Blogi – Kansainvälinen toiminta

Namaste

07.01.2013

Lennot Delhin kautta Kathmanduun sujuivat näin jälkikäteen ajateltuna nappiin, mutta hieman jännitys tiivistyi jatkolentoja odotellessa kun tapaamani suomalaiset projektityöntekijät pelottelivat olosuhteilla ja aikatauluni tiukkuudella. 9 päivässä piti käydä kohdealueella Tulsipurissa, Dangin laaksossa ja kartoittaa tilanne sekä laatia siitä toimintasuunnitelma projektin läpiviemiseksi.

Aasian suunnassa ei sitten lennetä tyhjillä lentokoneilla – sen huomasin siirtyessäni Delhin kentällä Jet Airwaysin koneeseen, joka odotti viimeisenkin paikan täyttymistä. Isolla suomalaisella miehellä oli hiukan ahdasta nauttia Tikka Masala omalta istuimelta käsin tuon tunnin lennon aikana. Penkkirivit olivat hieman tiiviimmin aseteltuja kuin mihin olin toistaiseksi tottunut. No, Kathmandu lähestyi vuorten takaa ja Himalajan vuoristo sekä Kathmandun kattilalaakso aukesi silmieni eteen ennen laskeutumista asutusalueen keskelle.

Taksi/auto/tms. kulkuneuvo johon astuin oli nähnyt parhaat päivänsä jo 20 vuotta sitten, mutta sinisen savun hävittyä Suzukin matkustamosta matka kohti hotellia alkoi. Ensimmäiset sata metriä ja noin sata läheltäpiti tilannetta! Itsekin joskus taksia Suomessa ajaneena olin tottunut edes jonkunlaiseen liikennekulttuuriin – Kathmandussa ei ilmeisesti montaakaan liikennesääntöä ole – isoin ja nopein menee.

20 minuutin matkan aikana näin koko kirjon nepalilaisten arkipäivästä. Ihmisiä kuin pipoja, autoja, moottoripyöriä, skoottereita, polkupyöriä jne. pujottelemassa kapeilla kujilla ja joen törmillä jotka pursusivat eloperäistä ja vähemmän eloperäistä roskaa. Joet olivat täynnä jätettä ja ihmiset tonkivat roskakasoja. Lähemmäs hotellia tullessani maisema hieman siistiytyi.

Sovin yhteyshenkilöni kanssa seuraavaksi aamuksi tapaamisen – hän lähtisi esittelemään omaa organisaatiotaan ja tutustuttamaan minut myös projektiin osallistuviin muihin henkilöihin. Erittäin mielenkiintoinen oli ensimmäinen kokous, jossa minut kiedottiin silkkihuivein ja kukitettiin tervetulleeksi. Kokouksen jälkeen pienen pieneen katuruokalaan lounaalle – olin jo varma, että tämän aterian jälkeen vatsani toimisi normaalia tehokkaammin. No, lusikan kuitenkin sain kun muut pistelivät sormin tarjotun riisin ja kastikkeen suihinsa.

Tunnin päästä olinkin sitten noin 300 naispuolisen, kylttejä kantavan ryhmän keskellä (itsellänikin kyltti nepaliksi) kulkemassa Kathmandun katuja pahimpaan ruuhka aikaan. Olihan kansainvälinen naistenpäivä!

Aamuksi oli sovittu lähtö jo puoli kuudeksi. Matkaa oli edessä noin 600 km. Ensimmäisten tuntien jälkeen olin jo aivan valmis kääntymään takaisin – ajoimme tosin ihan hyväkuntoisella Nissan Patrolilla (maasturi) pitkin ”valtatietä” länteen. Ainoa vain, että teitten kunto ei meillä Suomessa missään vaiheessa vuotta ole niin huono kuin näillä valtaväylillä nyt kuivimpaan aikaan. Asfalttia oli siellä täällä ja sen laatu oli melko heikkoa.

