Vesilaki

Artikkeli – Maaseudun edunvalvonta

Vesilaki

03.07.2023

Vesilaki (587/2011) on vesiin kohdistuvia oikeuksia ja vesien käyttöä määrittelevä laki. Vaikka vesiasioista säädetään myös useissa muissa laeissa, nimenomaan vesilain voi sanoa olevan vesiä koskevan oikeudellisen sääntelyn ydin. Vesilain tavoitteena on varmistaa vesien käytön kestävyys, ehkäistä ja vähentää vesiin kohdistuvia haittoja sekä parantaa vesien tilaa. Vesilaki koostuu sekä yleisistä että hankekohtaisista säännöksistä. Omissa luvuissaan on säädetty mm. veden ottamisesta, ojituksesta, vesivoiman hyödyntämisestä ja puutavaran uittamisesta.

Yleiset periaatteet

Vesilaissa on useita toimintaa ohjaavia yleisiä periaatteita. Yksi keskeisimmistä on velvoite haittojen ennaltaehkäisyyn ja minimointiin. Velvoite koskee kaikkia vesitaloushankkeita, eli haitattomuuteen liittyvä periaate on huomioitava riippumatta siitä, vaatiiko vesitaloushanke lupaa vai ei. Velvoitteen täyttäminen edellyttää vesitaloushankkeen toteuttamista ja vesien käyttöä sellaisella tavalla, että siitä ei aiheudu vältettävissä olevaa yleisen tai yksityisen edun loukkausta, jos hankkeen tai käytön tarkoitus voidaan saavuttaa ilman kustannusten kohtuutonta lisääntymistä kokonaiskustannuksiin ja aiheutettavaan vahingolliseen seuraukseen verrattuna.

Mikäli ennaltaehkäisystä ja minimoinnista huolimatta vesitaloushankkeesta aiheutuu edunmenetyksiä, vesilain lähtökohtana on, että ne korvataan täysimääräisesti. Vesilain korvausjärjestelmä mahdollistaa korvausten määräämisen esimerkiksi käyttöoikeuksien perustamisesta, virkistyskäyttömahdollisuuksien heikentymisestä ja vettymisvahingoista. Korvauksista voidaan joko sopia tai niitä koskevat asiat voidaan saattaa viranomaisen ratkaistavaksi.

Vesilain mukaiset luvat ja ilmoitukset

Vesilaissa (VL) on säädetty vesitaloushankkeiden yleisestä luvanvaraisuudesta. Hankkeella on oltava lupaviranomaisen eli aluehallintoviraston lupa, mikäli se voi muuttaa vesistön asemaa, syvyyttä, vedenkorkeutta tai virtaamaa, rantaa tai vesiympäristöä taikka pohjaveden laatua tai määrää siten, että muutoksesta seuraa joku laissa määritelty yleisen tai yksityisen edun loukkaus. Yleistä luvanvaraisuussäännöstä täydentävät useat hanketyyppikohtaiset säännökset siitä, milloin vesilain mukaista lupaa on haettava. Lisäksi osa vesitaloushankkeista on lain mukaan aina luvanvaraisia. VL:n lupaviranomaisena toimii aluehallintovirasto (AVI).

Mikäli vesitaloushankkeelta ei edellytetä lupaa eikä se päädy viranomaisten valvontaan lupamenettelyjen kautta, moni hanke tulee kuitenkin viranomaiskontrollin piiriin ilmoitusvelvollisuuden myötä. Useissa laissa määritellyissä tilanteissa valvontaviranomaiselle eli elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) on ilmoitettava hankkeesta hyvissä ajoin ennen toimenpiteiden aloittamista.

Ruoppaus

Mikäli liete, matalikko tai niihin verrattava vesistön käyttöön vaikuttava seikka aiheuttaa haittaa, haitasta kärsivä saa VL:n mukaan ilman vesialueen omistajan suostumusta suorittaa haitan poistamiseksi tarpeellisen toimenpiteen vesistön tilan ja käyttömahdollisuuksien parantamiseksi. Oikeuden käyttäminen edellyttää sitä, että toimenpide ei ole luvanvarainen eikä työn suorittamisesta aiheudu omistajalle huomattavaa haittaa tai ympäristönsuojelulaissa tarkoitettua ympäristön pilaantumista vesialueella.

