null Ravinnetaseita on erilaisia

Artikkeli – Maaseutuympäristö

Ravinnetaseita on erilaisia

23.6.2020

Ravinnetaseita lasketaan useimmiten typelle (N) ja fosforille (P), jolloin puhutaan typpi- ja fosforitaseista. Taseita lasketaan myös eri näkökulmista. Esimerkiksi porttitase antaa yleiskuvan tilatason ravinteiden käytön tehokkuudesta, karjatase keskittyy kotieläintuotantoon ja peltotase pellolle tuleviin ja sieltä lähteviin ravinnemääriin.

Porttitase lasketaan tilalle ostettujen ja tilata myytyjen ravinteiden erotuksena ja se antaa yleiskuvan tilan ravinteiden käytön tehokkuudesta.

Karjatase on kotieläintuotannon ravinnetase, jossa lasketaan eläinsuojaan tulevien ja sieltä poistuvien ravinteiden erotusta.

Taseista tutuin lienee peltotase, joka kuvaa pellolle tulevien ravinteiden ja sadon mukana poistuvien ravinteiden erotusta. Jos kasvitähteet korjataan pellolta pois, otetaan ne laskelmissa myös huomioon. Peltotase antaa viitteitä ravinteiden käytön tehokkuudesta kullakin lohkolla. Jos tase on vuodesta toiseen selvästi ylijäämäinen, alkaa ravinteita kertyä maahan (esim. P) ja niiden huuhtoutumisriski ja kaasumaisten päästöjen (N) riski kasvaa. Merkittävä ylijäämä ei kannata myöskään taloudellisesti. Jos esimerkiksi lohkon P-pitoisuus on alhainen, voi ylijäämäinen tase olla kuitenkin tavoitteena, jotta P-pitoisuus saadaan nostettua kasvien kannalta optimaaliselle tasolle. Jos maan P-pitoisuus on korkea, tavoitteena tulee olla negatiivinen tase maan fosforipitoisuuden alentamiseksi. Tähän voi kulua kymmeniä vuosia.
 

Ravinnetaseita seurattava vuosia

Ravinnetaseita on laskettava usean vuoden ajan, koska sääolosuhteet vaikuttavat satotasoihin ja sitä kautta taseisiin. Myös maalaji, viljeltävä kasvi ja lohkon viljelyhistoria vaikuttavat taseen arvoihin. Eloperäisillä mailla on helpompi saavuttaa esim. pienempiä N-taseen arvoja kuin kivennäismailla, koska niillä N-lannoituksen tarve on alhaisempi maan luontaisesti korkeammasta typpipitoisuudesta johtuen. Jos korjattava sato on muihin kasveihin verrattuna tyypillisesti pieni (esim. heinien siementuotanto), jää tase helposti korkeaksi, koska suurin osa kasvimassasta jää pellolle.

Mikäli taseet ovat jatkuvasti ylijäämäisiä, on syytä lähteä etsimään syitä siihen. Asioita, joihin tulee kiinnittää huomiota, ovat mm. pellon kasvukunto (rakenne, vesitalous, ravinteet), kasvilaji- ja lajikevalinta, lannoitus ja kasvinsuojelu. Esim. TerveKasvi-hankkeessa havaittiin, että torjumatta jääneet rikkakasvit vähentävät suomalaisen ohran ja kevätvehnän satoa keskimäärin 200 ja kasvitaudit 500 kg/ha . Ravinnetaseissa tämä näkyisi korkeampina taseen arvoina. Ko. hankkeessa laskettiin lisäksi, että jos ohran ja vehnän tuotannossa ei tehtäisi mitään kasvinsuojelutoimenpiteitä, nykyisillä viljelyhehtaareilla ravinnetappiot olisivat jopa 14 milj. kg N ja 2,8 milj. kg P/v.


Laskennassa eroja

Tilakohtaisten ravinnetaseiden lisäksi voidaan laskea alueellisia tai vaikkapa koko maan kattavia N- ja P-taseita. Eri yhteyksissä laskettujen tasetulosten vertailua vaikeuttaa se, mitä ravinnelähteitä otetaan huomioon laskelmissa. Esimerkiksi biologinen typensidonta tai ilmalaskeuma puuttuu usein laskelmista. Lisäksi eroja voi syntyä siitä, otetaanko laskelmiin mukaan kasveille suoraan käyttökelpoinen osa lannoitteena annetuista ravinteesta (esim. liukoinen N) vai koko ravinnemäärä, vaikka osa siitä tule kasvien käyttöön vasta pidemmän ajan kuluessa (esim. kokonaistyppi).

Kuvassa 1 on kuvattu N- ja P-taseen kehittymistä koko maan tasolla ja kuvissa 3 ja 4 erikseen muutamilta alueilta. Taseiden laskennassa on kuitenkin eroa. Alueellinen N- tai P-tase kuvaa väkilannoitteissa, karjanlannassa ja kylvösiemenessä pellolle tulleen N- ja P-määrän ja sadon mukana pois pellolta lähteneen N- ja P-määrän erotuksen. Koko maan taseissa, jotka lasketaan Eurostatin ohjeiden mukaan, ovat lisäksi mukana jätevesilietteen ja perunan solunesteen käyttö lannoitteena, biologinen typensidonta, typpilaskeuma sekä ravinteiden poistuma oljen korjuun tai polton vuoksi. Näissäkään taseissa ei ole mukana uusien kierrätyslannoitteiden ravinteita, jos niiden raaka-aine tulee maatalouden ulkopuolelta. Karjanlannan ravinteet ovat mukana, vaikka olisivat osana orgaanisia lannoitevalmisteita, koska taseissa lannan ravinnemäärä arvioidaan eläinmäärien perusteella.