Huolestuttavampaa ehkä oli kuitenkin se, että nämä valtatiet kiertelivät vuorten rinteillä ja pudotusta oli laakson pohjalle n. 5 metristä 1500 metriin. Tatat (paikalliset kuorma-autot) ja linja-autot tekivät kohtaamisista näillä teillä erittäin mielenkiintoisia – nopeusrajoituksia ei ollut ja kaikki ajoivat niin lujaa kuin kulkuneuvo vain kulki. 16 tuntia tätä parilla pienellä pysähdyksellä ja tietysti viimeiset viisi tuntia pilkkopimeässä! Kiitin kuljettajaa henkilökohtaisesti ja myös iltarukouksessani. Iltapalaksi lautasellinen riisiä, lammasta, vihanneksia ja pari pulloa Tuborgia tietysti.

Majapaikkaa Tulsipurista katselin ennen matkalle lähtöä ja huomasin, että siellä olisi yksi hotelli ja tämä minne minut ohjattiin ei ollut se. Eli sain huoneen, jossa oli kaksi parisänkyä vierekkäin ja oma suihku ja WC. Huomasin tosin että vessan ei vesi vielä virrannut ja kävin siitä kysymässä. Seuraavaksi vesi virtasi, mutta suihkun hanasta veden tuloa ei saatu loppumaan ilman työkaluja. No väsyneenä sitä nukkui vaikka vesi hieman lorisikin.

Projektin tarkoitus oli perehtyä yhteisöomisteisten metsien käyttöön, hyödyntämiseen ja puuntuotannon mahdollistaman liiketoiminnan kehittämiseen. Alueella on lähekkäin useita Community Forest User Groupin hallinnoimia metsäalueita, joiden omistus on annettu kyläläisille. Nämä CFUGin jäsenet yrittävät saada toimeentulonsa mm. polttopuun myynnillä (suurin osa puusta käytetään lämmitykseen ja ruuanlaittoon) ja pyöreän puun myynnillä. Minun tehtäväni oli tutkia ja etsiä myös muita ansaita mahdollisuuksia. Kahtena päivänä kävimme näiden valittujen yhteisöjen kanssa keskusteluja siitä, millaisia ongelmia ja tarpeita heillä on. Tarkoituksena olisi saada heille toimiva metsänhoitoyhdistyksen tapainen organisaatio luoduksi.

Paluumatka tuntui ajatuksena aluksi hieman ikävältä, mutta kun vauhtiin päästiin, niin perille Kathmanduun tulimme puoli kahden aikaan yöllä. Ja se kuorma-autojen määrä Intiasta Nepaliin. Niitä vaelteli vuorten rinteillä, jolloin oli kuin jostain elokuvasta – satamäärin pieniä valotuikkuja pitkin rinteitä yhdessä letkassa, joita ohitimme muutamia satoja tunnissa!

Tällä paluumatkalla tapasin ehkä elämäni rankimman kokemuksen pienen kerjäläistytön muodossa. Kastiton ja noin kuusivuotias tyttö tuli pyytämään meiltä rahaa todella hennolla äänellä. Hänestä näki päältä, että ruoasta, vaatteista ja hygieniasta oli todella pula ja että liimanhaistelu ja väkivalta kuuluivat arkipäivään. Pyysimme hänet syömään kanssamme, keino jonka havaitsin parhaimmaksi tavaksi auttaa lapsia – raha katoaa annettaessa jonkun muun käyttöön.

Viimeinen päivä ja olin jopa vuorokauden edellä aikataulua. Päivä aikaa kuljeskella ympäri Kathmandua ilman karttaa, mutta hyvin löytyi Suomen suurlähetystö ja oma hotellikin lopulta. Illaksi olin saanut kutsun yhteyshenkilöni kotiin, jossa valmistettiin lähiruokaa. Edellisenä päivänä paluumatkalla olimme pysähtyneet ostamaan elävän kanan takakonttiin, jossa se matkalaukkujemme joukossa viihtyi vallan mainiosti, vaan ei tiennyt poloinen matkansa päättyvän seuraavana päivänä turistin lautaselle.

Jukka Hintikka, Metsänhoitoyhdistys Savotta

aiheet: metsätalous, metsä, ffd ja kummit maailmalla, nepal, kehitysyhteistyö, yhteisöomisteinen metsä, jukka hintikka