Takaisin MTK mukana Eurooppa-foorumissa - seuraa paneelikeskustelua 26.8

Uutinen

MTK mukana Eurooppa-foorumissa - seuraa paneelikeskustelua 26.8

24.08.2022

Keskustelua Suomen ja Euroopan tulevaisuudesta käydään tänäkin vuonna Eurooppa-foorumissa 24.–26. elokuuta Turussa. MTK järjestää paneelikeskustelun 26.8.

Tämän vuoden Eurooppa-foorumin teemana on Suomen ja EU:n asema osana muuttuvaa kansainvälistä järjestystä. MTK on mukana tapahtumassa ja järjestää perjantaina 26.8 paneelikeskustelun Miten syntyy kipinä yrittäjyydestä - kuinka hyvin mielikuvat ja haaveet kohtaavat nuorten yrittäjien arjessa?

Yrittäjyyteen mielletään vapaus ja vastuu. Paneelissa nuoret eri alojen yrittäjät kertovat oman yrittäjyystarinansa ja käyvät keskustelua, onko yrittäjyys sittenkään vapautta valita. Säädösviidakko koetaan monesti rajoittavaksi, mutta se voi tuoda myös vakautta. Vastaako todellisuus niitä mielikuvia, joita heillä aloittaessaan oli, ja ennen kaikkea, miten he näkevät oman tulevaisuutensa yrittäjinä.

Paneelikeskusteluun osallistuvat maatalousyrittäjä Tero Sarkala, neuvonantaja Christoffer Ingo, Svenska Lantbruksproducenternas Centralförbund SLC r.f. ja Henriikka Konki, puheenjohtaja Varsinais-Suomen Nuoret Yrittäjät. Paneelin juontaa MTK:n maaseutunuorten asiamies Meri Remes. 

Seuraa paneelin livelähetystä 26.8 klo 9 alkaen alta tai täältä

 



Meri Remes

asiantuntija, maaseutunuoret

+358 40 532 9636

Tiina Perho

johdon erityisavustaja

+358 20 413 2334

+358 50 074 1532