Sisältöjulkaisija

null MTK:n suursatsaus siivitti Saksaan suuntautuvan ruokaviennin vahvaan kasvuun

Uutinen

MTK:n suursatsaus siivitti Saksaan suuntautuvan ruokaviennin vahvaan kasvuun

10.9.2019

Suomi oli MTK:n johdolla kumppanimaa maailman suurimmilla ruokamessuilla, Berliinin Grüne Wochella tammikuussa 2019. Kyseessä oli kaikkien aikojen suurin suomalaisten elintarvikkeiden kansainvälinen näyttäytyminen. Messujen ja erilaisten oheistapahtumien aikaansaama näkyvyys on lisännyt kiinnostusta suomalaisia tuotteita kohtaan.

Business Finlandin mukaan ruokavienti Suomesta Saksaan kasvoi tämän vuoden tammi-toukokuussa 49 % viime vuodesta. Tuoteryhmistä kaura, leipomotuotteet, kala- ja alkoholituotteet ovat kasvussa.

- Kaikki asiat, mitä Saksassa on viime vuosina systemaattisesti tehty, vaikuttavat viennin positiiviseen kehitykseen. Varsinkin yritysten omilla brändeillä myytävien tuotteiden viennin avaaminen ja kehittäminen vaatii pitkäjänteistä työtä, kertoo Business Finlandin Food from Finland -ruokavientiohjelman Saksan markkinasta vastaava Lili Lehtovuori.​​​​​​​

Suomi ja suomalaiset tuotteet ovat päässeet esille Saksassa ​​​​​​​Grüne Woche -partnermaaesiintymisen sekä Business Finlandin / Food from Finlandin messu- ja sisäänostajatapahtumien ja CITTI:n, Lieferellon, Globuksen, Edeka Nordin, Alsterhausin ja KaDeWe:n kanssa järjestettyjen kauppakampanjoiden ansiosta. Lehtovuori korostaa, että on tärkeää tehdä säännöllisiä promootioita ja tapahtumia Saksassa ja esiintyä niissä saman Finnland – Aus der Wildnis -ilmeen alla kuin Grüne Wochella, kampanjoissa. Viimeksi suomalainen ruoka oli esillä Saksan liittopresidentin kansanjuhlissa elokuun lopussa.

​​​​​​​Business Finland kertoi aiemmin, että kymmeniä suomalaisyrityksiä on päässyt jakelukanaviin Saksassa viime kevään aikana.

​​​​​​​Messutapahtuma toi paljon näkyvyyttä suomalaisyrityksille sekä Suomelle ruoka- ja matkailumaana.

​​Pääkumppanuus messuilla sekä useat medialle suunnatut tapahtumat toivat yli 3 000 juttua saksalaismedioissa, ja lisäsivät saksalaiskuluttajien kiinnostusta Suomeen ruokamaana ja matkailukohteena. Messuilme ja slogan olivat saksalaisten mieleen.

– Suomen osastolla tehtyyn kyselyyn vastanneista 81 prosenttia piti Suomen osastoa erittäin hyvänä tai hyvänä. 70 prosenttia kyselyyn vastanneista sanoi osaston ja näkyvyyden herättäneen mielenkiintoa suomalaisia ruoka- ja juomatuotteita kohtaan. Heistä vain 9 prosentilla oli aiempaa kokemusta suomalaisista elintarvikkeista, kertoo Suomen kumppanuusmaahankkeesta vastannut viestintäjohtaja Klaus Hartikainen MTK:sta.

​​​​​​​Suomi on mukana myös ensi vuoden Grüne Woche -messuilla, jotka pidetään 17.-26.1.2020. MTK on vahvasti mukana järjestelyissä, joista päävastuussa on Business Finlandin Food from Finland -ruokavientiohjelma. Ensi vuoden messuista voi tiedustella Suomen osaston projektipäällikkö Maarit Kaasiselta, maarit(a)kaasinen.fi.



Klaus Hartikainen

viestintäjohtaja

+35820 413 2316

+35840 169 2060

Liittyvät sisällöt

Suositellut artikkelit

1

27.02.2019

RuoKasvu-hanke

27.02.2019

2

05.02.2019

Ruokamarkkinat

05.02.2019