Sisältöjulkaisija

angle-left null Metsänhoitoyhdistyslaki

Artikkeli - Metsäpolitiikka

Metsänhoitoyhdistyslaki

28.2.2019

Nykyinen metsänhoitoyhdistyslaki tuli voimaan vuoden 2015 alussa. Sen mukaan metsänhoitoyhdistykset rahoittavat toimintansa yhdistyksiin kuuluvien metsänomistajien jäsenmaksuilla sekä liiketoimintansa tuotoilla.

Metsänhoitoyhdistykset voivat tuottaa jäsentensä haluamia metsätalouden ja puukaupan palveluja. Yhdistykset voivat myös päättää tarjota joitain palveluita vain jäsenilleen tai tarjota palveluita jäsenilleen halvempaan hintaan.

Metsänhoitoyhdistysten toiminta on kehittynyt lakimuutoksen jälkeen entistä enemmän metsänomistajien omiksi palveluyhdistyksiksi. Metsänomistajat ovat liittyneet MTK:n jäseniksi ja yhdistykset ja keskusliitto ovat yhdessä rakentaneet kattavan ja toimivan valtakunnallisen edunvalvontaverkoston.

Metsänomistajalle tämä tarkoittaa entistä parempaa palvelua ja tehokkaampaa asioiden hoitamista. Koko maan kattavalla metsänomistajaorganisaatiolla on sellaista annettavaa metsänomistajille, jota ei ole kenelläkään muulla, eikä missään muussa maassa. Metsänomistajalähtöinen edunvalvontakoneisto palveluineen ulottuu joka kylästä maakuntien kautta Helsinkiin ja Brysseliin saakka.

Metsänhoitoyhdistysten toimintaa on kehitetty pitkäjänteisesti ja kehittäminen jatkuu. Metsänomistajille tarjottavien palveluiden laadun ja edunvalvonnan näkökulmasta palveluketjumainen toiminta ja sen tiivistäminen ovat avainasioita.

Metsänhoitoyhdistyslaki evaluoitiin vuonna 2017 ja todettiin onnistuneeksi.