Monimuotoisuudella arvokkaat metsän rakennepiirteet 

Luonnontilaiset tai muuten arvokkaat, usein muusta metsästä erottuvat ja pienialaiset elinympäristöt jätetään hakkuiden ja muiden toimenpiteiden ulkopuolelle. Rehevät korvet ja vaikkapa lähteet selviävät siten parhaiten. 

Usein luonnonhoidossa on kyse säästö- ja lahopuiden huomioinnista. Lahopuu on rakennepiirteistä tärkeimpiä: se toimii elinympäristönä tuhansille metsälajeille. Järeä säästöpuu on erityisen arvokasta, koska hitaasti lahotessaan se tarjoaa elinympäristön ja ravintoa pitkään ja useiden lahoasteiden lajistolle. Siksi järeä lahopuu kannattaa jättää hakkuissa metsään, eikä korjata energiapuuksi. 

Elävät säästöpuut luovat metsään rakenteellista vaihtelua ja niillä on maisemallista merkitystä. Ne ovat myös tulevaisuuden lahopuita, ensin pystypuuna ja kaaduttuaan maalahopuuna. Järeät ja vanhat säästöpuut ovat monimuotoisuuden kannalta arvokkaimpia. 

Osan säästöpuista voi jättää metsään tekopökkelöinä. Tekopökkelöt ovat 2-5 metrin korkeudelta katkaistuja puita, joista muodostuu nopeasti lahopuuta. Myös katkaistu latvus voidaan jättää metsään maalahopuuksi.  

Monimuotoinen metsä pärjää myös muuttuvassa ilmastossa 

Joskus luonnonhoidossa on kyse myös turhan työn tekemättä jättämisestä, jolloin syntyy myös kustannussäästöjä. Kuusialikasvoksia kannattaa säästää taimikonhoidossa tuomaan vaihtelua metsän rakenteeseen. Tiheiköt tarjoavat useille lajeille kuten metsäkanalinnuille suojaa ja ruokaa. Ennakkoraivauksessa kannattaakin poistaa vain korjuuta ja uudistamista häiritsevä aluskasvusto. 

Lehtipuita kannattaa suosia säästöpuina. Sekametsät kestävät metsätuhoja ja muuttuvaa ilmastoa varmemmin, puhtaat vanhat kuusikot huonoiten. Kuivuuden uuvuttamiin kuusikoihin voi iskeä laajojakin kaarnakuoriaistuhoja. Ikäviä esimerkkejä on nähty Keski-Euroopasta jo vuosien ajan. 

Kohdenna luonnonhoidon toimet fiksusti 

Säästöpuiden määrä- ja järeysvaatimukset määritellään metsäsertifioinnissa. Kun hakkuissa on joka tapauksessa jätettävä säästöpuita, kannattaa ne kohdentaa kustannus- ja ekotehokkaasti. Leimikkotasolla säästöpuut kannattaa keskittää esimerkiksi metsälakikohteen tai muun arvokkaan elinympäristön yhteyteen tai kuolleiden puiden keskittymään. 

Monimuotoisuudelle merkittävimmät kohteet löytyvät usein elinympäristöjen reunoilta luontotyypin muuttuessa toiseksi. Vesiluonnon suojavyöhykkeet sekä metsän ja suon vaihettumisvyöhykkeet ovatkin oivia kohteita säästöpuuryhmille.  

Fiksusti valittujen säästöpuuryhmien puusto on usein taloudellisesti vähäarvoista. Kustannussäästöt kannattaa muistaa aktiivisten luonnonhoitotoimienkin kohdentamisessa. Tee pystylahopuuta nopeasti tuottavia tekopökkelöitä kuitupuukokoisesta lehtipuusta. Puiden hinta on euron luokkaa. Tiaiset tykkäävät uudesta pesäpuuaihiosta, mutta kaarnakuoriaiset eivät. Kirjanpainajariski on vain kuorellisella havupuulla.  

