null Uusi organisaatio on haasteellinen?

Blogi – Jäsenyys

Uusi organisaatio on haasteellinen?

4.1.2016

Taidan olla lähes yksinkeskustelija vast´ikään julkistetun MTK:n uuden toiminnallisen organisaation osalta? En toki, koska kyseessä on kauaskantoinen päätös. Toivotan muutokselle onnea ja pitkää ikää. Toivottavasti kyseessä ei ole muutos kuten 90-luvulla eräässä pankkiryhmässä; tehtiin erikseen aamupäivä- ja iltapäiväorganisaatio.

Julkisuus on kohdellut tätä asiaa vältellen. Se ei ole kertonut asiasta kuin reunaehdot. Perusteet, miksi, mitä tavoitellaan ja mitkä ovat toiminnalliset heijastukset, ovat jääneet kertomatta, myös perustelematta. Niitä minäkin tässä nyt oikeastaan perään.

Menettelytapana organisaation muutokset ovat aina olleet korkeimman päätöksentekotason vahvistamia. Jos pitää paikkansa väite, että nyt asian hoito on delegoitu MTK:n johtoryhmälle, olen hämmästynyt. On nimittäin käytännössä niin, että johtoryhmä ja osin johtokuntakin on monilta osin silloin päättämässä omassa asiassaan. Olisi syytä olla hyvin varovainen – oman selustansakin turvaamiseksi – ettei vain ole suorastaan jäävi. Erityisesti valtuuskunnan puheenjohtajan kannattaa paikallistaa nyt oma roolinsa.

Organisaatiomuutos on tietysti monen asian kompromissi. Toimiessaan sen tulee kuitenkin suunnata tulevaisuuteen ja luoda uraa myös muutokselle. Olen jo pitkään mietiskellyt onko mahdollista luoda kokonaisuus: etujärjestö-, asiantuntija- ja palveluorganisaatio. Sellaistahan nyt juuri tarvittaisiin, vieläpä juuri tuossa edellä mainitussa järjestyksessä. Onko tämä tavoite ylipäätään saavutettavissa tiivistämällä?

Mietin minkälaista tulevaisuuskuvaa nyt edustaa se, että maaseutuyrittäjyys häivytetään... Onko tarkoituskin, että maaseutuyrittäjät paimennetaan ”Pentikäisen matkaan”? Entinen selkeä painopistealue joka tapauksessa poistuu, roolia ei ole.

Mielenkiintoinen on uusi maaseutu-maatalouspolitiikan edunvalvontaryhmä. Sen rooli lienee vielä epäselvä, mutta ainakin julkisuuden mukaan siitä näyttäisi tulevan kaiken ”sateenvarjo”. Syntyy siis kokonaan uusi organisaatiotaso? Sekä poliittisen että asiantuntijatason osalta?  Ihan totta, mutta miksi?
Mielenkiintoinen asia – vaikka en tietenkään puutu henkilöihin – on toiminnanjohtajan rooli? Jääkö tälle ”toimelle” nyt enää tilaa?  

Organisaatiomuutos ei johda henkilöstövaikutuksiin. Painopisteitä se kuitenkin muuttaa. Se heijastuu keskusliitto-painotteisesti ilman kenttäkytkentää, yrittäjyyden ja veropolitiikan painoarvo vähenee, laatutekijät mm. työ- ja sosiaaliasiat, koulutus, järjestöpalvelut minimoituvat. Toivottavasti olen nyt täysin väärässä?

Olen kuitenkin realisti. Näen muutoksen aina myös mahdollisuutena. Harmittaa kuitenkin, että asioista ei tohdita käydä asiallista, laajaa ja tulevaisuushakuista keskustelua. Uskokaa – hyvät ystävät – vain avoimuuden kautta saadaan asioille riittävän laaja ja kestävä sitoutuminen. Tämä koskee yhtälailla jäsentä, luottamushenkilöä, toimihenkilöä ja johtoa. Juuri nyt sitoutumista tarvitaan kun ajat on tosi vaikeat. Varsin paljon asiassa toki auttaa jos tiedotus/viestintä asiasta on avointa ja riittävää.

Totean vielä että vääjäämättä MTK:n liittojen omistajavalta on nyt koetuksella. Ainakin tiivistämisen tarvetta ilmenee? Niin, jos asia kiinnostaa?

Hyvää alkanutta vuotta 2016.

Markku Vuorensola
mvuorens(at)welho.com

VETERAANIVÄRINÄÄ

Markku Vuorensola, eläkkeellä, MTK


agrologi
MTK-liiton toiminnanjohtaja 1980-91
kansanedustaja 1991-1999
MTK:n vastaava järjestökouluttaja 1999-2012