EU neuvottelee myös suomalaisia yrityksiä ja kansalaisia koskettavat kauppasopimukset kolmansien maiden kanssa. EU asettaa omille yrityksilleen tiukat tuotantovaatimukset ja pyrkii kauppasopimuksien kautta vaatimaan vastaavaa myös tuontitavaroilta. Sopimukset ovat kuitenkin löysiä ja Eurooppaan virtaa tuotteita, jotka eivät täytä omia normejamme. Kilpailuasetelma on vääristynyt.

Ongelma kärjistyy maataloudessa. Esimerkiksi naudanlihan tuotannossa EU vaatii eläinten koko elämän dokumentointia ja valvontaa. Pienestäkin puutteesta seuraa sanktio. Tuonnissa riittää olematon tieto eläimen viimeisten kuukausista. Jäljitettävyydessä ja laadun valvonnassa on suuria aukkoja.

Kauppapolitiikka on kovaa peliä. Sen ovat Yhdysvallat ja Kiina näyttäneet. EU on silti talousmahti ja sillä on myös aidosti mahdollisuus kestävän kehityksen veturiksi kauppapolitiikan armottomalla kentällä. Vastaiskuihin on varauduttava, mutta vaihtoehtoja ei ole.

Löysä kauppapolitiikka huolettaa maatalousyrittäjiä. Osana vihreän kehityksen ohjelmaa oleva Pellolta pöytään -ruokastrategia on kiristämässä viljelijöiden tuotantostandardeja. Lisää rajoituksia lannoitteiden, torjunta-aineiden ja lääkkeiden käyttöä sekä tiukempia eläinten hyvinvointivaatimuksia.

Tavoite on hyvä, mutta elinkeino kärsii, jos ulkorajat vuotavat kuin seula. EU:n elintarvikesektori on ajautunut kaksien tuotantostandardien loukkuun. EU:n tuottajiin kohdistetaan kiristyviä laatu-, ympäristö-, ilmasto-, biodiversiteetti- ym. vaatimuksia, mutta samat vaatimukset eivät koske kaikkia markkinoille olevia elintarvikkeita.

Toivoa sopii, että Brexitin myötä EU:n kauppapolitiikka ryhdistäytyy nyt todelliseen johtajuuteen. Neuvottelujen luontainen lopputulos on brittien kanssa yhdessä luotu sääntöpohja. Hyvä sopimus on myös tie muiden sopimusten avaamiseen ja uudistamiseen.

Hiilitullit ovat poliittisesti hyvä avaus luoda tasavertaisempi kilpailuasetelma. Parhaimmillaan hiilitullit voisivat toimia sementin, teräksen tai sähkön kohdennettuna toimenpiteenä, mutta niillä ei ratkaista standardieroja elintarvikeketjussa. Hiilitullien läpivientikään ei ole helppoa ilman uusia EU:hun kohdistettuja pakotteita ja WTO-riitoja.

Yhdysvaltain kauppaedustaja Robert Lighthizer on jo ehtinyt tyrmäämään EU:n esityksen Pellolta pöytään -strategiaksi. Keskeistä USA:lle on ollut ”tiedepohjaisen” ruokatuonnin vapauttaminen EU-markkinoille. Käytännössä se vaatii kloorilla pestyjen kanojen, hormoneilla kasvatetun lihan ja gmo-tuotteiden vapaata tuontia. Linjaa eivät presidentinvaalit muuta.

Tuoreessa Yhdysvaltain maataloushallinnon raportissa arvioidaan, että EU:n ruokastrategia ja vihreän kehityksen ohjelma johtavat kauppasotaan tai eurooppalaisen tuotannon supistumiseen kilpailukyvyn romahtaessa.

EU vaatii kauppasopimuksiin kestävän kehityksen kirjaukset. Näitä on kiristettävä ja täsmennettävä uuden vihreän kehityksen ohjelman myötä. Tähän asti pääpaino on ollut ihmisoikeuksissa ja kansainvälisen työjärjestön (ILO) työelämän perusperiaatteissa ja -oikeuksissa.

Oman lukunsa muodostaa EU:n ja Etelä-Amerikan kauppasopimus. Neuvottelutuloksessa osapuolet sitoutuivat Pariisin ilmastosopimukseen. Sitoumus ei kuitenkaan kerro mitään, millä tasolla Pariisin ilmastotavoitteisiin sitoudutaan tai mitkä ovat sanktiot, jos sitoumuksessa ei pysytä. Erityisesti Amazonin alueen metsäpalot ovat nostaneet asian uudelleen pöydälle. Monet EU-maat ovat jo ilmoittaneet, että neuvottelutulosta ei voida hyväksyä.

Jos EU haluaa aidosti olla kestävän kehityksen suunnannäyttäjä, sen on avattava Etelä-Amerikka -sopimus. Brittien kanssa on saatava aikaan tasapainoinen kauppasuhde. Muiden kauppasopimusten osalta on aloitettava massiivinen uudistamiskierros, jossa on varauduttava moneen riitaa. Maailman kauppajärjestö on hyvä saada uudelleen henkiin luomaan parempaa maailmaa.

aiheet: eu, kauppapolitiikka