Takaisin Juhannuksen grillipöydän sankarit tulevat läheltä

Tiedote – Maatalous ja suomalainen ruoka

Juhannuksen grillipöydän sankarit tulevat läheltä

18.06.2025

Kesä ja juhannus tuovat ruokapöytään kotimaisia herkkuja: uusia perunoita, mansikoita, grillilihaa, tuoreita vihanneksia ja erilaisia juustoja. Kotimaiset tuotteet eivät ole ainoastaan herkullisia, vaan myös turvallinen ja vastuullinen valinta. 

Kuva: MTK:n materiaalipankki
Kuva: MTK:n materiaalipankki

Kesällä grilliin voi laittaa melkein mitä vain, sillä salaisuus piilee grillin tuomassa mehevässä maussa. Maku syntyy myös puhtaista raaka-aineista. Tällä hetkellä sesongissa ovat esimerkiksi varhaisperunat, luumu- ja pihvitomaatit sekä paprikat.  

–  Yhä liian moni meistä luottaa siihen, että suomalaiselta kuulostava tuotenimi tai pakkauksen kyljessä liehuva Suomen lippu tarkoittaa ruuan kotimaista alkuperää. Näin ei kuitenkaan aina ole, muistuttaa MTK:n ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen.   

Pakkauksessa voi olla suomalainen nimi tai suomalaisittain brändätty visuaalinen ilme, vaikka tuote olisi valmistettu ulkomaisista raaka-aineista, tai jopa kokonaan ulkomailla. Grillaussesongissa kaupoissa on tarjolla paljon muun muassa ulkomailta tuotuja vihanneksia, kuten paprikoita, maisseja sekä herkkusieniä. Tästä syystä kaupassa täytyy olla tarkkana. Kotimaisuuden takaavat vain viralliset alkuperämerkit: Hyvää Suomesta -merkki ja Sirkkalehtimerkki. 

Hyvää Suomesta –merkki kertoo, että tuote on valmistettu Suomessa ja sen raaka-aineet ovat suomalaista alkuperää. Merkin saaminen ei ole mikään itsestäänselvyys ja sen käyttöä valvotaan tarkasti, jotta kuluttaja voi luottaa siihen, että tuote on oikeasti kotimainen.  

Mitä Hyvää Suomesta -merkki tuotteessa kertoo? 

  • Grillimakkara tai -pihvi → suomalainen liha ja valmistus 

  • Grillijuusto → suomalainen maito ja suomalainen jalostus 

  • Valmissalaatti → kotimaiset kasvikset ja suomalainen pakkaaminen 

Sirkkalehtimerkki on puolestaan tae siitä, että vihannes, marja, yrtti tai kukka on viljelty Suomessa ihan alusta loppuun saakka. Alkuperän lisäksi merkki kertoo myös laadusta, sillä vain ykkösluokan tuotteet saavat käyttää kyseistä merkkiä. 

Vinkit juhannuksen kauppareissulle: 

  1. Alkuperämerkki löytyy usein pakkauksen kannesta. 

  1. Älä sekoita kotimaista nimeä ja alkuperää – suomalaiselta kuulostava nimi ei takaa kotimaista tuotetta.  

  1. Kysy rohkeasti! Esimerkiksi toreilla kannattaa olla tarkkana, sillä myös irtomyynnissä olevien mansikoiden tai perunoiden alkuperämaa tulee ilmoittaa. 

Lisää aiheesta:


Heidi Siivonen

ruokamarkkina-asiantuntija

kuluttajatyö

+358 20 413 2925

+358 40 568 8802