Otso Heikola, 38, tottui jo pienenä sikatilan arkeen. Tätä nykyä hänellä on Kokemäellä 60-paikkainen yhdistelmäsikala maatalousyhtymässä veljensä ja vanhempiensa kanssa. Sikalassa on emakoita, porsaita ja lihasikoja. Otson tie sikatilalliseksi kulki luonnonvara-alan opintojen kautta.

”Lähdin opiskelemaan luonnonvara-alaa, koska se on niin konkreettista. Käsillä tekeminen näkyi kotitilan töissä ja omalla tekemisellä pystyi vaikuttamaan työn lopputulokseen”, Otso sanoo.
Maatalouskoulun jälkeen hän havahtui kasvituotannon haasteisiin.

”Satovuosien vaihtelut voivat olla merkittäviä. Kotieläintuotanto puolestaan on hyvin tasaista ja tukee hyvin kasvituotantoa. Leipäviljaksi kelpaamattomat viljaerät jalostuvat sikalassa grilliherkuiksi. Ajattelen, että kotieläintalous tukee peltoviljelyä ja ne kulkevat käsi kädessä.”

Riittävästi vettä, valoa, tilaa ja ruokaa

Maanviljelijän päivät ovat pitkiä ja työ raskasta, mutta myös palkitsevaa. Otso näkee, että maanviljelijän tehtävä on tuottaa laadukasta kotimaista ruokaa kuluttajille.

”Joka päivä käyn kaksi kertaa katsomassa ja hoitamassa eläimiä – aamulla ja iltapäivällä. Tähän kun on tottunut ja orientoitunut, työn raskautta ei aina ehdi huomatakaan. Eläinten hoito rytmittää päivää ja tuo tekemiseen tehokkuutta ja raamia. Sitä tietää, mihin aikaan on oltava hommat tietyssä vaiheessa, että pääsee ajallaan sikoja hoitamaan. Se rytmi myös motivoi nousemaan aamulla ja lähtemään liikkeelle”, Otso kuvailee maatilan arkea.

Eläinten päivittäiseen hoitoon kuuluu niiden olemuksen tarkkailu: ovatko ne valppaita, terveen ja hyvinvoivan näköisiä. Voidakseen hyvin siat tarvitsevat riittävästi vettä, valoa, tilaa ja tarpeeksi oikeanlaista ruokaa. Jos Otso huomaa jonkun sian voivan huonosti, hän selvittää, mikä on vialla ja arvioi, vaatiiko tilanne lääkintää. Tilalla on hoitavan eläinlääkärin kanssa terveydenhuoltosopimus, jonka ansiosta pienet vaivat saadaan lääkittyä ilman, että eläinlääkärin tarvitsee tulla paikalle.

”Joskus sian huono vointi voi johtua toisten eläinten kiusaamisesta, jolloin eläin pitää ottaa erilleen. Kiimainen emakko pihatossa voi olla toisia kohtaan todella aggressiivinen, jolloin se on pakko ottaa omaan tilaansa muiden sikojen suojelemiseksi. Tarkkana pitää olla”, Otso kertoo.

Maatilan arkeen mahtuu myös onnen hetkiä.

”Paras fiilis tulee, kun pitkän sadonkorjuupäivän päätteeksi iltatarkastuksella sikalassa näkee mallikkaasti porsineen emakon ison pahnueen kera.” 

Suomalaiset siat saavat pitää saparonsa

Saparo viestii paljon sian hyvinvoinnista. 

”Sialla on kaikki hyvin silloin, kun häntä on saparollansa. Siitä näkee, että sika on tyytyväinen”, Otso kertoo.

Jos siat eivät voi hyvin, ne saattavat syödä lajitovereidensa saparoita. Keskustelut eteläeurooppalaisten kollegojen kanssa ovat saaneet Otson ymmärtämään, miten hyvällä tolalla eläinten olot ovat Suomessa.

”Maaseutunuorten EU-yhteistyökuvioissa jutellaan paljon eroavaisuuksista eri maiden välillä. Kerran italialainen kollega ihmeteli suomalaisten sikojen ehjiä häntiä. Hän kummasteli, eivätkö siat syö heti toistensa häntiä pois”, Otso kertoo.

Hänen mukaansa Suomessa on osaamista ja halua pitää sikojen olosuhteet hyvinä, mutta suomalaisilta uupuu ymmärrystä siitä, miten hyvät olot kotimaisilla tuotantoeläimillä on.

”1990-luvulta tultiin 2000-luvulle tuotantoa tehostaen, mutta viime vuosina on panostettu eniten juuri eläinten hyvinvoinnin parantamiseen ja olosuhteiden kehittämiseen”, hän painottaa. 

Maatilan arkea eläinten kanssa

Sikatilan eläinasukkaisiin kuuluu myös vahtia pitävä koira sekä ajoittain kesäkanoja, joiden avulla perheen kolme lasta oppivat eläinten hoitoon.

Myös siat kuuluvat laumaan omanlaisinaan persoonina. Ne ovat Otson mukaan älykkäitä eläimiä, jotka oppivat monenlaisia juttuja. Hänen mieleensä on jäänyt sosiaalinen sika, joka omaksui itselleen nimen.

”Meillä joutilaat emakot ovat pihatossa ja siellä on ruokinta-asema. Yhdessä asemassa on nyt 35 emakkoa, jotka syövät samassa kioskissa. Aina kun tulee uusia eläimiä, niitä pitää opettaa asemalle syömään. Kerran Hannu-isä ajoi yhtä uutta possua asemalle syömään ja huuteli aina, että ’Posuposu, nouses nyt’. Pian se possu oppi nimeksensä Posu ja tuli aina ovelle vastaan. Siitä mentiin sitten yhtä matkaa ruokinta-asemalle syömään.”

Mari Lukkariniemi

asiantuntija, liha

lihavaliokunnan, sika-, siipikarjanliha- ja kananmunaverkoston sihteeri, maataloustuotemarkkinoiden edunvalvonta

+358 40 171 9070

Kaija Stormbom

viestinnän asiantuntija

maatalous, elinkeinopolitiikka, maaseutuyrittäjyys, elintarvikkeet ja suomalainen ruoka

+358 20 413 2385

+358 40 848 9559

aiheet: eläinten hyvinvointi, maito, maatalous, maidontuotanto, naudanlihantuotanto, sianlihantuotanto, kotieläintalous, kotieläintuotanto, broilerintuotanto, eläinten hyvinvointilaki, eläintenhyvinvointi, hyvinvointilaki, tuotantoeläinten hyvinvointi, lampaanlihantuotanto