Ruoppaus voi olla luvanvaraista joko vaikutustensa tai ruoppausmassan määrän perusteella. Mikäli ruoppausmassa määrä ylittää 500 m3, toimenpide edellyttää aina VL:n mukaista lupaviranomaisen eli AVIn lupaa. Toimenpiteen ominaisuuksista ja vaikutuksista riippuen pienemmänkin määrän ruoppaaminen voi johtaa lupakynnyksen ylittymiseen.

VL:ssa säädetään myös siitä, mihin ruoppausmassan voi sijoittaa. Toisen vesialueelle ruoppausmassa on mahdollista sijoittaa samoin edellytyksin kuin mitä edellä on haitan poistamisen osalta todettu. Mikäli ruoppausmassaa ollaan aikeissa sijoittaa toisen maa-alueelle, vesilaki edellyttää maanomistajan suostumusta. Jos asiasta ei saada sovittua, lupaviranomaisena toimiva aluehallintovirasto voi myöntää oikeuden ruoppausmassan sijoittamiseen toisen maalle, jos sen sijoittamisesta ei aiheudu alueen käytölle sanottavaa haittaa. Ruoppausmassan sijoittaminen toisen alueelle aluehallintoviraston myötävaikutuksella edellyttää myös sitä, että sijoittamiseen ei tarvitse hakea ympäristönsuojelulaissa tarkoitettua ympäristölupaa.

VL vaatii, että vesistön käyttöön liittyvän haitan poistamiseksi tehtävästä toimenpiteestä ja työn suorittamistavasta ilmoitetaan vesialueen omistajalle vähintään 30 vrk ennen toimenpiteen suorittamista. Toimenpiteestä on ilmoitettava etukäteen myös valtion valvontaviranomaiselle eli ELY-keskukselle. Hyviin toimintatapoihin kuuluu luonnollisesti myös naapureille ilmoittaminen. Ilmoittamisessa ei ole vähäisyyskynnystä. Myös omalla alueella tehtävistä toimista tulee ilmoittaa.

Ojitus

VL:n 5. luvussa säädetään ojituksesta sekä ojan käyttämisestä ja kunnossapidosta. Vesilaissa ojituksella tarkoitetaan maan kuivattamiseksi tai muunlaisen alueen käyttöä haittaavan veden poistamiseksi toteutettavaa ojan tekemistä, ojan, noron tai puron suurentamista tai oikaisemista sekä sellaista noron tai puron perkaamista, johon ei sovelleta vesilain keskivedenkorkeuden muuttamista koskevia säännöksiä.

VL:n käsitteet ovat osin vaikeaselkoisia ja ne eroavat monelta osin arkikielessä käytetyistä termeistä. Näin on myös ojituksen osalta, sillä esimerkiksi metsätaloudellinen kunnostusojitus ei suinkaan aina tarkoita VL:n mukaista kunnossapitoa. Ojitus myös ymmärretään vesilaissa varsin laajasti: jos ojan kokonaisuutena tarkasteltuna voidaan katsoa muuttuneen luonnontilaisen kaltaiseksi uomaksi, sen kunnossapitoa ja käyttöä pidetään ojituksena.

Vaikutukset määrittävät, tarvitseeko toimenpiteestä ilmoittaa viranomaiselle ennakkoon tai onko sille haettava VL:n tarkoittamaa lupaa. Hankkeesta vastaavan on kirjallisesti ilmoitettava muusta kuin vähäisestä ojituksesta valtion valvontaviranomaiselle eli ELY-keskukselle vähintään 60 vrk ennen ojitukseen ryhtymistä. Lupa ojitukseen sekä ojan käyttämiseen ja kunnossapitoon tarvitaan puolestaan silloin, jos hanke voi aiheuttaa ympäristönsuojelulaissa tarkoitettua pilaantumista vesialueella tai edellä mainittuja yleisen luvanvaraisuuden perustana olevia seurauksia, jollei kysymys ole yksinomaan puron yläpuolisella alueella suoritettavan ojituksen aiheuttamasta puron virtaaman muuttumisesta.

Ojitusta toteutettaessa on noudatettava VL:n yleisiin periaatteisiin kuuluvaa haittojen ennaltaehkäisyn ja minimoinnin velvoitetta. Lisäksi ojitus on toteutettava niin, ettei toiselle kuuluvalla alueella aiheudu vahingollista vettymistä tai muuta edunmenetystä. Jos vettyminen tai muu edunmenetys kuitenkin on huomattavasti pienempi kuin kustannus, joka hankkeesta vastaavalle aiheutuisi tällaisen seurauksen estämisestä, hankkeesta vastaava saa rahalla korvata edunmenetyksen. VL velvoittaa myös pitämään tehdyn ojan kunnossa.

