Takaisin Traktorimarssi voitti viestintäkilpailun yleisöäänestyksen

Uutinen

Traktorimarssi voitti viestintäkilpailun yleisöäänestyksen

03.04.2017

MTK:n viime vuoden voimainponnistus traktorimarssi voitti viestintätoimisto Ellun Kanojen vuoden mahdollisuusviestijä -kilpailun yleisöäänestyksen. Asiantuntijaraati palkitsi eri kilpailukategoroiden voittajiksi WWF:n, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sekä OP Ryhmän pääjohtaja Reijo Karhisen.

Raadin jäsenet kommentoivat MTK:n traktorimarssia seuraavasti: "Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton traktorimarssi toteutti perinteisen traktorimarssin uudenlaisella twistillä. Vaikuttava mielenosoitus näkyi ja kuului niin kaduilla kuin somessakin. Tuhannet viljelijät ja sadat traktorit marssivat Helsingin ytimeen ja herättivät positiivisen vastaanoton. Hieno, iso viestinnällinen teko, jolla poliitikot saatiin reagoimaan."

Raadin puheenjohtaja Kirsi Pihan mukaan mahdollisuusviestintä on asenne, jossa viestintää käytetään aktiivisesti viestimään organisaation arvoja ja strategiaa niin että erottautuu massasta. “Palkitut osoittavat hienosti, kuinka ihmiset saadaan toimimaan ja viesti leviämään, kun viestintä on ajan hermolla ja sillä osallistutaan ajankohtaisiin keskusteluihin. Vaikuttava viestintä on tekoja.”

Vuoden 2016 mahdollisuusviestijän valitsivat Kauppalehden vastaava päätoimittaja Arno Ahosniemi, S-ryhmän kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu, toimittaja Tuomas Enbuske, Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila, Aalto EE:n toimitusjohtaja Pekka Mattila, MindMill Networkin senior advisor ja co-founder Marjaana Toiminen, digitalisti ja Digitalist Networkin perustaja Ville Tolvanen sekä Ellun Kanojen hallituksen puheenjohtaja Kirsi Piha.

Ellun Kanat järjesti kilpailun yhteistyössä Kauppalehden, Finlaysonin ja Aalto EE:n kanssa.

Lisätietoja
viestintäjohtaja Klaus Hartikainen, 040 169 2060