Koko maan tasolla N-tase on pienentynyt 30 % ja P-tase 76 % vajaan 30 vuoden aikana, kun verrataan vuosia 1998 ja 2018. Välissä on kuitenkin vuosia, jolloin pudotus on ollut tätä suurempaa. Erityisesti typpitaseessa on selvää vuosittaista vaihtelua. Tätä selittää vuosittainen satovaihtelu, johon säätekijöillä on suuri vaikutus. Esimerkiksi vuosi 2018 oli paha katovuosi monilla alueilla kuivuuden takia ja vuosi 2017 märkyyden takia, mikä näkyy nousevina taseen arvoina.
 
Kuva 1. Suomen N- ja P-taseet 1990 - 2018. Lähde: Luke/Tilastot.


Fosforitase on laskenut fosforilannoituksen alenemisen myötä. Viimeisen 10 vuoden aikana muutos P:n käytössä on vähäistä, mutta 1980-lukuun verrattuna nykykäyttö on enää kolmasosa. Sadon mukana poistuvan fosforin määrässä ei ole suurta muutosta (kuva 2) vuodesta 1985.
 

Kuva 2. P:n kokonaiskäyttö, poistuma ja ylijäämä (t) 1985 - 2018. Lähde: P. Mattila, Luke


Taseissa on vaihtelua eri puolilla Suomea. P-tase on selvästi korkein Pohjanmaalla. Tätä selittää osaltaan turkistarhaus, sillä turkiseläinten lanta sisältää paljon fosforia. Alhaisin P-tase on Uudellamaalla, jossa on vain vähän kotieläintuotantoa. Uudenmaan lisäksi muutamalla muullakin alueella on vuosia, jolloin P-tase on ollut negatiivinen. Suunta on kuitenkin kaikilla alueilla laskeva. Keskimäärin P-tase on laskenut 3,3 kg/ha 2000-luvulla (45 %), kun verrataan vuosia 2000 ja 2018.
Typpitaseet ovat olleet lievästi laskevat 2000-luvulla. Vuosien 2000 ja 2018 taseita verrattaessa laskua on 3 kg N/ha (4 %). Jos jätetään katovuodet 2017 ja 2018 pois ja verrataankin vuoteen 2016, on laskua 12 kg N/ha (21 %). Tämä kuvaa hyvin sääolojen vaikutusta taseisiin.
 

Kuva 3. P-taseet (kg P/ha) eräiden ELY-keskusten alueella 1998 - 2018. Lähde: Luke/Tilastot

 
Kuva 4. N-taseet (kg N/ha) eräiden ELY-keskusten alueella 1998 - 2018. Lähde: Luke/Tilastot


Ravinnetaseita voi vertailla myös eri maiden kesken, jos ne on laskettu yhtenäisin säännöin (kuvat 5 ja 6). Suomessa P-tase on korkeammalla tasolla kuin esimerkiksi Ruotsissa tai Saksassa tai EU:ssa keskimäärin, mutta alempi kuin esimerkiksi Norjassa.

Typen osalta Suomi edustaa EU:n keksitasoa. Tase on kuitenkin hieman korkeammalla tasoilla kuin esimerkiksi Ruotsissa, mutta P:sta poiketen alempi kuin Saksassa.

 Kuva 5. Fosforitaseet eräissä maissa 1990 - 2017. Lähde: Eurostat
 

Kuva 6. Typpitaseet eräissä maissa 1990 - 2017. Lähde: Eurostat



Airi Kulmala

asiantuntija

maa- ja metsätalouden vesiensuojelu (pinta- ja pohjavedet), eläinsuojien ympäristöluvat, ravinteiden kierrätys, BFFE, yleiset maa- ja metsätalouden ympäristönsuojelukysymykset

+358400 755 454

aiheet: itämeri, typpi, fosfori, ravinnetase

Suositellut artikkelit

1

08.07.2020 Airi Kulmala

Maatalouden vesiensuojelu

08.07.2020 Airi Kulmala

Maatalouden vesistökuormitus on pääasiassa hajakuormitusta eli kuormitusta tulee useista eri kohteista erilaisia määriä. Pistekuormituksessa kuormitus tulee yhdestä kohdasta, esimerkiksi jätevedenpuhdistamolta....

2

16.06.2020 Airi Kulmala

Maan fosforivarat ja viljelymaan fosforilukujen kehittyminen

16.06.2020 Airi Kulmala

Maassa olevat fosforivarat voidaan jakaa biosaatavuuden perusteella: 1) aktiivinen eli liukoinen, 2) labiili eli helposti mobilisoituva ja 3) stabiili eli erittäin huonosti käytettävissä oleva fosfori.