Takaisin MTK: Ruuan ja energian turvaaminen nyt kaiken edelle

Tiedote – Maatalous ja suomalainen ruoka

MTK: Ruuan ja energian turvaaminen nyt kaiken edelle

20.08.2022

Venäjän raaka hyökkäyssota Ukrainassa järkyttää maailmaa inhimillisesti. Samalla se on nopeasti viemässä Eurooppaa ja Suomea sen osana keskelle pahinta ruoka- ja energiakriisiä sitten toisen maailmansodan. ”Ruuan ja energian turvaaminen on nyt sekä kotimaan että koko EU:n politiikassa saatava kaiken edelle”, totesi MTK:n puheenvuoron Nivalan maaseutumessuilla käyttänyt järjestön metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola.

Euroopan energiamarkkinat ovat tällä hetkellä vaarallisen sekaisin. Epävarmuus energian saatavuudesta on jo viime syksystä saakka nostanut rajusti sen hintaa, eikä helpotusta ole näköpiirissä. Yhä kallistuva energia on osaltaan saanut myös ruokamarkkinat epävakaaseen tilaan. Tuotantokustannusten noustessa myös ruuan hinnan on noustava, jotta sen tuotanto voi jatkua. 

MTK kehottaa päättäjiä etsimään kaikki mahdolliset keinot, joilla markkinoille kyetään luomaan parempaa vakautta ja ennustettavuutta. ”Hallituksen on parannettava tahtiaan EU-asioiden ennakkovaikuttamisessa ja nyt ideologiset riidat on pysyttävä pistämään sivuun”, totesi MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola lauantaina Nivalassa. Tiirola käytti MTK:n puheenvuoron Nivalan maaseutumessuilla. Messut ovat Pohjois-Suomen suurin maa- ja metsätalousalan tapahtuma tänä kesänä.

”Sekä EU:ssa että kansallisesti on nyt visusti vältettävä päätöksiä, jotka vaikeuttavat ruuan ja energian tuotantoa tai lisäävät tuotannon kustannuksia. Tämä on välttämätöntä paitsi ruokaturvan, myös kotitalouksien kestokyvyn kannalta”, Tiirola evästi. 

Tiirola kiitteli Nato-jäsenyysprosessiin viitaten sitä, kuinka nopeasti Suomessa kyettiin turvallisuuden kannalta merkittäviin ratkaisuihin. ”Samaa tahtoa ja määrätietoisuutta tarvitaan kahden muun välttämättömän eli ruuan ja energian turvaamiseksi”, Tiirola totesi.

Myös Suomi joutuu nopeasti korvaamaan Venäjältä aiemmin tuotua energiaa muista lähteistä. Keskeistä tässä on Tiirolan mukaan siirtyminen tuontifossiileista kotimaiseen uusiutuvaan energiaan, jossa myös metsäenergialla on iso rooli. ”Luonnonlakien vastaiset puheet bioenergian uusiutumattomuudesta on lopetettava. Myöskään turpeen aika ei voi olla ohi. Sitä tarvitaan vielä pitkään paitsi pelloilla, myös polttokattiloissa”, Tiirola sanoi.

Erikseen Tiirola painotti investointien merkitystä maa- ja metsätalouden kehityksessä. ”Mikään ala ei kehity, ellei tulevaisuuden näkymä kannusta uusiin investointeihin. Myös siksi markkinoiden vakauden lisääminen on välttämätöntä.”

Lisätietoja: Mikko Tiirola, MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja, 044 538 4280


Mikko Tiirola

MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja

mikko.tiirola@mtk.fi

+35844 538 4280