Toimintopainikkeet

METSO-ohjelmalla menee hyvin

1.3.2019

Metso-metsiensuojeluohjelman väliarvioinnissa annetaan ohjelmalle kiitosta. Ohjelmalla on saavutettu laadukas ja toimiva suojelualueiden verkosto. Metso-ohjelma myös saavutti pinta-alatavoitteensa vuonna 2018. Uusia alueita suojeltiin yhteensä noin 4300 hehtaaria.

Metsien monimuotoisuutta turvaavalla METSO-ohjelmalla suojellut kohteet ovat tuoreen väliarvioinnin mukaan luontoarvoiltaan laadukkaita ja täydentävät hyvin muuta luonnonsuojelualueverkostoa. Vapaaehtoiseen suojeluun perustuva ohjelma nauttii lisäksi laajaa arvostusta metsänomistajien ja metsäalan muiden toimijoiden parissa.

Paikkatietoon perustuvat analyysit osoittavat, että METSO-ohjelman suojelukeinoilla on saavutettu ekologisesti laadukas ja toisiinsa nähden hyvin sijoittuvien alueiden verkosto. METSO-ohjelman kohteet on siis valittu oikein ja suuri kiitos asiasta kuuluu metsänhoitoyhdistysten neuvojille.

Metsiensuojelua tulisi kohdentaa entistä vahvemmin eteläisimpään Suomeen, jossa suojeluverkosto on tällä hetkellä kaikkein heikoin. Raportissa ehdotetaan myös METSOn kohdentamista tietyille arvokkaille seuduille luontoarvokeskittymien rakentamiseksi.

- METSOn vahvuus on, että metsänomistajat ja sidosryhmät ovat ottaneet sen niin hyvin omakseen sekä se, että viranomaisten ja metsäalan yhteistyö sujuu. Toteutuskäytännöt toimivat arvioinnin mukaan hyvin, joten nyt on tärkeintä varmistaa riittävä resursointi, painotti maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

Vuonna 2008 käynnistetty METSO-ohjelma jatkuu ainakin vuoteen 2025 asti.

Tulosta Sähköposti Facebook Twitter Google+ Lisää