Yleiset huomiot 

EU on herännyt omaan ylisääntelyynsä, ja komissio on asettanut tavoitteeksi vähentää hallinnollisia kustannuksia vähintään 25 % kaikilta yrityksiltä ja 35 % pk-yrityksiltä.  

MTK pitää välttämättömänä, että komission pääosastot tekevät määrätietoista yhteistyötä ja yksinkertaistamista koordinoidaan tehokkaasti. Yksinkertaistamista pitää tehdä nyt valmisteilla oleviin säädöksiin sekä omnibus-pakettien kautta jo aiemmin voimaantulleisiin säädöksiin. Työtä on jatkettava niin kauan, kuin yksinkertaistamistarpeita ilmenee. Esille on otettava myös säädöksissä vaadittavat toimet ja niiden kustannukset eri toiminnan tasoilla. Esimerkiksi ennallistamisasetus sekä metsäkatoasetus tulevat jäsenmaille valtavan kalliiksi. Esityksessä Euroopan tulevaksi rahoituskehykseksi (MFF) ei ole esitetty näille mitään rahoitusta. On vielä epäselvää, ovatko nämä asetukset mukana missään yksinkertaistamisvalmisteluissa.  

MTK odottaa Suomen vahvoja ennakkovaikuttamiskantoja kommentoitavaksi pikaisesti EU-jaostoihin. Nyt on tärkeää saada keventämishankkeet toteutumaan ja yhdessä tukea niiden läpimenoa muiden jäsenvaltioiden sekä vaikuttajatahojen kesken. 

Jotta komissio saavuttaa omat tavoitteensa, yksinkertaistaminen ei voi jäädä pelkästään hallinnollisen taakan keventämiseen. Hallinnollisten vaatimusten lisäksi tulee tarkastella myös muuta sisältöä, sillä monet säädöksistä on valmisteltu aikana, joka poikkeaa nykyisestä globaalista tilanteesta. Olosuhteet eri jäsenmaissa vaihtelevat, jolloin säädösten toimeenpanossa ja toimenpiteiden valinnassa tarvitaan nykyistä enemmän kansallista joustavuutta resurssien saamiseksi tehokkaaseen käyttöön.  

MTK on esittänyt keventämistarpeita komission useiden eri pääosastojen vastuualueilla olevaan sääntelyyn. Heinäkuussa julkaistu esitys MFF:ksi on huomioitava asioiden priorisoinnissa. Suomalaiselle yritystoiminnalle keskeinen kysymys on EU:n itäisen ulkorajan rahoitusväline, joka on toistaiseksi vailla sisältöä. MTK katsoo, että ensin täytyy varmistua EU-sääntelystä aiheutuvien vaatimusten kustannusten painamisesta minimiin. Vasta sen jälkeen pystytään pohtimaan, miten jäljelle jäävät vaatimukset rahoitetaan ja parantavatko ne yritysten kilpailukykyä.  

Vastuullista suomalaisen ruuan ja uusiutuvien luonnonvarojen tuotantoa on voitava kehittää jatkossakin. 

Yritysten sääntely ja toimintaympäristöpolitiikka 

Yritysten kannalta sääntelyn pitkäjänteisyys, ennakoitavuus ja selkeys ovat keskeisiä kilpailukykyä varmistavia tekijöitä. Tarpeettoman usein tehtävät laajat hallinnolliset raportoinnit vievät aikaa tuottoa synnyttävältä toiminnalta. Toiminnan ympäristö-, ilmasto- ja muita vaikutuksia on tärkeä seurata, mutta raportointijaksoja voidaan pidentää nykyisestä niin yritysten kuin hallinnon tasolla. Yritysten ja hallinnon tekemästä päällekkäisestä raportoinnista on päästävä eroon esimerkiksi hallinnon välisiä rajoja murtamalla. 

Yritysvastuudirektiivin ja yritysten vastuullisuusraportointidirektiivin yksinkertaistamisella on kiire. Kytkentä vapaaehtoisiin VSME-raportointiohjeisiin on askel oikeaan suuntaan, mutta edelleen VSME-kriteerit ovat monelle yritykselle saavuttamattomia. Yritysrahoituksen kannalta tärkeä kysymys on finanssialan ohjeistukset, jotka ovat raportointivaatimusten osalta ristiriidassa komission omnibus-ehdotusten kanssa.    

