EU:n monivuotisen budjetin ja elvytyspaketin hyväksyminen on pala, joka Suomen eduskunnan on nieltävä. Euroopan taloudellinen ja poliittinen vakaus ovat tärkeitä herkässä, pandemian runtelemassa tilanteessa. Vastuuttomuuteen ei ole varaa, enkä siihen usko. Holtitonta taloudenpitoa ja velkojen yhteisvastuuta ei Suomen kuitenkaan pidä jatkuvana periaatteena hyväksyä.
 
Elvytyspaketin hyväksymisen jälkeen on saatava kotimaan rivit suoriksi, jotta maamme sana painaa ja vaikuttaa EU:n historiallisessa suunnanmuutoksessa. Suomi ei ole ajopuu tai uhrilammas.

EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistus on toivottavasti kalkkiviivoilla. Lisäaikaa on otettu pari vuotta ja ehkäpä se riittää. EU:n toimielimiltä tarvitaan kompromissi kesällä, jotta maatalousyrittäjä saa ansaitsemansa rahat säädyllisesti vuonna 2023. Kansallisissa päätöksissä ja järjestelmien virittämisessä menee oma aikansa.

EU:ssa tulisi löytää sopu kolmesta suuresta säädöskokonaisuudesta. Nippeleitä on tuhansia, mutta poliittiset intohimot pyörivät muutaman asian ympärillä. Kuinka suuri osuus rahoista suunnataan ympäristö- ja ilmastotoimiin? Miten siirretään rahaa suurilta tiloilta pienille? Kuinka rajusti turvepeltojen viljelyä rajoitetaan? Saadaanko ympärivuotiseen kasvipeitteisyyteen joustoja? Kytketäänkö työelämän säätely osaksi maatalouden ohjaus- ja sanktiojärjestelmää? Tässä muutama Suomen kannalta oleellinen kysymys.

Maatalouspolitiikasta käydään kovaa keskustelua jokaisen uudistuksen alla. Ollaanko tarpeeksi uudistusmielisiä? Aina on silti hyvä muistaa, että maatalouspolitiikka voi ratkaista paljon, mutta kaikkia maailman ongelmia sillä ei voi ratkaista.

Uuden ajan uusia tuulia on EU:n raju tunku suomalaisiin metsiin. EU:lla ei ole yhteistä metsäpolitiikkaa, mutta ympäristö ja ilmasto riittävät syiksi väkivaltaiselle tunkeutumiselle. Surkeinta kaikessa on, että komission umpisurkea metsäosaaminen ja siihen perustuva politiikka veisi Suomen metsänhoidon kokonaiskestävyyttä huonompaan suuntaan. Jos talous pettää, niin silloin pettää kaikki muukin.

Suomen metsiä on kyetty suojelemaan tähän saakka EU:n yksityiskohtaiselta säätelyltä. Suomi on hoitanut aina leiviskänsä vahvaan osaamiseensa nojaten. Ajat ovat muuttuneet, ja nyt on tosi kyseessä. Jos Suomen ja muiden metsäisten maiden rintama ei kykene painamaan jarrua, niin EU ulottaa lonkeronsa jokaisen metsänomistajan elämään. Tuhotaanko kansallisen metsäpolitiikan suvereniteetti Marinin hallituksen aikana?

Kestävän rahoituksen taksonomia on esimakua. Komissio on ajanut asiaa laput silmillä, vääräksi todistettua tutkimusraporttia lukien ja metsäntutkimusta nollaten. Rahoitusala haluaa viherpesua ja sitä komissio tarjoaa metsäalan kustannuksella. Jos sinulla on ruhtinaalliset 13 hehtaaria metsää, niin tervetuloa raportointiviidakkoon, säätelyn ja kyttäyksen kohteeksi. Metsänhoitotöiden lähtökohta ei enää olisi terve ja kasvava metsä ylisukupolvisesti vaan ilmastobyrokratian ruokahalun tyydyttäminen.

Asian suhteen ollaan tilanteessa, jossa Suomi voi vain äänestää vastaan. Tueksi olisi saatava runsas joukko muita EU-maita. Edessä on todellisen metsädiplomatian kesä.

Ja jatkoa seuraa. EU:n uusi ilmastolaki pistää laskentamallit uusiksi. Suomen vahvuutena ovat huikeat metsien hiilinielut. Eurooppalaista valtapolitiikkaa on se, että pienet ja tyhmät pistetään maksamaan vahvojen päästöt. Suomen on vaadittava, että uusi politiikka ottaa huomioon metsien hiilinielut täysimääräisinä, kun päätetään taakanjaosta jäsenmaiden välillä. Taistelun voi hävitä verissä päin, mutta tyhmyyttä on luovuttaa jo etukäteen. Tässäkin asiassa Marinin hallituksessa on eriäviä näkemyksiä. Rivit suoriksi ja taistoon!

Luonnon monimuotoisuutta vahvistava biodiversiteettistrategia on tavoitteeltaan hyvä, mutta tässäkin MTK on joutunut moittimaan valmistelun laatua. Komission mielestä vain suojeltu metsä on arvokas ja talousmetsä aina kelvoton. Hyvää lopputulosta ei voi saada tällä asenteella. Metsien museointi on mahdoton tie myös luonnon ja ilmaston kannalta. Mutta kiire on kova tässäkin. Paniikissa ei synny mitään hyvää.

Toivonkipinä lepää EU:n metsästrategiassa, johon Euroopan parlamentti ja jäsenmaat loihtivat varsin mallikkaat reunaehdot. Komission alkuperäinen tavoite oli tehdä tästä pieni ympäristöpolitiikan sivujuonne, mutta ilmeet ovat sielläkin viime aikoina vakavoituneet.  

Suomen ja muiden jäsenmaiden on katsottava tarkkaan perään, jotta strategian asema EU:n lakiviidakossa on riittävän vahva. Sen tulee sementoida monitavoitteinen ja -vaikutteinen metsätalous pyhäksi periaatteeksi, jota EU noudattaa kunnioittaen jäsenmaiden päätösvaltaa omiin metsiinsä. Vahva strategia antaa arvon myös ihmisille, joita tarvitaan pitämään metsät terveinä ja tuottavina luontoarvoja kunnioittaen.

Juha Marttila

I puheenjohtaja

(yhteydenotto- ja tapaamispyynnöt ks. johdon assistentti Mirja Perttu)

+35820 413 2340

+35850 341 3167

aiheet: eu, maatalouspolitiikka, metsäpolitiikka, cap, ilmastolaki, elvytyspaketti, kestävä rahoitus, biodiversiteettistrategia