Blogi – Metsätalous ja metsänomistaminen

Katsaus metsäsertifiointiin pintaa syvemmältä

20.09.2016

Tällä hetkellä on olemassa kaksi kansainvälisesti tunnustettua metsäsertifikaattia, jotka ovat WWF:n perustama FSC (Forest Stewardship Council) sekä Euroopassa metsänomistajaorganisaatioiden alulle pistämä PEFC (Programme for the Endorsement of Forest Certification). PEFC-sertifikaatti kehitettiin, sillä alun perin trooppisille plantaaseille kehitetty FSC ei kyennyt vastaamaan pienmetsätalouden haasteisiin ja erikoispiirteisiin. 

Nykyään molemmat sertifikaatit ovat kehittyneet ja levinneet ympäri maapalloa, ja esimerkiksi Ruotsissa molemmat sertifikaatit ovat yhtä yleisiä. Toisaalta Suomessa yli 90 % metsistä on PEFC-sertifioitua, kun taas FSC-sertifikaattien määrä on vain n. 6 %, vaikka metsienhoito on hyvin samankaltaista. Mistä näin suuret erot johtuvat? Onko suomalainen metsienhoito sitten täysin kestämätöntä? Itseasiassa, ovatko edes eri osapuolet kiinnostuneita sertifioinnista?

Molemmat sertifikaatit pohjautuvat taustayhteisöjensä itse määrittelemiin kansainvälisiin kriteereihin, joita sovelletaan kansallisella tasolla muodostetuissa standardeissa. Kansallisten standardien tarkoituksena on mahdollistaa paikallisten olosuhteiden huomioiminen. Tämä on kuitenkin mahdollistanut merkittäviä eroja eri maiden standardeissa, joten samakaan sertifikaattijärjestelmä ei välttämättä takaa samalla tavalla kestävää metsänhoitoa, edes saman metsävyöhykkeen sisällä. 

Asiaa epäilevät voivat käydä itse tutustumassa PEFC:n ja FSC:n julkisesti saataviin standardeihin ja tehdä omat johtopäätöksensä. Esimerkiksi Suomen FSC-standardissa biodiversiteetin edistämiseksi tulee osoittaa vähintään 10 % sertifioidusta metsätilan pinta-alasta, kun taas Ruotsissa vastaava luku on 5 % ja Venäjällä velvoitetta ei ole ollenkaan. Ruotsissa ja Norjassa myös PEFC-standardeihin sisältyy 5 % biodiversiteetin edistämisvelvoite, mutta Suomessa velvoitetta ei ole standardissa. 

Yleinen käsitys FSC:n ympäristöystävällisyydestä PEFC:n verrattuna on myös kyseenalainen. Suomen PEFC-standardi määrittelee lahopuun minimiläpimitaksi 20 cm, mutta Venäjän FSC-standardeissa vastaava luku on 30-40 cm. Venäläisessä sertifioinnissa lahottajille ja hyönteisille merkittävää lahopuuta kertyy siis huomattavasti vähemmän, ellei hakkuiden kohteena ole vanhoja jo hyvin järeäksi kasvaneita metsiä. Metsäsertifiointi ei siis ole ollenkaan niin yksinkertainen asia, kuin siitä käyty julkinen keskustelu antaa ymmärtää. 

Yksinkertaistettuna metsäsertifiointi tarkoittaa osapuolille eri asioita. Kuluttajille mahdollisuutta tukea kestävää metsänhoitoa, teollisuudelle keinoa todistaa toimintansa kestävyyttä kuluttajille ja metsänomistajille ohjeita, miten metsiä tulisi hoitaa, jotta raaka-aineella olisi markkinoiden hyväksyntä. Todellisuus ja käytäntö ovat huomattavasti karkeampia. Kuluttajan valinnat pohjautuvat vahvasti politiikkaan ja uskomuksiin, teollisuutta kiinnostaa vain kysynnän lisääminen eikä sertifikaattien todellinen kestävyys ja metsänomistaja pyrkii tasapainottelemaan vaatimuksien aiheuttamien kustannuksien ja markkinoilta saatavan lisäarvon välillä. 

