Takaisin Kasviksia on nyt monipuolisesti ja runsaasti

Tiedote – Maatalous ja suomalainen ruoka

Kasviksia on nyt monipuolisesti ja runsaasti

12.08.2019

Sadonkorjuuviikkoja vietetään koko maassa viikoilla 33 ja 34 (12.8.–25.8.2019).
Osallistu viikkoihin käyttämällä kotimaisia sadonkorjuun meheviä ja maukkaita kasviksia monipuolisesti ja runsaasti, eri tavoin valmistettuina.

Kuva: Kotimaiset Kasvikset ry
Kuva: Kotimaiset Kasvikset ry

Kasvuolosuhteilla on vaikutusta

Avomaan kasvisten satokausi on edennyt Suomessa melko suotuisissa olosuhteissa. Kovalta kuumuudelta on vältytty, joskin kuivuus ja tuholaiset ovat työllistäneet ja pitäneet viljelijät valppaina. Heinäkuun lopun helleviikko aiheutti herkimmille kasviksille stressiä, mutta kasvisten laadussa tämä ei näy. Ahkera kastelu on korvannut puuttuvia sateita, ja sillä on saatu satoja pelastetuksi. Viime vuoteen verrattuna tätä kesää voi pitää ainakin tässä vaiheessa helpompana niin kasvisten kuin viljelijöidenkin kannalta.

Maltillisista, parinkymmenen asteen lämpötiloista avomaan kasvikset pitävät. Elo- ja syyskuulle toivotaan vähin erin tasaisia sadekuuroja, koska kasvu ja kehitys ovat vielä kesken. Nyt näyttää siltä, että moniin kasviksiin on saatu hyvää makua ja aromia, kun yön ja päivän lämpötilat ovat riittävästi eronneet toisistaan. Tämän huomaa vaikkapa porkkanan aromista. Elokuun kasvikset maistuvat meheviltä ja aromikkailta, mikä kertoo hyvistä kasvuolosuhteista.

Käsittele kasviksia syöntivalmiiksi

Elokuu on hyvä ajankohta tarkistaa omaa, todellista kasvisten kulutustaan. Lomakautena kasvisten käyttö saattaa helposti jäädä monella aikuisella ja lapsella yksipuolisemmaksi kuin silloin, kun nautitaan henkilöstöravintoloiden, koulujen ja päiväkotien salaattipöydistä. Koulujen alkamisen kunniaksi kannattaa miettiä, mitä kodin jääkaapista tai keittiön pöydältä löytyy varsinkin lasten ja nuorten välipaloiksi. Kun sellaisenaan naposteltavia kasviksia on varattu kotiin, ne kyllä tekevät kauppansa.

Porkkanasta pitävät yleensä kaikki. Nyt kun porkkanat tuoksuvat ja maistuvat siltä, miltä porkkanan kuuluukin, varaa niitä reilusti tuoreina syötäviksi. Myös kyssäkaali on kasvis, jolle tuskin kukaan on allerginen tai jonka mausta ei pitäisi, kun sitä kerran maistaa. Paloittele porkkanaa, kyssäkaalia ja vaikkapa kukkakaalin nuppuja suljettaviin jääkaappirasioihin edellisiltana. Ne kuuluvat osaksi terveellistä välipalaa koulusta palaaville.  Lisäksi keittiön pöydälle voi varata syöntivalmiita tomaatteja ja kurkkua.

Muista keitot, muista keräkaalit

Keitot ovat unohtuneet monen kodin ruokarepertuaarista. Kun eletään kasvisten kulta-aikaa, keitoista saa todella maistuvia ja monipuolisia. Keitot tuovat kaivattua vaihtelua kesän grilliruokiin.  Kerralla kannattaa keittää iso kattilallinen, sillä keittohan ei siitä pahastu, kun sitä lämmitetään uudelleen. Sipulit, kesäkurpitsa, erilaiset juurekset ja kaalit sopivat keittoihin, samoin kuin tomaatit, paprikat, pavut ja herneet. Keitto tukevoituu perunasta ja vaihdellen erilaisista proteiinilähteistä. Kruunaa keitto tuoreilla yrteillä.

Kesäkuun varhaiskaalikauden jälkeen keräkaali näyttää helposti unohtuvan. Aina sitä ei edes ruokakaupasta löydy kysynnän puutteen takia. Kuitenkin myös loppukesään ja alkavaan syksyyn valkokaali on mitä parhain valinta. Kaalilaatikko, kaalipadat ja kaalikääryleet herauttavat veden kielelle. Nyt on aika ottaa esille kaaliruokien luottoreseptit ja etsiä uusiakin herkkuohjeita kokeiltavaksi. Salaatteja voi vaihteeksi sommitella punakaalista.

 

Kasvispainotteisia ruokaohjeita:

Pirjo Toikkanen, www.rouvakasvis.blogspot.fi

Herkulliset kesäkurpitsarullat

http://rouvakasvis.blogspot.com/2017/08/herkulliset-kesakurpitsarullat.html

Sadonkorjuun kaalikääryleet
https://www.kasvikset.fi/keittokirja/paaraaka-aineittain/kaalit/recipe/1090-sadonkorjuun-kaalikaaryleet

Kasvisseljanka
https://www.kasvikset.fi/keittokirja/ruokaryhmittain/keitot/recipe/310-kasvisseljanka


Mika Virtanen

asiantuntija, puutarha ja kasvinterveys

puutarha-asiat, peltokasvivaliokunnan sihteeri, Juuresten-, Kaalin- ja Sipulintuottajat ry, kasvinsuojeluasiat, torjunta-aineet, kasvinterveysasiat, siemenasiat, kylvösiemenjaoston sihteeri, maataloustuotemarkkinoiden edunvalvonta, vieraslajiasiat, lannoiteasiat

+358 20 413 2468

+358 40 054 4728