Maatilayritysten osaamisverkosto AgriHubin toiminta uudistuu vuoden 2026 alusta
Uutinen – Maatalous ja suomalainen ruoka
Maatilayritysten osaamisverkosto AgriHubin toiminta uudistuu vuoden 2026 alusta
17.07.2025
AgriHubin kehittäminen sai alkunsa vuonna 2019 julkaistusta selvitysmies Reijo Karhisen raportista Uusi alku, ja osaamisverkoston kehittäminen sisällytettiin pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmaan. Verkoston toiminta tähtää maatalouden heikon kannattavuuden selättämiseen jakamalla uusinta tietoa ja parhaita käytäntöjä alan toimijoiden kesken.
Nyt verkosto on uuden äärellä ja valmistautuu uudelle toimintakaudelle 2026-2028.
Seuraavana kolmivuotiskautena keskitytään verkoston vaikuttavuuden tehostamiseen ja tarkistetaan toimintatapoja. Maatalous digitalisoituu ja loppuvuoden 2025 aikana haetaan lisää toimijoita mukaan verkostoon erityisesti yritysten ja teknologian piiristä. Myös ponnisteluja kansainvälisen hankerahoituksen saamiseksi Suomeen tehostetaan.
Osaamisverkoston tulevaisuuden suunnitelmista vaihdettiin ajatuksia webinaarissa juhannuksen alla.
Keskustelujen pohjalta verkosto aikoo vahvistaa nykyisten ja uusien kumppaneiden osallistumista ja sitoutumista toimintaan suomalaisen maatalouden kannattavuuden parantamiseksi. MTK on ollut alusta lähtien AgriHubin keskeinen kumppani.
Maa- ja puutarhatalouteen haetaan vahvempaa kannattavuutta vankalla yritysjohtamisen osaamisella ja liittämällä siihen teknologioiden ja tutkitun tiedon hyödyntäminen sekä ennakointi.
AgriHubi 2.0 osoittaa hyödyt yhteistyöstä
Jokaiselle uudelle ja vakiintuneelle AgriHubi-kumppanille halutaan entistä selkeämmin osoittaa verkoston hyödyllisyys, jotta on helppo tunnistaa oma tärkeä tehtävänsä ja roolinsa yhteistyössä.
–Kaikille mukana oleville ja mukaan tuleville pitää olla yhteisenä tavoitteena, miten vain voimat yhdistämällä voimme toimia tässä maailmantilanteessa, jossa Suomen huoltovarmuudesta ja maatalouden ja maaseudun menestymisestä huolehtiminen on yksi keskeisimpiä tehtäviämme, AgriHubin koordinaattori Susanna Lahnamäki-Kivelä painottaa.
Rahoituspohja varmistetaan vuosille 2026-2029
Maa- ja metsätalousministeriö haluaa AgriHubin toiminnan edelleen kehittyvän ja laajenevan, ja tämä edellyttää riittävää rahoituspohjaa. Se tulee rakentumaan yksityisen ja julkisen rahoituksen yhdessä muodostamasta kokonaisuudesta.
Lisäksi toimijat hakevat yhdessä ja erilaisin kokoonpanoin myös hankerahaa AgriHubin tavoitteiden saavuttamiseksi kuten tähänkin asti on toimittu.
Kumppanit tapaavat tilannehuoneissa
Maatilan johtamisen ja Maatalouden tulevaisuuden tilannehuoneisiin verkostokumppanit kutsutaan tulevina toimintavuosina puolivuosittain, älymaatalouden ja datan tilannehuoneisiin neljännesvuosittain.
Nimensä mukaisesti tapaamisissa kuullaan uusinta tietoa liikkeenjohdosta ja teknologisesta kehityksestä sekä sovitaan, mihin toimiin verkosto ryhtyy tilannekuvan pohjalta. Puutarhapuolen vuoden aikana saatujen kokemusten pohjalta pilotoidaan alueellisia ja tuotantosuuntakohtaisin hubeja.
Faktaa AgriHubista
Maatilayritysten osaamisverkosto AgriHubin jatkaa tutkitun tiedon käyttöön saattamista ja alkutuotannon yrittäjien osaamisen kehittämistä nopeasti muuttavassa toimintaympäristössä.
- Verkoston toimijat ovat yhdessä hakeneet ja kotiuttaneet alkutuotannon kehittämiseen rahoitusta liki 7 miljoonaa euroa, erityisesti painottuen maatalouden dataan ja älymaatalouden edistämiseen.
- AgriHubin työryhmät verkostoivat ihmisiä ja nostavat esiin yhteisiä haasteita, joihin on tarpeen hakea ratkaisuja. Erityisen tärkeää on saada yrittäjien ääni kuuluviin ja hakea ratkaisuja, joka parantavat yritystoiminnan talouden kestävyyttä ja auttavat yrittäjiä jaksamaan alalla.
- Yhteistyön tuloksena syntynyttä tietoa on koottu maatila- ja puutarhayrittäjien käyttöön ja avoimesti saataville www.agrihubi.fi -sivustolle. Verkostoalusta on valtava tietovaranto ja kesäkuuhun 2025 mennessä verkostoalustalla on markkinoitu 3000 tapahtumaa. Tekoälyn avulla sinne haetaan jatkossa maatalousyrittäjiä palvelevaa tietoa nyt hajallaan olevista alan tietokanavista.
Maataloudessa voi menestyä!
AgriHubin tärkeimpiä tehtäviä on tuoda yrittäjien ääni kuuluviin uudistettaessa alkutuotantoa ja koko ruokaketjua. Johtaminen ratkaisee maatilasi tulevaisuuden. Miten AgriHubi on onnistunut tuomaan tutkimuksen, koulutuksen ja neuvonnan tukemaan yrittäjän työtä? Lue vaikuttavuustarinoista lisää.
AgriHubin vaikuttavuustarinat - Maaseutuverkosto
Tutustu AgriHubiin
Lisää tietoa AgriHubista löydät täältä: www.agrihubi.fi. AgriHubi tarjoaa laajan koulutuskalenterin, josta löydät tietoa tulevista koulutustilaisuuksista ja tapahtumista maatalousalalla.
Klaus Hartikainen
jäsenviestintäpäällikkö
jäsenviestinnän koordinointi ja toteutus
+358 20 413 2316
+358 40 169 2060
aiheet: maatalous, kannattavuus, agrihubi, osaamisverkosto