Kilpailupolitiikka 

Orpon hallitusohjelmassa luvataan tarkastella kilpailulainsäädäntöä ruokamarkkinoiden tasapainottamiseksi. Tätä työtä ei ole vielä aloitettu. MTK pitää tärkeänä, että keskeiset ongelmat tunnistetaan ja Suomi ajaa kevennyksiä kilpailulainsäädäntöön myös EU:ssa. 

Suomalaiselle maataloudelle on erittäin tärkeää, että elintarvikeketju toimii reilujen toimintatapojen mukaisesti. Elintarvikeketjun keski- ja loppupään keskittynyt rakenne ja suuret erot ketjun eri toimijoiden välisessä neuvotteluvoimassa altistavat maanviljelijät ketjun alkupäässä epäreiluille kauppatavoille ja syövät maatalouden kilpailukykyä. Epäreilut kauppatavat kieltävä direktiivi (UTP-direktiivi), joka on pantu täytäntöön elintarvikemarkkinalain muodossa, on viljelijöille tärkeä suojamekanismi, jonka kehittämistä on jatkettava määrätietoisesti ja kunnianhimoisesti.  

Suomi on ollut Euroopan unionin kärkimaita epäreilujen kauppatapojen sääntelyssä. Ennakkovaikuttaminen komission suuntaan UTP-direktiivin muutostarpeista on oltava aktiivista suomalaisen elintarvikeketjun etujen varmistamiseksi ja kansallisten erityispiirteiden huomioimiseksi.  

Suojaavan sääntelyn lisäksi ruokamarkkinoiden tasapainon korjaamisessa tuottajien vähäiseen keinovalikoimaan kuuluu markkinayhteistyö tuottajaorganisaatioiden ja kestävyyssopimusten muodossa. Epävarmuus säännösten tulkinnasta yhdistettynä korkeaan sanktiouhkaan ei saa johtaa näiden yhteistyömuotojen käytön vähäisyyteen. Markkinayhteistyöhön liittyvää sääntelyä on kevennettävä esimerkiksi yhteistyömuotojen hyväksymismenettelyiden ja raportointivaatimusten osalta. Toisaalta on myös varmistettava, että näitä säännöksiä noudatetaan yhdenmukaisesti Euroopassa, ja ettei Suomi anna kilpailukykyetua muille kansallisesti tiukemmilla tulkinnoilla, joiden hyötyjä ei pystytä käytännössä osoittamaan. 

Osaamispolitiikka 

Suomalaiselle biotaloudelle on tärkeää, että EU:n lainsäädäntökehys mahdollistaa innovaatioiden luomisen ja nopeamman markkinoille saattamisen. Innovatiivisten, biopohjaisten tuotteiden markkinoille pääsy on edelleen haastavaa. Niillä on korkeammat tuotantokustannukset verrattuna vakiintuneisiin, markkinoilla jo oleviin fossiilipohjaisiin vastineisiin, mikä yhdessä sääntelyesteiden kanssa luo kysyntäriskejä. Tämä epävarmuus voi heikentää yksityisiä investointeja ja synnyttää noidankehän, joka estää biopohjaisten tuotteiden skaalaamista ja markkinoillepääsyä. Kierteen katkaisemiseksi EU:n on aktiivisesti edistettävä innovatiivisten, biopohjaisten ja uusiutuvien ratkaisujen markkinoille pääsyä esimerkiksi ekosuunnitteluasetuksen (ESPR) ja EU:n julkisten hankintojen kehyksen uudelleen tarkastelun kautta tunnustamalla ja priorisoimalla biopohjaisia ja uusiutuvia materiaaleja ja tuotteita. Uudet tuotteet ja ratkaisut tuovat lisäarvoa esim. elintarvikesektorille, myös pakkauksiin liittyen, ja auttavat vahvistamaan myös omavaraisuutta ja huoltovarmuutta.  

