Mistä on kyse?

EU:n biodiversiteettistrategia painottaa suojeltujen alueiden lisäämistä ja ennallistamista. Komissio julkaisi kesällä 2022 asetusehdotuksen, jonka tavoitteena on ennallistamalla edesauttaa luonnon elpymistä sekä ilmastonmuutoksen hillintää ja siihen sopeutumista. Asetuksen ytimessä ovat yleiset ja elinympäristökohtaiset ennallistamistavoitteet sekä kansalliset ennallistamissuunnitelmat. Toimintaa vaaditaan sellaisillakin alueilla, joihin ei nykyisin kohdistu luonnonsuojeluoikeudellista EU-sääntelyä.

Vuoteen 2030 mennessä vähintään 20 prosenttia EU:n maa- ja meripinta-alasta sekä vuoteen 2050 kaikkien ennallistamista tarvitsevien ekosysteemien tulisi olla toimien piirissä. Maatalous- ja metsäympäristöissä tietyiltä indikaattoreilta (esim. linnut, lahopuu, eri-ikäisrakenteisten metsien osuus) vaadittaisiin myönteistä kehitystä kansallisesti. Lisäksi turvepeltoja tulisi ennallistaa ja vettää.

Mitä pitää tehdä ja miten ehdotuksen käsittely etenee?

Komission ehdottamaa asetusta ei tule sellaisenaan hyväksyä. Kokonaisuuteen tarvitaan perustavanlaatuisia muutoksia.

EU-tasolla ehdotuksen julkaisu käynnisti lainsäädäntöprosessin, johon osallistuvat tasaveroisesti parlamentti ja neuvosto. Molempien on hyväksyttävä lainsäädännön sisältö. Parlamentissa asiaa käsitellään ensin valiokunnissa (ENVI, AGRI ja PECH) ja lopulta täysistunnossa, jonka on ennakoitu ajoittuvan aikaisintaan kesälle 2023. Neuvoston puolella asiaa on käyty läpi työryhmätasolla sekä maatalous- ja ympäristöneuvostossa. Myös Euroopan talous- ja sosiaalikomitea sekä alueiden komitea valmistelevat asiasta omat lausuntonsa. Lainsäädäntöprosessi kestänee vähintään loppuvuoteen 2023 saakka.

Suomessa on muodostettu asiaan kansallinen kanta, joka ilmenee eduskunnan suuren valiokunnan lausunnosta. Suuri valiokunta ei hyväksy ennallistamisasetusta komission esittämässä muodossa. Se edellyttää ehdotukseen merkittäviä muutoksia lausunnossaan esitetyn mukaisesti, kansallisen metsäpolitiikan huomioon ottamista ja Suomelle aiheutuvien kustannusten merkittävää kohtuullistamista.

Suomen on oltava neuvostossa aktiivinen ja tuotava vahvasti esiin kriittinen kantansa ja lukuisat muutostarpeet. Suomen on pyrittävä löytämään samanmielisiä kumppaneita muista jäsenmaista vaikuttamisen tehostamiseksi. Lisäksi Suomessa on tehtävä kansalliset vaikutustenarvioinnit, joissa huomioidaan eri EU-prosessien yhteisvaikutukset.

Millaisia vaikutuksia ehdotuksella toteutuessaan olisi?

Asetus vaikuttaisi erittäin merkittävästi maa- ja metsätalouteen. Vaikutukset johtuisivat lainsäädännön piiriin kuuluvien alueiden määrästä, tavoitteiden määrällisestä ja ajallisesta kunnianhimosta, valtaisista toimenpidetarpeista sekä niihin liittyvistä suorista ja epäsuorista kustannuksista. Ainakaan kaikilla ennallistamistoimien piiriin kuuluvilla alueilla nykyistä toimintaa ei voitaisi jatkaa tai toimintaa olisi ainakin merkittävällä tavalla muutettava.

Komission arvion mukaan jäsenmaiden yhteenlasketut ekosysteemien ennallistamisen kustannukset olisivat n. 7,4 miljardia euroa vuodessa vuoteen 2050 saakka. Suomessa vuosikustannukset olisivat yli 0,93 miljardia euroa. Suomen osuus olisi euromääräisesti kolmanneksi suurin ja BKT:hen suhteutettuna suurin. Komission mukaan hyötyjä olisi huomattavasti kustannuksia enemmän: Suomessa noin 9,7 miljardia euroa vuosittain. Suomessa Luonnonvarakeskus on arvioinut komission ehdotuksen luontotyyppi- ja turvemaatavoitteiden vaikutuksia siten, että luontotyyppien ennallistamistoimet koskisivat 2–6 miljoonaa hehtaaria ja tarkoittaisivat 13–19 miljardin euron toimenpidekustannuksia vuoteen 2050 mennessä.

Mitkä ovat ehdotuksen isoimmat ongelmat?

• Metsä- ja maatalous nähdään lähinnä toimintana, jota tulee tiukalla sääntelyllä ohjata ja rajoittaa. On unohdettu niiden ratkaiseva merkitys useiden kestävän kehityksen ja Euroopan vihreän kehityksen ohjelman tavoitteiden saavuttamisessa. Luonnon monimuotoisuuden edistämisen on oltava tasapainossa muiden ympäristötavoitteiden (esim. ilmastonmuutoksen hillintä) ja muiden yhteiskunnallisten tavoitteiden (esim. ruokaturva, energian saatavuus) kanssa. Tämä huomioiden asetusehdotus ei ole realistinen.

