Takaisin Kallis sähkö iskee yhä useammalle maatilalle, tuotanto vähenemässä, ensi satokauden lannoitehankinnat jääneet monelta tilalta tekemättä

Tiedote

Kallis sähkö iskee yhä useammalle maatilalle, tuotanto vähenemässä, ensi satokauden lannoitehankinnat jääneet monelta tilalta tekemättä

01.11.2022

Muun nopean kustannusnousun lisäksi yhä useampi maatila on joutunut tai joutumassa uusien, kalliiden sähkösopimusten piiriin. MTK:n yli 1500 jäsentilalle tekemän kyselyn mukaan joka kolmas maatila törmää sähkönhinnan moninkertaistumiseen vuoden loppuun mennessä. Tilojen maksuvalmius on heikko ja heikkenee edelleen. Tuotannosta luovutaan sekä kasvinviljely- että kotieläintiloilla. Viidennes tiloista ei aio hankkia lannoitteita ensi kasvukaudelle lainkaan. MTK kiirehtii hallituksen valmistelussa olevaa kustannustukea maatiloille.

MTK:n tekemän jäsenkyselyn mukaan maatilojen taloustilanne on vuoden 2022 aikana heikentynyt merkittävästi. Lokakuun lopussa toteutetussa kyselyssä 54 % arvioi, että maksuvalmius on heikentynyt entisestään viimeisen vuoden aikana ja 36 %:lla tilanne on säilynyt ennallaan. Vuoden alussa vastaavassa kyselyssä 64 % vastaajista kertoi, että maksuvalmius oli jo heikentynyt tai heikentynyt voimakkaasti. Seuraavan kuuden kuukauden osalta 55 % arvioi tilanteen heikentyvän tai heikentyvän huomattavasti entisestään.

Vaikeasta tilanteesta huolimatta 73 % tiloista ilmoitti tähän saakka selvinneensä laskujen maksuista pääosin ajallaan. Silti 13 % vastaajista on joutunut vähintään kerran lykkäämään lainanlyhennyksiä ja yli neljännes järjestelmään muita maksuja uudelleen. Osalla laskut jäävät maksamatta kokonaan.

Suurimpia huolenaiheita ovat lannoitteiden ja energian hinnannousu. Lokakuun lopussa vain 30 % vastaajista on pystynyt hankkimaan seuraavana kasvukautena tarvittavan lannoitemäärän kokonaan. Tätä voidaan pitää poikkeuksellisen alhaisena lukuna. Viidennes vastaajista ilmoittaa, että lannoitteet jätetään kokonaan hankkimatta ja 16 %, että lannoitteita ostetaan normaalia vähemmän.

Tiloista 26 %:lla on toistaiseksi voimassa oleva sähkösopimus ja 7 % ostaa pörssisähköä. Lisäksi 20 %:lla vanha määräaikainen sähkösopimus päättyy viimeistään ensi vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Tiloista, joilla on toistaiseksi voimassa oleva sopimus, valtaosa ilmoittaa hinnan olevan 30-50 senttiä/kWh alkavalla talvikaudella. Tämä kertoo sähkön hinnan jopa kymmenkertaistuneen aiemmasta.

”Jokainen ymmärtää, että kustannuskriisiin on tässä maailmantilanteessa pakko puuttua jo yksin suomalaisen ruokaturvan takia. Keinot ovat nyt varautumisen ministerityöryhmän valmistelussa. Jo esitettyjen kiinteistö- ja energiaverotukien lisäksi tarvitsemme kiireesti muun muassa sähköön ja lannoitteisiin kohdennettuja kustannustukia. Myös tilojen rahoitus on poikkeusoloissa turvattava”, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila listaa.

Kyselyn perusteella heikko taloustilanne ja epävarmat näkymät tulevat ensi vuonna vähentämään kylvöaloja ja tuotantomääriä. Yli 20 % ilmoittaa kylvöalan jäävän 10-25 % normaalia pienemmäksi. Kotieläintuotannossa 18 % tiloista ilmoittaa vähentävänsä tai lopettavansa tuotannon seuraavan vuoden aikana ja 21 % myöhemmin, mikäli tilanne ei parane. Vastaajista 15 % ilmoitti jo vähentäneensä tai lopettaneensa kotieläintuotannon kokonaan.

Lisätietoja:

Juha Marttila, MTK:n puheenjohtaja, 050 341 3167

Johan Åberg, MTK:n maatalousjohtaja, 040 523 3864

Jyrki Wallin, MTK:n toiminnanjohtaja, 050 522 5207