null Maatalouden vesiensuojelu

Artikkeli – Maaseutuympäristö

Maatalouden vesiensuojelu

15.6.2021

Maatalouden vesistökuormitus on pääasiassa hajakuormitusta eli kuormitusta tulee useista eri kohteista erilaisia määriä. Pistekuormituksessa kuormitus tulee yhdestä kohdasta, esimerkiksi jätevedenpuhdistamolta. Pistekuormitusta on helpompi hallita, sillä kuormitusta vähentävät toimet voidaan keskittää ”yhden putken suulle”. Jaloittelutarha on esimerkki maatalouden pistekuormituskohteesta, jossa voidaan tehdä kuormitusriskiä vähentäviä toimenpiteitä.

Esimerkiksi pelloilta ojiin ja edelleen vesistöihin kulkeva ravinne- ja kiintoainekuormitus on hajakuormitusta. On mahdotonta rakentaa kaikkien ojien suulle vedenpuhdistamoa, vaan on keskityttävä pitämään ravinteet ja kiintoaines pelloilla.

Kohti tavoitteita tiloille mielekkäin toimin

Viljelijät ovat tehneet paljon työtä maatalouden aiheuttaman vesistökuormitusriskin vähentämiseksi. Vesistä huolehtiminen ei tule kerralla valmiiksi, vaan vaatii jatkuvaa toimintaa. Jatkuvuuden lisäksi toimintaa on tehostettava ja kehitettävä, jotta maatalous pääsee lähemmäs kaikkia sille asetettuja vesiensuojelutavoitteita. Samalla on kuitenkin muistettava, että vesiensuojelun on oltava myös taloudellisesti ja toiminnallisesti tiloille mielekästä ja järkevästi toteutettavissa.


Muutama vesiensuojelun kulmakivi

1.    Pellon kasvukunnosta huolehtiminen

Hyvä maan rakenne, vesitalous ja viljavuus varmistavat kasvien mahdollisimman hyvän kasvun ja samalla tehokkaan ravinteiden käytön vaihtelevissa sääoloissa. Hyväkuntoinen maa pidättää vettä kasvien käyttöön, mutta liika vesi kulkee pois. Ojituksen toimivuudesta huolehtiminen ja kalkitus ovat joka tilan toimenpiteitä. Painavat koneet ja märällä maalla ajo muodostavat riskin maan rakenteelle.

2.    Kasvien tarpeenmukainen lannoitus

Kasvien lannoitus perustuu kasvien ravinnetarpeeseen, maassa ennestään olevien ravinteiden määrään ja maan muuhun kasvukuntoon. Lannoituksella ei voi korvata esimerkiksi maan heikkoa rakennetta. Kasvien ravinnetarpeen ylittävä lannoitus on myös tarpeeton kustannus.

Erityinen haaste viljelijöille ja ympäristölle on ravinteiden oikea-aikainen saatavuus. Monet kasvit tarvitsevat juhannuksen tienoilla suurimman osan ravinteistaan, mutta eivät saa niitä käyttöönsä elleivät ravinteet ole kasveille käyttökelpoisessa liukoisessa muodossa. Tämä on haaste orgaanisia lannoitteita käytettäessä, sillä niiden ravinteista vain osa on suoraan liukoisessa muodossa. Toisaalta liian suuret kerta-annokset helposti liukenevia ravinteita ovat riski ympäristölle. Siksi typpilannoitus kannattaa jakaa useampaan erään, jotka annetaan kasvuston kunnon ja kasvien tarpeen mukaan.

3.   Lannan ravinteet täysimääräisesti käyttöön

Lannan typpi-fosforisuhde poikkeaa yleensä siitä, missä suhteessa kasvit näitä ravinteita tarvitsevat. Jos lannalla pyritään täyttämään kasvien typen tarve, tulee fosforia helposti liikaa. Lannan ravinnekoostumukseen voidaan vaikuttaa jo eläinten ruokinnalla. Typpeä ja fosforia ei ole tarpeen kierrättää eläinten kautta ylen määrin.

Lannan käsittelyssä, varastoinnissa ja levityksessä on huolehdittava siitä, että valumat ja haihtuminen pysyvät mahdollisimman pienenä. Tarvittaessa lantaa voidaan jatkoprosessoida. Esimerkiksi separoinnissa suuri osa fosforista päätyy kiintoainesfraktioon ja typpi nestefraktioon. Näin yksittäiset ravinteet voidaan kohdistaa tarkemmin niille lohkoille, joissa niitä tarvitaan. Syyslevitys ilman kasvustoa ei ole ympäristöllisesti eikä taloudellisesti järkevää. Ravinteet huuhtoutuvat tai haihtuvat helposti leudon ja sateisen syksyn, talven ja kevään aikana, jos kasvit eivät ole ravinteita pidättämässä.

4.    Kasvipeitteisyys

Talviaikainen kasvipeitteisyys suojaa maan pintaa veden kuluttavalta vaikutukselta (eroosio) ja vähentää ravinteiden huuhtoutumisriskiä. Kasvipeitteisyyden merkitys korostuu, jos talvisateet yleistyvät ilmastonmuutosennusteiden mukaisesti.

Kasvipeitteisyys on erityisen tärkeää vesistöä lähellä olevilla kaltevilla lohkoilla, joissa maalaji on hienojakoista ja maassa on runsaasti eroosioaineksen mukana kulkeutuvaa fosforia. Kasvien ottamat ravinteet ovat tallessa myös salaojiin huuhtoutumiselta. Kuolleesta kasviaineksesta vapautuu kuitenkin ravinteita.

Suojavyöhykkeet ovat yksi tapa toteuttaa kasvipeitteisyytä. Ne alentavat eroosion ja partikkelifosforin kuormitusriskiä, mutta ongelmana on liukoisen fosforin kuormitusriskin kasvu.

5.    Ravinnetaseet apuna

Maatalouden vesiensuojelu ei ole aina kustannus, vaan se voi säästää rahaa, kun ravinteet tulevat tarkkasti kasvien käyttöön. Ravinnetaseiden avulla voidaan arvioida, kuinka hyvin annetut tuotantopanokset on hyödynnetty eli rahoille on saatu vastinetta.
 

Lue lisää

MTK:n ja SLC:n maaperäohjelma ja vesiohjelma


 

 


Airi Kulmala

asiantuntija

maa- ja metsätalouden vesiensuojelu, eläinsuojien ympäristöluvat ja ilmoitusmenettely, ravinteiden kierrätys, BFFE, yleiset maa- ja metsätalouden ympäristönsuojelukysymykset

+358400 755 454

aiheet: vesistöt, vedet, maatalous, vesiensuojelu, ravinnekuormitus