Sertifioinnissa on loppujen lopuksi kysymys tuotteen brändäyksestä. Kuluttajat miettivät valintoja tehdessään pääasiassa ekologista kestävyyttä, joten WWF:n perustama ja yleisesti ympäristöjärjestöjen tukea saama FSC on paljon vahvempi ja uskottavampi brändi kuin metsäomistajajärjestöjen perustama PEFC. Viestinnässään ja brändäyksessään ympäristöjärjestöt ovat onnistuneet huomattavasti paremmin kuin tuottajaorganisaatiot. Kuten muissakin asioissa ja tuotteissa brändi ei kuitenkaan välttämättä takaa parasta laatua. Sertifikaattien tulisi olla lupaus metsänhoidon, raaka-aineen ja tuotteiden kestävyydestä, mutta erot standardeissa maiden välillä johtavat epäterveeseen markkinatilanteeseen, jolloin ”kestävämmällä” brändillä leimatulla puulla on suurempi kysyntä kuin käytännössä kestävällä raaka-aineella. 

Vuonna 2014 FSC-sertifioiduista metsistä n. 50 % sijaitsi boreaalisella metsävyöhykkeellä. Boreaalisen metsävyöhykkeen FSC-sertifioidusta pinta-alasta Venäjän osuus oli 36,7 %. Jos Kanadaa ei huomioida, Venäjän osuus boreaalisen metsävyöhykkeen FSC-sertifikaateista on jopa 75 %. Huomioiden myös asiantuntijoiden sekä joidenkin ympäristöjärjestöjenkin yleisen kritiikin Venäjän metsätaloutta kohtaan, kyseisen standardin luotettavuutta voidaan syystäkin epäillä. Näiden tietojen pohjalta voidaankin pohtia, kuinka paljon maailmalla liikkuu tämänkaltaista brändipuuta hyvässä aikomuksessa toimivien kuluttajien tyydyttämiseksi. 

Ruotsin metsätalous ei siis välttämättä ole kestävämpää kuin Suomessa, mutta Suomi ei ole saanut tuotteellensa yleisesti hyväksyttävämpää brändiä kestävyydestä. Selitystä voidaan hakea standardien muodostamisesta ja sen historiasta. Ruotsissa ympäristöjärjestöt antoivat metsäteollisuudelle ja tuottajille suuremman roolin ensimmäisissä neuvotteluissa kuin Suomessa, mikä on johtanut tilanteeseen jossa molemmat sertifikaatit ovat hyvin samankaltaiset. Suomessa tilanne on hyvin kärjistynyt, mutta FSC on lähiaikoina aloittamassa Suomen standardien päivitystä, joten nyt olisi hyvä aika avoimelle keskustelulle ja yhteisymmärryksen löytämiselle eri tahojen kesken. 

Olisi aika nostaa nämä aiheet julkiseen keskusteluun. Tämän hetkinen tilanne ei palvele kuluttajia eikä kohtele metsänomistajia tasapuolisesti. Molemmat ovat päätyneet sivustakatsojiksi tässä metsäpolitiikan näytöksessä, jossa ympäristöjärjestöt ja muut kansalaisorganisaatiot politikoivat FSC:n sekä PEFC:n puolesta ja vannovat sokeasti omien systeemiensä paremmuutta, eivätkä keskity olennaiseen, eli metsätalouden sosiaalisen, taloudellisen ja ekologisen kestävyyden edistämiseen globaalisti. 

Sertifioinnin tulisi palvella ensisijaisesti kuluttajien valinnan vaikuttavuutta ja lisätä metsätalouden kestävyyttä globaalisti, joten tällä hetkellä metsäsertifiointi on pahasti hakoteillä alkuperäisestä tarkoituksestaan. Erityisen ongelmalliseksi tilanteesta tekee sen, ettei kuluttaja pysty tässä tapauksessa edes valitsemaan eri maiden standardien välillä, vaan joutuu luottamaan sertifikaattijärjestelmän tarjoamaan universaaliin suojaan. Olisikin aika riisua keisarin vaatteet, jotta ihmiset voisivat tehdä päätöksensä todellisen kestävyyden pohjalta. 

Pentti Linnamaa

aiheet: metsäsertifiointi, pefc, fsc, euroopan ytimestä