• Luonnon tilan parantamisen on oltava taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävää. Tämän vuoksi EU-tasoisten ennallistamistavoitteiden on oltava yleistasoisia, realistisia ja jätettävä runsaasti kansallista liikkumavaraa. Tarkemmat määrittelyt on jätettävä jäsenmaatasolle kohdentamisen ja priorisoinnin, kustannustehokkuuden sekä maanomistajien oikeuksien kunnioittamisen varmistamiseksi. Tähän ei ole edellytyksiä, mikäli ennallistamistoimintaa ohjataan sellaisenaan jäsenmaissa sovellettavalla EU-asetuksella. Läheisyys- ja suhteellisuusperiaatteiden näkökulmasta komission ehdotus on kyseenalainen.

• Asetusehdotus jättää kansallista liikkumavaraa lähinnä siihen, millaisin toimenpitein ennallistamista tehdään. Se, missä ja milloin on ennallistettava, on sen sijaan määritelty varsin tarkasti: esimerkiksi direktiiviluontotyyppien osalta toimintaa vaaditaan jokaisessa direktiiviluontotyyppiryhmässä, ja lopulta hyvä tila on saavutettava luontotyyppi- ja jäsenmaakohtaisesti.

• Ehdotus uhkaa mahdollisuuksia jatkaa ruoan-, rehun- ja puuntuotantoa hyvätuottoisilla ohutturpeisilla viljelymailla ja puuntuotoskyvyltään hyvissä ojitettujen turvemaiden metsissä. Esimerkiksi maatalouskäytössä olevien turvemaiden ennallistamis- ja vettämisvaatimukset ovat kohtuuttomia. Turvemaat ovat tilatasolla ja alueellisesti merkittäviä ruoan- ja rehutuotannon turvaajia. Taloudelliset menetykset ja kustannusten nousu ovat huomattavia, jos merkittävää määrää turvemaita ei saa enää viljellä tai sallitut vaihtoehtoiset tuotantotavat ovat suomalaisiin olosuhteisiin sopimattomia. Vaihtoehtoiset tuotantomuodot edellyttävät maatalousyrittäjän näkökulmasta myös taloudellista kannattavuutta.

• EU-tasolla ei ole mielekästä asettaa tarkasti määriteltyihin indikaattoreihin liittyviä vaatimuksia maatalous- ja metsäekosysteemeille. Samat indikaattorit eivät sovi kaikkialle, eikä seurantaan ole vielä kaikilta osin valmiuksia. Indikaattoreiden arvojen kehitys on riippuvaista yksittäisten elinkeinonharjoittajien ja maanomistajien päätösvallassa olevista asioista, ja tämän päätösvallan tulee heillä jatkossakin säilyä.

• Metsäasioihin liittyen on muistettava, että EU:lla ei ole yhteistä metsäpolitiikkaa. Tästä lähtökohdasta on pidettävä kiinni: metsäpolitiikan on jatkossakin oltava kansallisen päätäntävallan piirissä. Näin ollen Suomen ei pidä kannattaa ehdotusta, joka yksityiskohtaisten indikaattoreiden kautta kaventaisi metsänomistajien mahdollisuuksia päättää esimerkiksi metsänhoidon tavoista.

• Asetus lisäisi komission valtaa delegoitujen säädösten kautta. Tätä ei pidä sallia. Komissiolle ei tule antaa määräävää asemaa myöskään ehdotettujen kansallisten ennallistamissuunnitelmien osalta. Päätösvalta kansallisen ennallistamissuunnitelman sisällöstä (mitä, missä, milloin ja miten ennallistetaan) on myös käytännössä oltava kullakin jäsenmaalla, ei komissiolla.

• Ehdotuksesta aiheutuvat velvoitteet eivät jakaannu oikeudenmukaisesti. Vastuunjaon on oltava reilua jäsenmaiden, elinkeinojen ja sektoreiden (esim. maa- ja metsätalous vs. muut) sekä kansalaisryhmien (esim. maanomistajat vs. muut) kesken. Vaatimus, jonka mukaan ennallistamisen tarpeita määritettäessä huomio kiinnitettäisiin viimeisten 70 vuoden aikana tapahtuneisiin muutoksiin, kohtelee jäsenmaita epäoikeudenmukaisella tavalla.

• Komission vaikutustenarviointeihin on syytä suhtautua suurella varauksella. Monet hyödyt jäävät todennäköisesti laskennallisiksi tai välillisiksi, eivätkä ne realisoidu suorina markkinatuottoina. Rajoitteista johtuvat haitat ja kustannukset ovat sen sijaan varmoja. Hyötyjen ja haittojen ajallinen ero voi olla merkittävä, minkä lisäksi hyötyjät ja haitankärsijät voivat olla vähintäänkin osin eri ryhmiä. On epäoikeudenmukaista ja luonnon monimuotoisuuden edistämisen hyväksyttävyyden kannalta haitallista, mikäli elinkeinonharjoittajan on kannettava toiminnan rajoittamisesta aiheutuva taloudellinen tappio samalla, kun mahdollinen hyöty kohdistuu muille.

• Käytettävissä olevien rahoituslähteiden sopivuutta ja riittävyyttä ei ole mietitty huolellisesti. Esimerkiksi komission ajatus CAP-rahoituksen merkittävästä roolista rahoituslähteenä ei ole toimiva, koska kyseinen rahoitus on tarkoitettu aktiivisen ruoan- ja raaka-aineidentuotannon tukemiseen. Jos EU asettaa tavoitteita ja velvoitteita, sen on myös järjestettävä niiden toteuttamiseen tarvittava rahoitus. EU:n biodiversiteettitavoitteiden toteuttamiseksi on tarvetta erilliselle rahoitusvälineelle.

Anna-Rosa Asikainen

juristi, luonnonsuojelu

luonnonsuojelun lakiasiat

+358 20 413 2454

+358 40 920 9858

aiheet: eu, biodiversiteettistrategia, ennallistaminen