Toimintopainikkeet

Aktiivinen maa- ja metsätalous ratkaisijan roolissa hiilensidonnassa

Kasvit tarvitsevat elääkseen vettä ja hiilidioksidia (CO2), jota ne sitovat ilmakehästä kasvuunsa eli biomassaan – ruokaan, rehuun ja kuituihin. Tähän yhteyttämiseen eli fotosynteesiin tarvitaan auringonvaloa sekä 16 välttämätöntä kasvinravinnetta, kasvien ruokaa. Hiili kuuluu näiden alkuaineiden joukkoon, samoin typpi ja fosfori, joita ilman ei ole kasvua eikä hiilidioksidin sidontaa. Lisäksi tarvitaan kasvun uudistajat eli hiilen kierrättäjät ja säilöjät – maa- ja metsätalouden toimijat.

Hiiltä päästetty liikaa ilmakehään fossiilisten polttoaineiden myötä

Ilmakehässä liiallinen hiilidioksidin määrä on haitaksi ja aiheuttaa ilmaston lämpenemistä. Viime vuosikymmenten aikana ihmistoiminnan aiheuttama CO2-pitoisuuden kasvu on johtunut 88 % fossiilisten käytöstä ja 12 % metsäkadosta (Le Quéré ym. 2017). Kolmasosan tästä ihmistoiminnan aiheuttamasta hiilidioksidista sitoo takaisin kasvillisuus ja kolmasosan meret.  

Kasvava maa sitoo hiiltä takaisin  

Maa on pidettävä kasvussa, jotta hiilen sidonta on suurempi kuin vapautuminen. Kasvillisuutta on uusittava, jotta se jaksaa kasvaa ja sitoa hiiltä maanpinnan päälle ja juuristoon. Hiilidioksidia vapautuu ilmakehään kasvien uloshengityksessä ja karikkeen ja kuolleiden eliöiden maatuessa Vanhoissa kasveissa kasvu tyrehtyy ja hiilidioksidia vapautuu enemmän kuin vapautuu.

Mitä enemmän kasveista saadaan biomassaa juurieritteineen maan alle, sitä suuremmaksi mikrobimassa maaperässä kasvaa. Mikrobit juuristoineen toimivat hiilen varastona, johon fossiilista hiiltä kannattaa sitoa takaisin ilmakehästä. Ratkaisevana hiilen kuljettajana toimivat kasvavat kasvit ja kasvun vaalijat.

Kasvavien metsien ja peltojen hiilensidonta kompensoi yhteiskunnan päästöjä

Maankäyttösektorit eli maa- ja metsätalous ovat ainoita sektoreita, jotka aktiivisesti ylläpitävät hiilensidontaa. Maaperän hiilikunnosta ja kasvukunnosta huolehtiminen ja kasvillisuuden uudistaminen kompensoi maankäyttösektoreiden ja muun yhteiskunnan päästöjä Keskeisenä tekijänä on nähtävä fossiilisen raaka-aineen korvaaminen uusiutuvalla biomassalla, joka kierrättää hiilensä takaisin.

Metsien lisäksi myös pellolla tapahtuu kasvukauden aikana mittava määrä hiilensidontaa, mikä kompensoi muun muassa kotieläinpäästöjä. Tutkimustulosten pohjalta voidaan todeta, että pellot voivat toimia hiilinieluna. Hiiltä siis sitoutuu kasveihin enemmän, kuin sitä vapautuu. Oleellista on pitää pelto hyvässä kasvussa ja pitkälle syksyyn nurmikierron, syysviljojen tai kerääjäkasvien avulla. Eri kasvilajeilla juuriston määrää säätelee maanpäällisen biomassan määrä. Mitä suurempi sato, sitä suurempi on juurimassa. Tyypillisesti viljoilla verso:juuri -suhde on 0,5 ja nurmikasveilla 1 (Bolinder ym. 2002, Bolinder ym. 1997, Hansson ym. 1991, Känkänen ja Eriksson 2007). )

Peltokasvien juuriston hiilestä osa on pysyvää

Monivuotisten viljelykasvien käyttö lisää hiilen sitoutumista, koska kasvien juuristo kasvaa vuosi vuodelta ja pidättää samalla paljon hiiltä. Esimerkiksi viisivuotiaan sinimailasen voimaikkain juurten kasvu oli yli metrin syvyydessä (Pietola ja Smucker 1995). Juuriston hiili siirretään syvemmissä maakerroksissa pysyvään muotoon ja jopa 10-20 % hiilestä pysyy maassa vuosikymmenien ajan (Kuzyakov ja Schneckenberger 2004, Rasse ym. 2005), kun karikkeen hiilestä vain 5 % jää pysyvästi maaperään (Henriksen ja Breland 2002, Jensen ym. 2004). Lisäämällä viljelykiertoon syväjuurisia kasveja ja kasvinvuorottelua maan hiilitase paranee. Vuonna 2016 viljelymaasta jo 88 % käytettiin kasvinvuorotusta (Luke 2018).

Karjataloudessa kiertävää hiiltä säilöön lannasta   

Myös karjanlannan käyttö epäorgaanisten lannoitteiden sijaan kohentaa pellon hiilitasetta. Lietelannan sisältämästä hiilestä 20 % jää maaperään pysyvään muotoon (Jones ym. 2006, Persson ja Kirchmann 1994, Soussana, J.-F. ym. 2004). Lanta on arvokas hiilensitoja ja ravinnelähde. Nykyisessä ilmastopolitiikassa ja sitä palvelevassa kasvihuonekaasujen laskennassa karjatalous nähdään kuitenkin päästönä, ilman rehuihin sidotun hiilen laskentaa.

Jotta kasvihuonekaasujen luonnontieteellinen kierto voitaisiin ottaa poliittisen päätöksenteon pohjaksi, laskentasääntöjä tulisi uudistaa. Hiilensidonnalle on annettava ratkaisijan rooli, jotta työ voi jatkua ja voimistua. Kyse on ruokaturvastamme.

Ilmastonmuutos haastaa ensimmäisenä hiilensitojat

Ilmastonmuutoksen haitat kohtaa ensimmäisenä viljelijä ja puuntuottaja. Siksi haluamme torjua ilmastonmuutosta pitämällä maan kasvussa, metsissä ja pelloilla. Todellista hiilensidontaa ei lasketa nykyisessä ympäristöpolitiikassa kasvualustan teoksi. Maatalouden hiili on lyhytkiertoista, mutta ei kuitenkaan niin lyhytkiertoista, etteikö hiilensidontaa kannata laskea eri vaiheissa. Tämä on oleellista nimenomaan resurssitehokkuuden näkökulmasta

Jotta olisimme luonnolle rehellisiä ja voisimme parantaa resurssitehokkuuttamme, maa-alalle tai maataloustuotteelle on laskettava hiilitase. Hiilitaseessa lasketaan kaikki kasvihuonekaasujen päästöt ja sidonta, jonka kasvualusta kasveihin juurineen on sitonut. Sen jälkeen tiedetään, toimiiko maa hiilinieluna vai pitäisikö viljelyä muuttaa siten, että pellosta tulisi hiilinielu. Tällaisen laskennan ja ohjauksen tulisi olla ilmastopolitiikan ytimessä.

Tulosta Sähköposti Facebook Twitter Google+ Lisää
Sivu päivitetty: 31.8.2018