Toimintopainikkeet

« Blogiarkisto

Parisuhde-lomalla

26.9.2018

Kesä on Suomessa loma-aikaa. Maaseudulla kesä on kiireisintä työn ja tuloksen tekemisen aikaa. Työtä maanviljelijä tekeekin 24/7. Milloin maanviljelijä lomailee? Milloin hänellä on aikaa perheelle ja parisuhteelle? Tarvitseeko viljelijä parisuhdelomaa? Olisiko joskus tarpeen olla lomalla myös parisuhteesta, kun arjessa ollaan paljon yhdessä?

Lomailla voi monella tavalla, myös tuetulla lomalla. Ensin muutama fakta. Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) on Veikkauksen tuella toimiva lomajärjestö, joka järjestää lomia niille, joilla ei muulla tavoin ole mahdollisuutta lomailuun. MTLH:n tuettuja lomia on vuosittain lähes 600 viikkoa eri puolilla Suomea. Lomat ovat pääosin viiden vuorokauden täysihoitolomia. Lomatukea myönnetään taloudellisin, terveydellisin ja sosiaalisin perustein, enintään joka toinen vuosi. Lomalainen maksaa 100 euron omavastuuosuuden. Lapsilla ei ole omavastuuta.

Tuettu loma tarjoaa paitsi hengähdystä arjen pyörityksestä ja yhdessäoloa mukavan tekemisen parissa, myös mahdollisuuden toisten samanlaisessa elämäntilanteessa olevien kohtaamiseen. Muiden lomalaisten tapaaminen ja vertaistuki ovatkin usein lomien tärkeintä antia. Tuoreen tutkimuksemme mukaan vertaistuki ilmenee lomilla samankaltaiseen elämäntilanteeseen liittyvän tiedon sekä kokemusten ja tunteiden vastavuoroisena jakamisena, keskinäisenä ymmärryksenä sekä kannustuksena ja rohkaisuna. Parhaimmillaan loma voi siis olla paljon muutakin kuin lomaa!

Tarjolla on tuettuja lomia myös parisuhteen tueksi. Yhteistyössä MTK:n kanssa olemme järjestäneet parin vuoden ajan parisuhde-lomia, joilla on mahdollisuus loman aikana keskustella parisuhteesta oman puolison, parisuhde-asiantuntijan ja lomaryhmän kanssa yhdessä. Lomat ovat saaneet hyvän vastaanoton; on ollut aikaa ottaa puheeksi pieniä ja isompiakin asioita, jotka voivat hankaloittaa ja toisaalta vahvistaa parisuhdetta. On ollut aikaa jutella puolison kanssa ja mahdollisuus olla yhdessä mukavan tekemisen tai rentoutumisen merkeissä. On ollut myös mahdollisuus pohtia asioita itsekseen. Kotonahan työ paljolti määrää arjen tahdin. Vertaistukea lomalaiset ovat saaneet myös muilta lomalaisilta.

Lomalaisten mukaan parasta lomalla onkin ollut yhdessäolo puolison kanssa ja hyvä lomaryhmä. Myös asiantuntijan vetämät tietoiskut ja keskustelutuokiot on koettu hyviksi. Niissä ollaan oltu ”korvat höröllä”, on saatu uusia näkökulmia omaan parisuhteeseen ja päästy ”pintaa syvemmälle”. Ryhmäkeskustelut ovat saaneet pohdiskelemaan ja vaatineet myös asioiden sulattelua. Lomalaiset ovat olleet tyytyväisiä parisuhde-lomaan ja lähtisivät mielellään uudelleen. Kuten yksi lomalainen toteaa: ”Peukkuja omalle parisuhteelle!”
Lomalla voi siis panostaa parisuhteeseen. Ollaanhan läsnä toisillemme myös juuri nyt.
 

Anne Ylönen
Kirjoittaja on Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto (MTLH) ry:n toiminnanjohtaja. Parisuhdekin on. MTLH:n toimintaan kuuluu tuettu lomatoiminta ja Maaseudun Tukihenkilöverkosto.


Kommentteja: 0


Kommentoi blogia
Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

(Voit käyttää omaa nimeä tai nimimerkkiä)
(ei tule näkyviin)

Kirjoita luku viisi numerona*

* merkityt kentät ovat pakollisia
Tulosta Sähköposti Facebook Twitter Google+ Lisää
Sivu päivitetty: 26.9.2018