Takaisin Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi EU:n gigabittiasetusta täydentäväksi lainsäädännöksi

Lausunto

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi EU:n gigabittiasetusta täydentäväksi lainsäädännöksi

29.04.2025

Liikenne- ja viestintäministeriö

Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ry kiittää mahdollisuudesta lausua otsikon mukaisesta aiheesta.

MTK pitää lakiluonnosesityksen tavoitteita ja tarkoitusta kannatettavana nopeiden verkkoyhteyksien kehittämiseksi, erityisesti maaseutualueilla. MTK kiinnittää huomiota 2.1 §:ään ja sen perusteluiden ”yksityiset liikerakennukset” -määrittelyyn, jonka mukaan Suomessa liikerakennuksiksi katsotaan Tilastokeskuksen vuoden 2018 rakennusluokituksen mukaan myymälä-, majoitusliike- ja ravintolarakennukset. Asiassa jää kuitenkin epäselväksi, miten 2 §:n soveltamismahdollisuus tulkitaan maatalouden liitännäiselinkeinoissa (myymälä-, majoitus- ja ravintola), jotka ovat usein tilakeskuksen päärakennuksessa tai tilakeskuksen pihapiirin rakennuksissa. MTK:n mielestä pykälää tulee täsmentää siltä osin, että 2.1§:ssä mainitut yksityiset liikerakennukset eivät koske maatalouden liitännäiselinkeinojen käytössä olevia rakennuksia. Erityisesti maaseutumatkailussa vahvuutena pidetään subjektiivista maisema- ja äänimaailmaa, joka poikkeaa taajama- ja kaupunkiympäristönkaltaisesta maisema- ja äänimaailmasta. Suuren kapasiteetin verkkojen vaatimat rakenteet eivät välttämättä tue maaseutumatkailukokemusta eikä nyt valmisteilla olevalla lainsäädännöllä ole suositeltavaa luoda sellaisia säädösmuotoja, joilla maaseutumatkailun kannalta suotuisaa ympäristöä voisi heikentää pakkokeinoin.

Samassa pykälässä ehdotetaan muutosta, jonka perusteella laajennettaisiin kiinteistön omistajan velvollisuutta suostua kiinteistöjen yhteiskäyttöön koskemaan myös tiettyjä maaseutualueella sijaitsevia yksityisiä liikerakennuksia. MTK näkee, että ehdotettu säännös rajoittaa yksityisten liikerakennusten omistajien oikeutta päättää omaisuutensa käytöstä. Tämä voi vaikuttaa esimerkiksi mahdollisuuksiin hyödyntää kiinteistöjä puhtaan energian tuotantoon ja energiatehokkuuden parantamiseen. Esityksessä on arvioitava tarkemmin, miten ehdotetut säännökset vaikuttavat maaseutualueiden liikeyritysten toimintamahdollisuuksiin ja tuloihin. MTK korostaa, että omaisuuden suoja on perusoikeus, joka tulee turvata kaikissa lainsäädäntöhankkeissa ja jonka rajoituksiin on oltava erityisen painavia syitä.

MTK korostaa asiassa myös markkinamekanismin toiminnan arvioinnin tärkeyttä. MTK:n tiedossa ei ole nykyisellään viitteitä siitä, että neuvotteluprosessi kiinteistön omistajien ja teleoperaattorien välillä toimisi operaattorien haitaksi. Omaisuuden suojan rajoittaminen heikomman neuvotteluosapuolen, eli kiinteistön omistajan, vahingoksi on erittäin poikkeuksellista ja tällainen rajoittaminen edellyttää erittäin painavaa näyttöä siitä, että muutoksella aiheutettavat hyödyt kattaisivat perusoikeusiin aiheutuvat heikennykset. Muutos edellyttää selkeää ja yksiselitteistä näyttöä, että markkinamekanismi kiinteistöjen yhteiskäytöstä ei nykyisellään toimi. Lakiluonnoksen mukaan suuren kapasiteetin verkkojen elementtejä tai liitännäistoimintoja voidaan asentaa oikeudenmukaisin ja kohtuullisin ehdoin ja edellytyksin ja markkinaolosuhteiden mukaiseen hintaan. MTK:n mielestä lakiluonnoksen nykymuotoilu asettaa kiinteistönomistajan epäedulliseen asemaan, sillä tämän kaltaisten laitteiden sijoittamisesta ei ole julkisia tilastotietoja markkina-arvotarkastelun tueksi ja sopimisehtojen (sis. korvaukset) oikeudenmukaisuus ja kohtuullisuus ovat myös subjektiivinen kokemus.

MTK:n mielestä kiinteistönomistajan oikeusturvaa tulee vahvistaa siten, että lakiin kirjataan yksiselitteisesti suuren kapasiteetin verkkojen elementtien tai liitännäistoimintojen sijoittamisesta kiinteistönomistajalla on oikeus saada korvaus sijoittamisesta aiheutuvasta haitasta ja vahingosta ja mikäli asianosaiset eivät pääse sopimukseen korvauksesta, asia ratkaistaan noudattaen, mitä kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetussa laissa säädetään lunastuskorvauksen määräämisestä. Tällöin menettely sijoittamiskorvauksista olisi yhtenäinen mm. rakentamislain (751/2023) 131 §:n (yhdyskuntateknisten laitteiden sijoittaminen) sekä sähköisen viestinnän palveluista annetun lain (917/2014) 237 §:n (korvaukset sijoittamisesta) kanssa. Vahvistamalla kiinteistönomistajan oikeusturvaa, niin samalla vahvistetaan suuren kapasiteetin verkkojen elementtien tai liitännäistoimintojen hyväksyttävyyttä.

MTK näkee, että huippunopeiden tietoliikenneyhteyksien saatavuus on tärkeä tavoite, mutta lainsäädännön on oltava tasapainossa omaisuudensuojan ja sopimusvapauden kanssa. On varmistettava, että lainsäädäntö tunnistaa eri toimijoiden erilaiset neuvotteluasemat.

Helsingissä 29.04.2025

Juho Ikonen
Maankäytön asiantuntija

Leena Kristeri
Elinvoimajohtaja