Euroopan unionin uuden tutkimus- ja innovaatio-ohjelman, FP10:n (Horizon Europe 2028–2034), valmistelu etenee vaiheittain. Komissio julkaisi heinäkuussa 2025 ehdotuksen, joka painottaa vihreää siirtymää, digitalisaatiota ja Euroopan kilpailukykyä. Vaikka ohjelman strategiset linjaukset tukevat kestävää ruoantuotantoa ja biotaloutta, on tärkeää varmistaa, että alkutuottajien käytännön näkökulma nousee nykyistä vahvemmin esiin ohjelman toteutuksessa. Tällä hetkellä tutkimusrahoitus ohjautuu pääasiassa korkeakouluille, tutkimuslaitoksille ja suurille yrityksille, ja viljelijöiden sekä maatalousosuuskuntien mahdollisuudet osallistua hankkeisiin jäävät vähäisiksi. Tuottajien mukanaolo on kuitenkin ratkaisevaa, sillä he kohtaavat ensimmäisinä ilmastonmuutoksen, biodiversiteettikadon ja markkinapaineiden vaikutukset, ja heidän kokemuksensa varmistaa, että tutkimus todella vastaa käytännön haasteisiin ja tukee sekä Euroopan ruokaturvaa että vihreän siirtymän tavoitteita. 

Digitalisaatio- ja teknologiapolitiikka 

EU:n datastrategian on toimittava saumattomasti yhteen muiden keskeisten EU-politiikkojen, kuten yhteisen maatalouspolitiikan (CAP), kanssa. Datastrategia ja datansääntelyn yksinkertaistaminen liittyvät tiiviisti EU:n monivuotiseen rahoituskehykseen (MFF) sekä maataloustuottajien asemaan. On varmistettava, että EU:n sääntely ja rahoituspäätökset eivät kokonaisvaikutuksiltaan heikennä tuottajien mahdollisuuksia toimia kilpailukykyisesti markkinoilla tai lisää tuottajien hallinnollista taakkaa. 

On tärkeää mahdollistaa monipuoliset rahoitusmahdollisuudet erilaisille maa- ja metsätalouden data-avaruus- ja dataekosysteemikokeiluille. Elintarvikeketjun näkökulmasta on olennaista, että siirtymä datatalouteen perustuu reiluihin ja yhdessä sovittuihin pelisääntöihin, ja että tuottajat voivat luottaa siihen, ettei heidän markkina-asemaansa heikennetä. Datan jakaminen datan omistajan suostumukseen perustuen on keskeistä luottamuksen rakentamisessa. 

Toimiva datainfrastruktuuri on myös keskeinen osa siirtymää datavetoisiin viljely- ja metsänhoitokäytäntöihin. Datainfrastruktuuri on tärkeässä roolissa syrjäseutujen elinvoiman ylläpitämisessä, viljelyvarmuuden lisäämisessä ja erityisesti EU:n itärajan rajaturvallisuuden vahvistamisessa. Tarkkaa sijainti- ja geodataa on jo nyt hyvin saatavilla Euroopassa. Tällaisen avoimen datan varjopuolena on kuitenkin viljelijöiden ja metsänomistajien markkina-aseman heikkeneminen, kun tarkkaa ja reaaliaikaista dataa on runsaasti muiden markkinatoimijoiden saatavilla. Avoimen datan direktiivin nojalla avoimien korkean arvon datasettien julkisuutta tulee tarkastella uudestaan ja alkutuotannossa toimivien yrittäjien liikesalaisuuksien suojelemiseksi sääntelyssä on oltava parempia suojamekanismeja. 

Kansainvälistyminen ja vientipolitiikka, kauppapolitiikka 

Euroopan komission nykyinen kauppapolitiikka ei ole tarpeeksi vahvaa, jotta se voisi tukea komission puheenjohtajan von der Leyenin suunnittelemaa strategista yhteistyötä tai komissaari Hansenin maataloussuunnitelmaa. Komissio ei ole onnistunut varmistamaan, että EU:n tiukkoja tuotantosääntöjä noudatettaisiin myös silloin, kun tuotteita tuodaan EU:n ulkopuolelta. Hyvä esimerkki komission liiallisista vaatimuksista on metsäkatoa koskeva asetus. Sen vaatimukset ovat niin tiukkoja, että ne eivät toimi markkinoilla ja aiheuttavat EU:n omille tuottajille liikaa byrokratiaa ja kustannuksia.  

Elintarvikemarkkinat ovat lähtökohtaisesti kansainvälisiä. Hinnoittelu, tavaravirrat ja tuotantopanosten saatavuus määräytyvät pitkälti globaaleilla markkinoilla ja vientipolitiikan toimivuus onkin edellytys sille, että elintarvikeyrityksillä on kyky tehdä lisäarvokauppaa ja tilittää laadukkaasta suomalaisesta raaka-aineesta parempaa hintaa. 

