Takaisin Susien röyhkeys maatilojen ympäristössä kasvanut – kannanhoidollinen metsästys tulee sallia

Tiedote – Maatalous ja suomalainen ruoka

Susien röyhkeys maatilojen ympäristössä kasvanut – kannanhoidollinen metsästys tulee sallia

04.10.2021

Tänä vuonna susien röyhkeys maatilaympäristössä on ollut edellisvuotta pahempaa. Yläneellä MTK:n lammasverkoston puheenjohtaja, lammasfarmari Tapio Rintalan tilalla Yläneellä sudet tunkeutuivat lampolaan sisälle ja tappoivat useita kantavina olleita uuhia. Hyökkäys oli Rintalan tilalla jo toinen tänä kesänä. Vastaavia esimerkkejä löytyy muitakin.

Maatalousyrittäjien suurin huolenaihe on susien ihmisarkuuden väheneminen, koska ihmisestä ei ole käytännössä enää mitään vaaraa sudelle. Valtakunnallinen Susilife -hanke on tarjonnut apuaan vahinkotilanteisiin ja ennakkosuojaamisen jatkotoimien suunnitteluun. Mikään ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että sudet aiheuttavat kotieläimille valtavaa stressiä ja monelle viljelijälle paljon lisätyötä sekä kovaa henkistä painetta. 

Eduskunnassa on käynnissä suden kannanhoidolliseen metsästykseen liittyvän kansalaisaloitteen käsittely. Koska vahinkoperusteiset poikkeusluvatkaan eivät tuo apua, tulee MTK:n mielestä kannanhoidollinen metsästys saada käyntiin mahdollisimman nopeasti.   

MTK:n lammasverkoston tekemään, vuoden 2021 susivahinkokyselyyn on tällä hetkellä tullut 17 vastausta. Vastauksissa ilmenee, että susivahingon vuoksi yli 50 lammasta on tänä vuonna kuollut tai lopetettu ja 5 haavoittunut. Monet ovat päättäneet laidunkauden ennen aikojaan. Viime vuoden kyselyssä suden tappamia tai susivahingon vuoksi lopetettuja eläimiä oli 83. Vahinkoja tulee jatkuvasti lisää. 

Virallisissa vahinkotilastoissa eivät kaikki susivahingot näy, jos korvauksia ei haeta.

MTK on myös erittäin huolestunut tulevan syksyn hirvenmetsästyksestä. Hirvien kannansäätely on vaikeutumassa merkittävästi, koska koiran menettämisen riski on liian suuri tiheillä susireviireillä.

Lisätiedot:
lammasverkoston puheenjohtaja, MTK, Tapio Rintala, 0500 257 280
kenttäjohtaja Timo Leskinen, MTK, 0400 754 235
asiantuntija Saara Patama, MTK, 044 0539 285