Takaisin Jyrki Wallin on Agronomiliiton Vuoden vaikuttaja 2020

Uutinen

Jyrki Wallin on Agronomiliiton Vuoden vaikuttaja 2020

23.10.2020

MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin on valittu Agronomiliiton Vuoden vaikuttajaksi hänen ansiokkaasta ja laaja-alaisesta työstään koko suomalaisen ruoka-alan hyväksi.

Kuva: Veikko Somerpuro
Kuva: Veikko Somerpuro

Wallin on tehnyt pitkän ja ansiokkaan uran suomalaisen maatalouden parissa. Wallin uskoo vahvasti suomalaisen ruokasektorin tulevaisuuteen ja tekee monipuolisesti töitä sen menestyksen turvaamiseksi. Wallinilla on ollut merkittävä rooli ruoka-alan sekä alalla työskentelevien ja opiskelevien menestymisen, kilpailukyvyn, edunvalvonnan, koulutuksen ja näkyvyyden edistämisessä.

Jyrki Wallin on suomalaisen maatalouden, ruoantuotannon ja ruoan puolestapuhuja. Vastuullisuus, eettisyys ja ympäristösiat ovat suomalaisen tuotannon peruslähtökohtia. 

Agronomiliitto on valinnut jäsentensä keskuudesta Vuoden vaikuttajan) vuodesta 1988 lähtien. Vuoden vaikuttaja -tunnustus annetaan henkilölle, joka on vaikuttanut myönteisesti ruoka-alan kehitykseen tai näkyvyyteen sekä muutoinkin toiminut kannustavana esimerkkinä muille.

Wallin toimii Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n toiminnanjohtajana. Tätä ennen  hän toimi Agronomiliiton toiminnanjohtajana vuosina 2004-2019. 

Lisätietoja ja koko Agronomiliiton uutinen