Pankkisääntely 

Viime aikoina maatilat ja maaseudun yritykset ovat kohdanneet kasvavia vaikeuksia saada pankkirahoitusta investointihankkeilleen. Aiemmin hyviksi ja elinkelpoisiksi arvioidut hankkeet kariutuvat nykyisin rahoituksen puutteeseen. Erityisen haastava tilanne on Itä-Suomessa, jossa kiinteistöjen vakuusarvot ovat alhaisemmat.   

Pankkien mukaan kiristyneen luototuslinjan taustalla on nykyinen EU:n rahoitusalan sääntely. Basel III -vakavaraisuussääntely velvoittaa pankeilta korkeampaa pääomaa riskipitoisiksi luokitelluista lainoista. Tämä johtaa siihen, että maatilojen lainat luokitellaan usein kohtuuttoman raskaasti. Myös EU:n kestävyysraportointidirektiivi (CSRD) lisää rahoittajien ja yritysten raportointivelvoitteita. Taloudellisten seikkojen lisäksi on raportoitava laajasti ympäristöön, yhteiskuntaan ja hallintoon liittyvistä asioista.  

Käytännössä tämä on merkinnyt maatiloille aiempaa lyhyempiä takaisinmaksuaikoja sekä heikentyneitä luotonantoehtoja. On kuitenkin huomattava, että todelliset luottotappiot maatalouden lainoissa ovat vähäisiä. Maksuvaikeudet johtuvat useimmiten esimerkiksi maatalouspolitiikan tukimaksatusten viivästymisistä.  

Maatalouden ja maaseudun yritysten rahoitusongelmat vaarantavat Suomen huoltovarmuutta, ruokaturvaa, alueellista elinvoimaa ja talouskasvua. Suomen hallituksen ja EU:n on tunnistettava maatalouden huoltovarmuusmerkitys rahoitusmarkkinoilla ja varmistettava, että pankkien vakavaraisuuslaskenta heijastaa tätä. Maatilalainoille tulee määrittää huoltovarmuusperusteinen riskipainon enimmäistaso sekä mahdollistaa alennettu riskipaino erityisesti valtion tai EU:n takaamille lainoille. Näin turvataan kohtuullisin ehdoin tapahtuva luotonanto ja ehkäistään rahoituksen prosyklisyyttä myös kriisitilanteissa. 

Euroopan investointipankin (EIP) takausinstrumentteja on mukautettava Suomen erityisolosuhteisiin. Itäisessä Suomessa tarvitaan erityisiä rahoitusjärjestelyjä, jotka turvaavat maatilojen ja yritysten investointien jatkuvuuden. Maatilojen vastuullisuusvaatimusten tulee perustua EU:n yhteisen maatalouspolitiikan sääntöihin, jotka jo kattavat ympäristö- ja ilmastotoimet. Erillistä lisäsääntelyä tai päällekkäistä byrokratiaa ei tule asettaa. Suunnitelmat taksonomiasäädösten ulottamisesta maatalouteen on haudattava, sillä ne vaikeuttaisivat entisestään maatilojen investointimahdollisuuksia. 

Itäinen Suomi 

Muuttuneen geopoliittisen tilanteen vuoksi on Itäisen Suomen elinvoimasta kannettava erityistä huolta. EU:n itäisten ulkoraja-alueiden elinvoima on strateginen turvallisuuskysymys niin Suomelle kuin koko EU:lle.  

EU:ssa on parhaillaan käynnissä asiaan liittyviä prosesseja. Komissio on antamassa vuoden loppuun mennessä tiedonannon EU:n itäisistä ulkoraja-alueista (Pact for Eastern Boarder Regions). Komissio julkaisee myös vuoden loppuun mennessä rahoittamansa TSI-hankkeen loppuraportin, jossa esitetään Itäisen Suomen maakunnille toimenpide-ehdotuksia ”siirtymästrategioiksi”.  Venäjään ja Valko-Venäjään rajoittuvien alueiden erityinen tilanne tunnistettiin myös komission 16.7. antamassa MFF-esityksessä. On tärkeää, että MFF-esityksessä Suomelle kohdistamia varoja (1,6, mrd. €) rajaturvallisuuden vahvistamiseksi voidaan kohdentaa myös näiden alueiden elinvoiman vahvistamiseen.  