Luonnonhoidon ja suojelun kohdentaminen kannattaa myös elinympäristötasolla. Lehtojen osuus Suomen metsäpinta-alasta on vain noin prosentti. Silti niillä elää lähes puolet uhanalaisista metsälajeistamme. Myös harjumetsät ja paahderinteet ovat pienialaisia, mutta monimuotoisuuden kannalta merkittäviä elinympäristöjä. Nämä elinympäristöt vaativat usein myös aktiivista luonnonhoitoa. Lehtokasvit hyötyvät varjostavien kuusten poistosta. Paahderinteet kannattaa pitää puustoltaan harvoina, jotta auringon paahde pääsee maaperään asti. Hoitotoimet tarkoittavat maanomistajalle usein myös puunmyyntituloja. 

Onko jatkuva kasvatus ratkaisu? 

Jatkuvaa kasvatusta ja poimintahakkuita tarjotaan joskus ratkaisuksi metsänhoidon haasteisiin. Ojitettuihin suometsiin sitä kannattaakin lisätä. Kun ojitus laskee pohjaveden pintaa, tulee kuivuvasta turpeesta ilmastopäästö. Usein myös vesistöpäästöt kasvavat. Kun avohakkuuta ei tehdä ja metsässä on aina vähintään 100-120 kuutiota puuta hehtaarilla, riittää puuston haihdutus pitämään pohjaveden pinnan puuston kasvulle sopivalla tasolla. Samalla päästöjä lisäävää kunnostusojitusta ei välttämättä tarvita. Suometsien tuhkalannoituksella on vastaavia positiivisia vaikutuksia. 

Monimuotoisuuden suhteen jatkuvan kasvatuksen suorat hyödyt ovat epäselvemmät. Jatkuvan kasvatuksen ideana on hakata pääosin tukkia. Taloudellisesti fiksua, mutta tarkoittaa metsän järeimpien puiden poistoa. Jatkuvan kasvatuksen metsä on aina peitteinen, jolloin lehtipuut uudistuvat heikommin. Jatkuvan kasvatuksen hakkuut onkin toteutettava siten, etteivät ne vähennä järeän puun ja lehtipuun määrää maisematasolla. 

Avohakkuukaan ei vähennä monimuotoisuutta yksioikoisesti. Monimuotoisuuteen voi vaikuttaa pitkällä aikavälillä hyvinkin positiivisesti, kun uudistaa yhden puulajin metsän sekametsäksi, lisää säästöpuiden avulla lahopuuta ja ottaa myös muita luonnonhoidon keinoja käyttöön. 

Luonnonhoidolla on merkitystä 

Luonnonhoito on ollut osa metsänhoitoa 90-luvulta alkaen. Samalla monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden määrät ovat kehittyneet talousmetsissä positiivisesti. Valtion metsien inventointitietojen mukaan lehtipuuston määrä on kaksinkertaistunut, järeän haavan määrä peräti kuusinkertaistunut ja lahopuun määrä Etelä-Suomessa nelinkertaistunut. 

Luonnonhoidon parhaita käytäntöjä myös kehitetään jatkuvasti. Metsäalan yhteisessä Monimetsä -hankkeessa nostettiin esiin talousmetsien luonnonhoidon keinoja ja edistettiin keinojen käytäntöön vientiä metsänomistajien ja metsäammattilaisten keskuudessa. Uutta tietoa luonnonhoidosta syntyy jatkuvasti, ja koulutuksia jatketaan. 

Monimuotoisuuden ylläpidosta voi myös saada suoraa rahallista korvausta. METSO-ohjelman pysyvän ja määräaikaisen suojelun varoista korvataan metsänomistajalle aiheutuvaa tulonmenetystä, kun arvokkaita, kriteerit täyttäviä luontokohteita jätetään talouskäytön ulkopuolelle.  

Markus Nissinen

kenttäpäällikkö, ympäristöasiantuntija

Satakunta, Metso, luonnonhoito ja luonnon monimuotoisuus, kaavoitus, maankäyttö- ja ympäristöpolitiikka

+358 40 573 1131

aiheet: luonnon monimuotoisuus, kestävä metsätalous