihin.
Ruokakoulut järjestetään yhteistyössä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton MTK:n ja SLC:n (Svenska Lantbruksproducenternas Centralförbund) kanssa.
- Ruoka, lähiruoka ja ruuan riittävyys puhuttavat nyt kaikkia. Oman maan ruoka, ruuan tuottaminen, huoltovarmuus ja oma ruokaketju kiinnostavat aina, ja ovat epävakaina aikoina erityisen tärkeitä. Suomalaisilla maatiloilla tuotetaan monenlaista maistuvaa ruokaa ammattitaitoisesti ja vastuullisesti. Kesäleiriaikaan moni oman maan herkku on parhaimmillaan! Elinvoimainen maatalous on tärkeää myös alueellisen elinvoimaisuuden ja vireyden kannalta. Esittelemme mielellämme nykyaikaista maataloutta lapsille ja nuorille, ja tähän Ruokakoulut ovat toimiva yhteistyömalli, kertoo MTK:n ruoka-asiantuntija Heidi Siivonen.
Medialla on mahdollisuus vierailla Ruokakouluissa kesän ja syksyn aikana ja tutustua lasten päiväleiritoimintaan. Mikäli olet kiinnostunut vierailemaan jossakin Ruokakoulussa, olethan yhteydessä Suomen 4H-liiton asiantuntijoihin, joiden yhteystiedot ovat tiedotteen ohessa.
Lisätietoa Ruokakoulusta ja median yhteydenotot:
Lisätietoa Ruokakoulu-toiminnasta: www.ruokakoulu.fi
MTK, ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen, heidi.siivonen@mtk.fi, 040 568 8802
Suomen 4H-liitto, kasvatuspäällikkö Marika Taskinen, marika.taskinen@4h.fi, p 044 783 0302
Suomen 4H-liitto, viestintäpäällikkö Mari Pöyhtäri, mari.poyhtari@4h.fi, p. 044 783 0307
Heidi Siivonen
ruokamarkkina-asiantuntija
kuluttajatyö
+358 20 413 2925
+358 40 568 8802