Ilmasto ja energia 

Emme voi rakentaa EU:n ilmastotavoitteita oletuksille, jotka eivät enää vastaa todellisuutta metsien ja maankäytön osalta. Metsien hiilensidonnan ei ennusteta paranevan lähivuosikymmeninä – päinvastoin, ilmastonmuutoksen vaikutukset näyttävät heikentävän nielujen kehitysedellytyksiä entisestään. Maankäyttösektorin nielutavoitteet tulee muuttaa realistisiksi, koska nyt niihin on mahdoton päästä. MTK muistuttaa, että maankäyttösektori voi edelleen olla osa ratkaisua. Sen mahdollisuudet kompensoida muiden sektorien päästöjä ovat kuitenkin rajalliset. Näin ollen pääpaino on asetettava päästövähennyksiin energia-, teollisuus- ja liikennesektoreilla sekä teknologisten nielujen kehityksen nopeuttamiseen. 

Uusiutuvan energian direktiivissä pitäisi turvata pienten toiminnanharjoittajien toimintaedellytykset toteamalla kestäväksi teholtaan kaikki alle 5 MW:n laitokset ja vapauttamalla ne kestävyysraportointivaatimuksista samoin kuin kevennetään yritysvastuuraportointia.  

Komissiolla on toteutusvaiheessa REDIII:n edellyttämä unionin tietokanta, johon talouden toimijoiden pitää raportoida biopolttoaineisiin käytetyt raaka-aineet. Direktiivi jättää talouden toimijan määritelmän avoimeksi. MTK katsoo, että toiminnanharjoittajaksi on yksiselitteisesti määriteltävä biopolttoainetta tuottava laitos.  Ilmoitusvelvollisuus koskisi näin ollen nestemäisten biopolttoaineiden valmistajia ja kaasumaisten biopolttoaineiden valmistajia. Jos laajennus toteutettaisiin ulottaen ilmoitusvelvollisuus raaka-aineen tuottajiin, romuttaisi se näiden energiatuotteiden tuotannossa direktiivin salliman ainetase-tarkastelun ja tuottaisi valtavan byrokratian raaka-aineiden tuottajille, jotka eivät tosiasiallisesti voi tietää, mitä myytävästä raaka-aineesta lopulta valmistetaan. Ilmoitusvelvollisuudesta tulisi vapauttaa kokonaan teholtaan alle 5 MW:n laitokset, koska ne käyttävät vain paikallisia raaka-aineita. Sellaisia kestävyyteen liittyviä haasteita ei ole, joita unionin tietokannan ilmoitusvelvoitteella pyritään ennaltaehkäisemään. 

Ympäristö 

MTK pitää tarpeellisena, että ennallistamisasetus, luonto- ja lintudirektiivit, maaperädirektiivi sekä metsäkatoasetus ovat mukana sääntelyn keventämisessä. Ympäristöasioita koskeva omnibus-paketti julkaistaan jo lokakuussa, joten ennakkovaikuttamisella näiden osalta on kiire.  

Ennallistamisasetuksen osalta yksinkertaistaminen on hallinnollisen taakan keventämiseksi perusteltua toteuttaa muun ohella raportoinnin aikavälejä pidentämällä sekä seurattavien indikaattorien määrää vähentämällä. Ennallistamisasetusta tulisi tarkastella myös vaatimusten keventämisen sekä kansallisen jouston lisäämisen näkökulmasta muun ohella huoltovarmuuden, kilpailukyvyn ja erilaisten yhteiskunnallisten tarpeiden yhteensovittamisen turvaamiseksi. 

Luonto- ja lintudirektiiveihin liittyy valtavasti byrokratiaa, jota olisi mahdollista purkaa siirtämällä nykyisin tiukkaa suojelua vaativat karhu ja ilves sekä valkoposkihanhi kevyempää suojelua edellyttäviin e-liitteisiin. Kevyemmän suojelun myötä lajien vastuullinen kannanhoito, joka on välttämätöntä eri intressien yhteensovittamiseksi, sekä vahinkojen tehokas torjunta voisivat helpottua lajien suotuisaa suojelutasoa vaarantamatta. Yksinkertaisuutta ja pienempää hallinnollista taakkaa voitaisiin edistää myös pidentämällä raportointivälejä.   

