Takaisin Suomalaista sian – ja siipikarjanlihaa markkinoidaan EU-rahoituksella Kiinaan

Uutinen – Kansainvälinen toiminta

Suomalaista sian – ja siipikarjanlihaa markkinoidaan EU-rahoituksella Kiinaan

17.12.2020

Euroopan unioni on myöntänyt lähes kolmen miljoonaa euroa suomalaisen sian- ja siipikarjanlihan vienninedistämiseen kohteena Kiinan markkinat.  Hanke ”European Pork and Poultry - Quality Meat, Happy People” toteutetaan yhteistyössä rahoituksen hakijoiden Ruokatieto Yhdistys ry:n ja sen jäsenyritysten, HKScanin ja Atrian kanssa. EU-rahoitus tulee ohjelmasta, jonne on varattu rahaa elintarvikkeiden vienninedistämiseen EU:n ulkopuolisiin maihin. Ruokatiedon tiedote täällä.

Menekinedistäminen on markkinatalouden kiinteä osa ja kannattavan kaupan edellytys. Tästä huolimatta suomalaiset yritykset tietävät varsin heikosti, että EU:n budjetissa on varattu rahaa EU:n maataloustuotteiden menekinedistämiseen. Tänä vuonna Euroopan komissio jakaa noin 200 miljoonaa euroa projekteille, joiden tavoitteena on lisätä merkittävästi eurooppalaisten maataloustuotteiden menekkiä. 

MTK:n vientijohtaja Thimjos Ninios pitää hienona sitä, että Atria, HKScan ja Ruokatieto ovat osoittaneet isommankin summan olevan hakijoiden saatavilla. 

- Projektia läheltä seuranneena voin todeta, että motivaation lisäksi vahva sitoutuminen on välttämätöntä, sanoo Ninios. 

Ninios muistuttaa, että projektin on oltava yritysten ikioma, eikä jonkun muun projekti. 

- Kun asenne ja resurssit ovat kohdallaan, osaamista ja apua voi esimerkiksi hakea myös kokeneelta konsultilta. Keskeistä on myös sisäistää, että projektissa – niin kuin tässäkin – hyödynnetään brändihierarkiaa eli Eurooppaa ja Suomea osana sitä.

- Sitten kun projekti pääsee alkuun, on hyvä hyödyntää sitä osaamista ja kokemusta, mikä tämän hakemuksen valmistelusta syntyi. Meillä on hyvä valmius saattaa muitakin yrityksiä ja projekteja isompien menekinedistämisvarojen luokse. Haastavina Covid-aikoina tähän mahdollisuuteen kannattaa tarttua, muistuttaa Ninios. 

Ninioksen mukaan riskit ovat vähäisiä, kun projektiin suhtautuu ammattimaisesti ja kohdemarkkinan data sen taustalla on kunnossa.

- Ilmaista rahaahan ei ole tarjolla, joten vakava suhtautuminen on tietysti aina paikallaan. Suomi voi itse jättää hakemuksen tai sen voi tehdä kansainvälinen konsortio. Hakija voi olla pääroolissa tai päästä vähän helpommalla ja valita sivuroolin nauttien joka tapauksessa isomman viestintäbudjetin tarjoamista mahdollisuuksista.

Positiivinen signaali alkutuotannolle

MTK:n liha-asiantuntija Mari Lukkariniemi pitää EU:ta saatua vienninedistämisrahoitusta merkittävänä signaalina myös alkutuotannon toimijoille - erityisesti sikasektorille - joille covid-aika on ollut tulevaisuuden näkymien suhteen sumuinen. 

- Siipikarjanlihan näkökulmasta on tärkeää, että pääsemme markkinoilla esille etupainotteisesti, kun kontaktit ovat valmiina ja myyntilupa Kiinaan saadaan myös siipikarjalle. 

Lukkariniemi pitää vientiin panostamista ensisijaisen tärkeänä kotieläintaloudessa, sillä eläimen koko ruholle pitää löytyä kannattava markkinapaikka. 

- Sioissa ja siipikarjassa on enemmän syötävää, mihin länsimainen kuluttaja on tottunut. Nyt kun Suomessa on nostettu siipikarjan teurastuskapasiteettia ja panostettu alkutuotantoon, on tärkeää löytää laadukkaalle suomalaiselle lihalle maksuhalukkaita asiakkaita myös maan ulkopuolelta.  

Lue lisää Ruokatiedon tiedotteesta

 



Thimjos Ninios

johtaja, kansainvälinen kauppa

+358 45 264 7131

Mari Lukkariniemi

asiantuntija, liha

lihavaliokunnan, sika-, siipikarjanliha- ja kananmunaverkoston sihteeri, maataloustuotemarkkinoiden edunvalvonta

+358 40 171 9070

aiheet: liha, siipikarja, sika, sianliha, broileri, salmonella, lampaanliha, suomalainen liha, broilerinliha, antibiootti, salmonellavapaa, siansaparo, kanannokka, broilerinnokka, nokka, saparo, menekinedistäminen, kiina, lihamarkkina