Vesiluontotyyppien suojelu

Eräät vesiluontotyypit on säädetty VL:ssa suojeltaviksi, sillä niillä osaltaan on merkitystä luonnon monimuotoisuuden kannalta. VL:n mukaan luonnontilaisen enintään 10 ha suuruisen fladan, kluuvijärven tai lähteen taikka muualla kuin Lapin maakunnassa sijaitsevan noron tai enintään yhden hehtaarin suuruisen lammen tai järven luonnontilan vaarantaminen on kielletty. Lupaviranomaisena toimiva AVI voi yksittäistapauksessa hakemuksesta myöntää poikkeuksen kyseisestä kiellosta. Poikkeuksen myöntäminen edellyttää, että suojeltujen vesiluontotyyppien suojelutavoitteet eivät huomattavasti vaarannu.

VL:n tulkinnassa hyödynnettävä hallituksen esitys täsmentää luonnontilaisuuden määritelmää. Ratkaisevaa on kiinnittää huomiota kunkin vesiluontotyypin olennaisiin ominaispiirteisiin ja siihen, ovatko ne pysyneet muuttumattomina mahdollisista muokkauksista huolimatta. Näin ollen kohdetta voidaan pitää vesilain tarkoittamalla tavalla luonnontilaisena ja siten suojeltavana, vaikka kohde olisikin jossain vaiheessa ollut ihmistoiminnan vaikutuksen alaisena.

Vesiluontoa turvataan VL:n ohella myös muualla lainsäädännössä. Lähteiden, purojen ja pysyvän vedenjuoksu-uoman muodostavien norojen sekä enintään 0,5 ha suuruisten lampien välittömät lähiympäristöt ovat metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä, jotka on huomioitava metsänkäsittelyssä. Eri lakien säännökset täydentävät toisiaan, sillä metsälain mukainen tarkastelu ulotetaan myös esimerkiksi noron lähiympäristöön, kun taas VL rajoittuu vain itse uomaan.

Säännöstely

Vesistön säätelyllä tarkoitetaan vedenkorkeuksien ja vedenvirtaaman jatkuvaa ja vähäistä suurempaa muuttamista. Säännöstelyä tehdään esimerkiksi padoilla tai vesivoimaloilla tulvien estämiseksi tai vesiliikenteen mahdollistamiseksi. Säännöstelystä säädetään tarkemmin VL 7 luvussa ja säännöstely vaatii VL 3 luvun mukaisen vesitaloushankkeen luvan.

Säännöstelylupaa voi hakea esimerkiksi hakea viranomainen, elinkeinonharjoittaja tai yksityinen henkilö. Lupaa haetaan paikalliselta AVI:lta ja AVI:n pitää julkisesti kuuluttaa haettavasta luvasta. Laajoja säännöstelyhankkeiden luvan hakijana on yleensä valtio ja säännöstelystä käytännössä vastaa ELY-keskus. Jos toisen aloittamasta säännöstelystä koituu merkittävää hyötyä myös muille kuin hankkeen aloittajalle, niin heillä on oikeus osallistua säännöstelylupaahankkeeseen (VL 7:5). Jos säännöstelylupaa hakee useampi luvanhakija tai hankkeeseen osallistuu useampi hyödynsaaja, niin säännöstelyhanketta varten pitää perustaa säännöstely-yhteisö (VL 7:6).

Vesistön säännöstelyn toteuttaminen on perustettujen säännöstely-yhteisöjen vastuulla ja yhteisön jäsenet vastaavat säännöstelyn kustannuksista saamansa suhteellisen hyödyn mukaisesti (VL 7:9). Säännöstely-yhteisön ulkopuoliset hyödynsaajat voidaan myös vaatia vastaamaan kustannuksista heidän saamansa hyödyn mukaisesti (VL 7:10 ja VL 7:10).

Säännöstelyluvat ovat suurelta osin hyvin vanhoja ja niissä ei ole välttämättä huomioitu nykysisin tärkeinä pidettyjä seikkoja, kuten esimerkiksi luontoarvoja. Erityisesti laajoja alueita koskevia säännöstelylupia on alettu tarkastamaan vastaamaan nykypäivää sekä esimerkiksi ilmastonmuutoksen seurauksena kasvaneita sade- ja tulvamääriä. Vesistöjen säätelyssä pitää nykyään tasapainotella monien asioiden kuten maatalous, vesistön virkistysarvot sekä luonnonarvojen, kanssa ja ottaa huomioon säätelyn vaikutukset koko vesistön alueella.