Metsiin liittyvää sääntelyä on jo esitetty viime vuosina paljon, ja moni niistä on vasta toimeenpanovaiheessa. MTK korostaakin, ettei uutta lainsäädäntöä tule valmistella tässä vaiheessa ennen kuin tiedossa on, kuinka lainsäädäntö vaikuttaa metsän- ja maanomistajiin. Tämä koskee erityisesti metsästrategian sisältämää aloitetta kestävän metsätalouden kriteeristöön ja indikaattoreihin liittyen sekä metsien monitorointiasetusta ja luonnonläheisen metsätalouden sertifiointijärjestelmää. 

Metsäkatoasetuksessa (EUDR:ssa) matalan riskin maita koskevia raportointivelvoitteita on vähennettävä, jotta pienille toimijoille ei kohdennu mittavia raportointivaatimuksia. Laaja due diligence -raportointi tulisi korvata dokumentointivaatimuksilla alueilla, joilla ei ole merkittävää metsäkadon riskiä. Erityisen haastava tilanne on aikataulussa, kun iso osa pk-yrityksistä on vasta alkamassa omaa raportointityötään ja kaiken pitäisi olla valmista 1.1.2026. 

Metsien monitorointiasetuksen (FML:n) tarpeellisuutta on arvioitava uudelleen, koska seurantaa tehdään jo nyt kattavasti kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Lisäksi EU-komission olisi huomioitava, ettei metsien monitorointiasetus ole tuomassa metsänomistajille lisäarvoa. Seurattavaa indikaattorimäärää tulee merkittävästi vähentää ja valittujen raportointi tehdä korkeintaan NUTS 2 -tasolla. Pitkän aikavälin metsänhoitosuunnitelmien kehittämistä ei tarvita EU-tasolla, sillä metsänhoito ja sen suunnittelu kuuluu tehdä jäsenmaissa. 

EU:n metsästrategia tulisi päivittää vastaamaan nykypäivää. Metsät tulee nähdä resurssina, joilla lisätään EU:n huoltovarmuutta ja kilpailukykyä biotaloutta unohtamatta. Metsästrategiaan liittyy aloite metsäsertifioinnin kehittämisestä. Metsäsertifiointi on markkinatyökalu, eikä markkinaehtoisten järjestelmien muokkaaminen kuulu komission tehtäviin. Metsätalouden vaihdellessa jäsenmaittain ei komission tule rajoittaa metsätaloutta koskemaan ns. luonnonläheistä metsätaloutta (closer-to-nature forestry). Se on yksi metsänhoitotapa, ja perustuu vapaaehtoisiin ohjeistuksiin, joita ei tule tuoda osaksi EU-lainsäädäntöä.  

Maaperädirektiivissä (SMD:ssa) terveen maaperän indikaattoreiden ei tule olla liian yksityiskohtaisia, ja maaperän kestävän hoidon periaatteet ovat tarpeettomia säädöstasolla. Kerättäväksi ehdotettu datan määrä on kohtuuton, mistä aiheutuu merkittäviä kustannuksia. Raportoinnin aikavälejä voidaan pidentää. 

Nitraattidirektiivin osalta EU:lle tehtävien maakohtaisten raportointien aikaväli voidaan pidentää kuudeksi vuodeksi, mikä vastaa vesienhoidon raportointia. Direktiivin kehittäminen on tarpeen siten, että ravinteiden kierrätys on nykyistä helpompaa.   

IED 2.0:ssa (teollisuuspäästödirektiivissä) on eläintilojen osalta pyritty yksinkertaistukseen erityisesti lupakysymyksiin liittyen. Parhaillaan valmistelussa ovat toimintasääntöjä koskevat yhdenmukaiset edellytykset (UCOL), joista komissio antaa myöhemmin täytäntöönpanosäädöksen. On tärkeää varmistaa, että toimintasäännöt eivät vesitä yksinkertaistamistavoitetta. Maatilojen raportointivaatimukset on pidettävä mahdollisimman vähäisinä ja yksinkertaisina. Raportoinnin on mahdollistettava laskentatyökalujen käyttö todellisten mittausten sijaan. Hallinnon EU:lle tekemän raportoinnin aikaväli tulee pitää mahdollisimman pitkänä, jolloin myös tiloilta ei tarvita vuosittaista raportointia.

• Katso koko Bryssel-agenda

Leena Kristeri

elinvoimajohtaja

+358 40 507 4088

aiheet: bryssel-agenda, omnibus, eu-politiikka